"Sisäministeri Mari Rantanen (ps) kommentoi tulevaa kansalaisuuskoetta – ”Emme jää ainoaksi löperöitä sääntöjä toteuttavaksi maaksi pohjoiseen”"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mitä sisäministeri ´, poliisiksi kouluttautunut, sanoo tästä?

"POLIISI tiedotti torstaina uusia tietoja terrorismitutkinnoistaan, jotka liittyvät äärioikeistolaiseen ideologiaan.

Poliisi epäilee, että neljä suomalaismiestä ovat muodostaneet radikalisoituneen äärioikeistolaisen ryhmittymän. Heidän epäillään valmistaneen FGC-9-konepistooleita pääosin 3d-tulostamalla.

Maahanmuuttoa vastustava ryhmittymä on poliisin mukaan valmistautunut väkivaltaisiin tekoihin. Miesten epäillään muun muassa varustautuneen aseellisesti sekä suunnitelleen iskuja vastapuolen ideologiaa kannattaviin henkilöihin ja kohteisiin.

”Poliisin käsityksen mukaan suunniteltujen väkivaltaisten iskujen kohteet olivat valikoituneet kohteeksi ihonvärinsä, poliittisten tai muiden ideologisten näkemystensä perusteella. Henkilökohteiden lisäksi epäillyt ovat keskusteluissaan suunnitelleet iskuja infrastruktuurin eri osiin, muun muassa sähköverkkoon ja raideliikenteeseen. Henkilöiden epäillään kouluttautuneen erityisesti 3d-asetekniikkaan ja valmistautuneen tekemään aseilla terroristisen teon”, Kuure sanoo."

Mitä sinä sanot siitä kun mamu irrottaa suomalaiselta naiselta pään tai polttaa teinitytön elävältä?
 
Hiljaista on.
 
Liian tyttömäinen käsitys tänne tulleista. Kunhat säästyt pahantekijöiden toimista, mutta jos et, niin sitten ajatus kääntyy.
Mitä nämä demonstroijat oikein haluavat? Suomalaiset sankoin joukoin vastustavat ja syyttävät omaa kansaansa. Ei ole mitään älyä. Eilen vihreiden edustaja puhui niin, että ksikki vaan tänne palveluja käyttämään. Asiallinen PS edustaja Vegelius puhui hyvin, ja kertoi millaista muuttoa Suomeen ei tarvitse hyväksyä
 
Eiköhän kohta Rantanenkin keihästetä tuosta "löperö"-sanasta. :unsure: Kauheeta vihapuhetta!
 
Mitä sisäministeri ´, poliisiksi kouluttautunut, sanoo tästä?

"POLIISI tiedotti torstaina uusia tietoja terrorismitutkinnoistaan, jotka liittyvät äärioikeistolaiseen ideologiaan.

Poliisi epäilee, että neljä suomalaismiestä ovat muodostaneet radikalisoituneen äärioikeistolaisen ryhmittymän. Heidän epäillään valmistaneen FGC-9-konepistooleita pääosin 3d-tulostamalla.

Maahanmuuttoa vastustava ryhmittymä on poliisin mukaan valmistautunut väkivaltaisiin tekoihin. Miesten epäillään muun muassa varustautuneen aseellisesti sekä suunnitelleen iskuja vastapuolen ideologiaa kannattaviin henkilöihin ja kohteisiin.

”Poliisin käsityksen mukaan suunniteltujen väkivaltaisten iskujen kohteet olivat valikoituneet kohteeksi ihonvärinsä, poliittisten tai muiden ideologisten näkemystensä perusteella. Henkilökohteiden lisäksi epäillyt ovat keskusteluissaan suunnitelleet iskuja infrastruktuurin eri osiin, muun muassa sähköverkkoon ja raideliikenteeseen. Henkilöiden epäillään kouluttautuneen erityisesti 3d-asetekniikkaan ja valmistautuneen tekemään aseilla terroristisen teon”, Kuure sanoo."

Sisäministerimme on jo ilmoittanut, että ääriliikkeisiin puututaan.
 
Kysyinkö sinulta? En tunne itse mitään äärivasemmistoa.
Jos kerran äärioikeistolaisen tunnistaa siitä, että tuo on joskus raapustanut hakaristin jonnekin ja epäilee juutalaisten joukkotuhontaa, tunnistaa äärivasemmistolaisen siitä, että tämä on käyttänyt tähtiä/sirppiä/vasaraa tai nyrkkiin puristettua rynnäkkökivääriä viestejään tehostamaan. Tai epäillyt kommunistien massamurhaamien ihmisten määrää....
 
Yhteistyössä