V
vierailija
Vieras
rakastan sua , yhtä paljon kuin vuosia sitten, enemmänkin. Kun lähdit, olin lukossa itseni kanssa, joka puolelta tuntui niskaan kaatuvan enemmän mitä pystyin ja jaksoin kantaa, et ehkä ymmärtänyt että en jaksanut varata lääkäri aikaa, en jaksanut viedä koiria, en jaksanut siivota, tein ne sun tähden jotta selkäsi olisi saanut parantua, kyllä kiukuttelin turhista asioista, olin äkäinen ja varmasti ilkeä välillä sanoissani.
En enää uskaltanut tuoda niitä positiivisia tunteita esiin, koska koin että et rakasta, en voinut enkä halunnut kohdata sitä että et vastaisi siihen, suojasin, yritin suojata itseni vihalla. Vasta kun lähdit ja tipahdin itkemään lattialle vasta silloin tajusin mitä olin tehnyt, olin työntänyt sut pois ennenkuin sinä jättäisit minut, torjuin sun rakkauden useamman kerran.
Minulla ei ollut sillä hetkellä oikeaa perspektiiviä, yritin vaan jotenkin selvitä siitä että et halua minua, etten kelpaa sulle naisena. Kunpa sinulla olisi ollut viisautta varata pariterapia aika, minulta se viisaus puuttui.
Et tiennyt, etkä tiedä vielkään miksi olin ahdistunut, tyttäremme saavutti vuoden vaihteessa sen kehitysvaiheen/iän missä iässä oma isäni aloitti mun ahdistelun, tämä laukaisi minussa niin ison ahdistuksen etten kyennyt edes puhumaan siitä (kyllä tiesit toki että olen joskus kokenut ahdistelua)- ,mutta et tiennyt sen nousseen pintaan, enkä minäkään alkuun ymmärtänyt.
Sinä jouduit kärsimään siitäkin aiheutuvan pahan olon. Sen tiesitkin etten ole nukkunut vuosiin hyvin, olisit voinut auttaa pienentämällä nun kokemaa stressiä, se on yksi parisuhteen etu, tai pitäisi olla että tuetaan toinen toisiamme, en minä voi olla aina se joka kannattelee.
Stressasin jos tupa oli sotkuinen, tiedät kyllä miksi. Välittävä mies olisi tottakai mukisematta muutenkin ottanut oman osansa hoitaakseen, miksi sinä et ?
Anteeksi pyysit mutta ei tuntunut olehan aitoa, sillä käytös ei muuttunut.
Olin väsynyt, ahdistunut ja lisäksi koin ettet välitä, tein virhearvion ja reagoin siihen. Enkö voisi saada anteeksi?
Enkö voisi saada osoittaa rakkautta?
Enää ei ahdista, sain käsiteltyä menneisyyteeni liittyvän ahdistuksen aiheuttajan, sain lääkkeet joten nukun paremmin kuin vuosiin.
Mutta olen surullinen edelleen sillä menetin rakkaani
, tiedän että ansaitsin tämän käytökseni takia. Mutta entä jos olisin tuonut ilmi oikeat tunteeni? Menettämisen Pelon, epävarmuuden, sen että en kokenut itseäni naiseksi. Sen että en keksinyt keinoa poistaa ahdistusta joka aiheutui siitä että koin etten voi suojella tyttöämme, sillä pedofiileja kyllä on edelleen. Sen että koin ettet rakasta.
Olisitko jättänyt minut ?
Etkö voisi vielä kuunnella, antaa mun pyytää edes anteeksi. Anteeksi
Teen parhaani,lupaan sen, lupaan että suojelen tyttöämme pahalta, auta siinä, ei rikota lapselta perhettä.
En enää uskaltanut tuoda niitä positiivisia tunteita esiin, koska koin että et rakasta, en voinut enkä halunnut kohdata sitä että et vastaisi siihen, suojasin, yritin suojata itseni vihalla. Vasta kun lähdit ja tipahdin itkemään lattialle vasta silloin tajusin mitä olin tehnyt, olin työntänyt sut pois ennenkuin sinä jättäisit minut, torjuin sun rakkauden useamman kerran.
Minulla ei ollut sillä hetkellä oikeaa perspektiiviä, yritin vaan jotenkin selvitä siitä että et halua minua, etten kelpaa sulle naisena. Kunpa sinulla olisi ollut viisautta varata pariterapia aika, minulta se viisaus puuttui.
Et tiennyt, etkä tiedä vielkään miksi olin ahdistunut, tyttäremme saavutti vuoden vaihteessa sen kehitysvaiheen/iän missä iässä oma isäni aloitti mun ahdistelun, tämä laukaisi minussa niin ison ahdistuksen etten kyennyt edes puhumaan siitä (kyllä tiesit toki että olen joskus kokenut ahdistelua)- ,mutta et tiennyt sen nousseen pintaan, enkä minäkään alkuun ymmärtänyt.
Sinä jouduit kärsimään siitäkin aiheutuvan pahan olon. Sen tiesitkin etten ole nukkunut vuosiin hyvin, olisit voinut auttaa pienentämällä nun kokemaa stressiä, se on yksi parisuhteen etu, tai pitäisi olla että tuetaan toinen toisiamme, en minä voi olla aina se joka kannattelee.
Stressasin jos tupa oli sotkuinen, tiedät kyllä miksi. Välittävä mies olisi tottakai mukisematta muutenkin ottanut oman osansa hoitaakseen, miksi sinä et ?
Anteeksi pyysit mutta ei tuntunut olehan aitoa, sillä käytös ei muuttunut.
Olin väsynyt, ahdistunut ja lisäksi koin ettet välitä, tein virhearvion ja reagoin siihen. Enkö voisi saada anteeksi?
Enkö voisi saada osoittaa rakkautta?
Enää ei ahdista, sain käsiteltyä menneisyyteeni liittyvän ahdistuksen aiheuttajan, sain lääkkeet joten nukun paremmin kuin vuosiin.
Mutta olen surullinen edelleen sillä menetin rakkaani
, tiedän että ansaitsin tämän käytökseni takia. Mutta entä jos olisin tuonut ilmi oikeat tunteeni? Menettämisen Pelon, epävarmuuden, sen että en kokenut itseäni naiseksi. Sen että en keksinyt keinoa poistaa ahdistusta joka aiheutui siitä että koin etten voi suojella tyttöämme, sillä pedofiileja kyllä on edelleen. Sen että koin ettet rakasta.Olisitko jättänyt minut ?
Etkö voisi vielä kuunnella, antaa mun pyytää edes anteeksi. Anteeksi
Teen parhaani,lupaan sen, lupaan että suojelen tyttöämme pahalta, auta siinä, ei rikota lapselta perhettä.
