Siskoista ja serkuista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En minä välttämättä haluaisi siskoni perhettä meille hiihtolomaviikolla kyläilemään, ainkaan kovin pitäksi aikaa.
Vaikka olisikin mukavaa, että serkukset näkevät toisiaan ja siskoakin olisi mukava nähdä.
Mutta lomalla voi todella kaivata aikaa, vain sen oman perheen kanssa.

Mulla ei tosin ole hiihtolomaa, joululoma oli ja yksi sen parhaista anneista oli se, että olimme vain oman perheen kesken. Ei siskoja, ei veljiä, ei anoppeja :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä minä ainakin ymmärrän, että kotiäitiys vie niin mehut, että ei jaksa kertakaikkiaan ylimääräisiä ruoanlaittoa, ja kyllä, minusta jokainen lisäsyöjä lisää työtä. ei se sama kuorittu ja raastettu ym. ruoka riitä samalla tavalla vaan kyllä pitää jokaiselle syöjälle tehdä lisää ja astioita lisää ja jatkuvaa rumbaa, jota on jo 24/7 omasta perheestä. ja jos tiedät hänen olevan väsynyt ja silti olet tukkimassa kylään, ja syytät häntä, että ei halua tavata, vaikka voisit itse kutsua hänet, jos hän kerran on väsynyt.

Kyllä minä olen pyytänyt, ja ovat he olleetkin kylässä, 3 viime kertaa meillä. Mutta vähän minä vastavuoroisuuttakin odotan. Ja hän on ollut nyt 8 v väsynyt, ehtii lapset aika isoiksi parempia aikoja odotellessa. En minä syytä häntä, yritän vaan ymmärtää, ja siksi kyselenkin täällä, että saisin monenlaista perspektiivia asiaan.
 
miks minusta vaikuttaa, että puhut vähättelevään sävyyn siskosi väsymyksestä? jospa hän on oikeasti väsynyt ja sit tavatessanne huomaa sen, että vähättelet hänen väsymystään. jos mulla siskon kanssa olis vastaava tilanne, en ottaisi häntä luokseni kylään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:lle:
miks minusta vaikuttaa, että puhut vähättelevään sävyyn siskosi väsymyksestä? jospa hän on oikeasti väsynyt ja sit tavatessanne huomaa sen, että vähättelet hänen väsymystään. jos mulla siskon kanssa olis vastaava tilanne, en ottaisi häntä luokseni kylään.

En puhu vähättelevään sävyyn. Olen tässä 8 v ollut tukena ja ymmärtäjänä, ottanut lapsia meille ja yrittänyt auttaa. Sen verran pahin väsymys kai alkaa olla ohi, ettei enää tarvitse meitä tavata. Ja se tuntuu pahalta, ei voi mitään. Mutta jotenkin nyt selkiytyi tämän päivän aikana, ettei sisko oikeasti kaipaa meitä elämäänsä kuin oikein pahoina aikoina, ja siihen on tyytyminen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Olisko jollain vielä jotain sanottavaa, haluaisin lisäkommentteja joko puolesta tai vastaan?

musta olisi ihanaa jos olisi sukulaisia jotka kyläilisi. meillä on aina ollut suku tosi erillään, vaikka iso onkin.. toivottavasti jossain vaiheessa löytäisi sellaisia ystäviä (vaikka kauempaakin) kenen kanssa voisi kyläillä puolin ja toisin.. tykkään omasta rauhasta ja tarvitsenkin sitä välillä, mut ihanaa se on sekin kun on paljon porukkaa ja kivoja ihmisiä ympärillä. :)

No en haluaisi minäkään.
Toki on kiva et käy vieraita mut silloin kun isommat lapset on meillä pidemmät lomat ni kyllä mä ennemmin vietän aikaa oman perheeni kanssa kun hyysään yhtään ketään, olkoon sitten ihan kuka vaan.
 
mun mielestä omituista on asenne että vieraita (varsinkin jos ne on sukulaisia) tarttis hyysätä... ei ne vieraat mitään kädettömiä ole, varmasti osaavat auttaa keittiössä lasten kanssa etc.
jos mun sisko tulee lapsinensa kylään niin täällä hoituu ruuanlaitot ja lastenkaitsemiset,pissatukset ym sulassa sovussa, se tekee joka on lähinnä ja ehtii.. miksi pitää tehdä elämästä niin rankkaa, ihanko tosisssaan väitetään että kotiäidillä on rankempaa kuin työssäkäyvällä... samat hommat ne on tehtävä, ihan yhtä väsyneitä ollaan..
mun mielestä lomajat oli lapsena kivoimpia kun pääsi sukulaisiin, enolle serkkua moikkaamaan etc. ja kyllä me lapsetkin silloin osallistuttiin hommiin, perunan kuorimisiin ym.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:

joo, siis mä oon toi joka tossa kirjoitti et ois kiva jos suku kyläilis.. musta tollainen porukkahenki on ihan hukassa useilta nykyään. et mennään kylään ja ollaan niin kuin oman perheenkin kanssa, yhdessä tehdään kaikki yms.. yhden tuttavaperheen kanssa sujuu näin ja hirmu hauskoja lomia ollaan yhdessä vietetty. yhdessä katsotaan lapsia, tehdään ruoat ym.. vuoroin vieraissa niin ei tarvitse puolin eikä toisin stressata mistään lakanoiden raahaamisista kohteliaisuussyistä tai muusta turhasta. pitääkö sitä aina olla kaiken niin siistiä ja viimeisen päälle laitettua ja VIRALLISTA?? lihasoppakin maistuu sata kertaa paremmalle kun pöydässä on 10 syöjää normaalin neljän sijaan. ;)
 
ap sanoi kyllä, että eivät osallistu esim. toistensa kodesisa ruoanlaittoon.
ja ei meilläkään osallistu vieraat, enkä osaa käskeä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:
mun mielestä omituista on asenne että vieraita (varsinkin jos ne on sukulaisia) tarttis hyysätä... ei ne vieraat mitään kädettömiä ole, varmasti osaavat auttaa keittiössä lasten kanssa etc.
jos mun sisko tulee lapsinensa kylään niin täällä hoituu ruuanlaitot ja lastenkaitsemiset,pissatukset ym sulassa sovussa, se tekee joka on lähinnä ja ehtii.. miksi pitää tehdä elämästä niin rankkaa, ihanko tosisssaan väitetään että kotiäidillä on rankempaa kuin työssäkäyvällä... samat hommat ne on tehtävä, ihan yhtä väsyneitä ollaan..
mun mielestä lomajat oli lapsena kivoimpia kun pääsi sukulaisiin, enolle serkkua moikkaamaan etc. ja kyllä me lapsetkin silloin osallistuttiin hommiin, perunan kuorimisiin ym.

onhan siinä se ero, että se kotiäiti arkena tekee sen ruoan ja siivoaa jäljet 5 kertaa päivässä, työäitinä ainakin itse pääsin valmiiseen pöytään yksin rauhassa ja kerran päivssä ei tuntunut samalla tavalla työläältä laittaa ruokaa ja kattaa pöytää kuin 5 kertaa syöttää lapsia ja siivota jäljet.

Joten sitten lomalla kun on mieskin apuna, oikeasti haluaa ottaa loman kannalta. ja ehkä sitten kun itsekin on ollut pitempään äiti/kotiäiti, voi ymmärtää toisen väsymystä.

ehkä hänkin odottaa lomaa ja ei halua siihen lisää passattavia, kun hänen työ on tällä hetkellä se ruokahuolto/passsaaminen.
 
Ennen lapsen saamista olin todella mustasukkainen omasta ajasta. Ärsytti ihan hirveästi, jos joku halusi viikonloppukylään. Mutta nyt kun on toi taaepro, niin tuntuu vain kivalta, että meillä käy sukulaisia. Asumme aika kaukana muusta suvusta, joten normaaliarjessa ei paljoa nähdä. Niinpä on aina kiva ylläri, jos vaikka työreissulla oleva veljeni piipahtaa kahville ja iltapalalle tai siskon perhe pyytää viikonlopuksi itsensä kylään meille. Lapsi on aina ihan pähkinöinä, kun on vieraita - hyvässä mielessä. Oikein hyrisee tyytyväisyyttä ja muistelee viimeksi kyläilleitä pitkään. Olemme mieheni kanssa molemmat töissä. Mutta ei meille vieraiden kestitseminen silloin tällöin mikään ylimääräinen taakka ole. Mietitään helpot ruoat ja siivotaan isommat roskat nurkista.

Olisiko ap:n siskolla masennusta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Joten sitten lomalla kun on mieskin apuna, oikeasti haluaa ottaa loman kannalta. ja ehkä sitten kun itsekin on ollut pitempään äiti/kotiäiti, voi ymmärtää toisen väsymystä.

ehkä hänkin odottaa lomaa ja ei halua siihen lisää passattavia, kun hänen työ on tällä hetkellä se ruokahuolto/passsaaminen.

Kannattaako olla kotiäitinä, jos on kroonisesti niin väsynyt, ettei voi käydä vieraita, ja arjesta ei voi koululaistenkaan kanssa poiketa senttiäkään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:
mun mielestä omituista on asenne että vieraita (varsinkin jos ne on sukulaisia) tarttis hyysätä... ei ne vieraat mitään kädettömiä ole, varmasti osaavat auttaa keittiössä lasten kanssa etc.
jos mun sisko tulee lapsinensa kylään niin täällä hoituu ruuanlaitot ja lastenkaitsemiset,pissatukset ym sulassa sovussa, se tekee joka on lähinnä ja ehtii.. miksi pitää tehdä elämästä niin rankkaa, ihanko tosisssaan väitetään että kotiäidillä on rankempaa kuin työssäkäyvällä... samat hommat ne on tehtävä, ihan yhtä väsyneitä ollaan..
mun mielestä lomajat oli lapsena kivoimpia kun pääsi sukulaisiin, enolle serkkua moikkaamaan etc. ja kyllä me lapsetkin silloin osallistuttiin hommiin, perunan kuorimisiin ym.

onhan siinä se ero, että se kotiäiti arkena tekee sen ruoan ja siivoaa jäljet 5 kertaa päivässä, työäitinä ainakin itse pääsin valmiiseen pöytään yksin rauhassa ja kerran päivssä ei tuntunut samalla tavalla työläältä laittaa ruokaa ja kattaa pöytää kuin 5 kertaa syöttää lapsia ja siivota jäljet.

Joten sitten lomalla kun on mieskin apuna, oikeasti haluaa ottaa loman kannalta. ja ehkä sitten kun itsekin on ollut pitempään äiti/kotiäiti, voi ymmärtää toisen väsymystä.

ehkä hänkin odottaa lomaa ja ei halua siihen lisää passattavia, kun hänen työ on tällä hetkellä se ruokahuolto/passsaaminen.

hmm, no tässäpä tulee esiin se että vaikka olen työssäkäyvä äiti niin suurimman osan päivistä vietän kotona lapsen kanssa, eli saan todellakin tehdä sitä ruokaa, siivota jälkiä etc. monta kertaa päivässä... toisaalta en mie mitään ressiä asiasta ota, jos ei huvita siivota niin en siivoa :)
ja ylipäätään toi passaaminen, kannattaisko kouluikäiset lapset jo opettaa osallstumaan kodin hommiin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:
ja ylipäätään toi passaaminen, kannattaisko kouluikäiset lapset jo opettaa osallstumaan kodin hommiin...

Ei voi, kun vain äiti osaa tehdä oikein!

meillä jo 3veekin auttaa siivoamisessa. järjestää omasta huoneestaan lelut omille paikoilleen, yhdessä opeteltu ne paikat. pyyhkii pölyjä omalla rätillään, meillä on esim. sellainen koristekiviastia jossa on hirveästi isoja tummia kiviä; tämän nostan olkkarin pöydälle ja tyttö pyyhkii ja järjestelee niitä siinä. lattioiden kuivaaminen pesun jälkeen on hauskinta puuhaa. :D

ruoanlaitossakin on "apuna", laittaa mausteita yms..pääasiassa tietysti maistelee. kun laitetaan pyykkiä, tyttö laittaa sukat ja muut roikkumaan. mä en yhtään ihmettele että äidit väsyvät jos ajattelevat, että lapsi jotenkin kärsii siitä, että otetaan mukaan kodin hommiin. :O tai sitten eivät anna tehdä..huh.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Milloin tämä vierailujuttu kääntyi niin päin,e ttä itse kutsutaan itsensä kylään?

Luulin, että homma toimii toisinpäin. seuraa haluavat kutsuvat itselleen kylään.

Niinhän se on. Satuin vaan ehdottaa tätä, kun älysin että tänä vuonna olisi mahdollista, mutta ei enää ensi vuonna. Ja osaksi sen takia, että nähdään niin harvoin. Eikä siis sopinut mennä silloin, kun heillä ei ole lomaa, kun lapset ovat niin väsyneitä koulusta ja kerhosta, että serkkujen paikalla olo iltapäivisin olisi liikaa.

siis jos joltakin niin omalta siskolta on voitava kysyä, että sopiiko teille tulla, kun nyt olis mahdollista, ja tekis mieli vähän vaihtelua. mutta ehkäpä just siksi tuo tuntuukin pahalta kun ei oman siskon luokse voinutkaan mennä, vaikka kuinka ymmärtäisi toisten suunnitelmat.

eli mun mielestä siskon luo menemistä voi kyllä ihan vapaasti ehdottaa, parempi kai se on etukäteen kysyä soppiko, kuin että ryykäis paikalle kutsumatta, vai mitä?
 
Yhteistyössä