K
"kepsu"
Vieras
Jäin tänään miettimään meidän perheen lähisukua.
Perheeseemme kuuluu kaksi tytärtä, 2v ja 5v sekä minä ja perheen isä.Lapset ovat "normaaleja", ehkä pikemminkin rauhallisuuteen kuin vilkkauteen taipuvaisia. Me olemme perustyytyväinen perhe; rakastamme toisiamme, terveitä, talous vakaa, vakituset työt (minä olen hoitovapaalla)kiva koti ja omasta mielestäni mukiinmeneviä ihmisiä - kaikki siis melkein hyvin.
Hiukan kuitenkin ihmetyttää läheisemme.
Miehen vanhemmat asuvat tunnin ajomatkan päässä. Kuitenkaan he eivät käy meillä kuin maksimissaan kerran vuodessa tyttöjen yhteissynttäreillä. Mielellään kuulemma jättäisivät nekin välistä. He ovat hyväkuntoisia, paljon vapaa aikaa, matkustelevat paljon ja hoitavat kovasti miehen siskon lasta. Me saamme käydä heillä 2-3 kertaa vuodessa. Olemme pyytäneet heitä käymään ja kysyneet, josko me voisimme käydä siellä. He vetoavat kiireisiinsä. Kun menemme heille, he varmistelevat, että lähdemme parissa tunnissa pois.
Oma isäni asuu kolmen tunnin ajomatkan päässä. Kuten edelliset, hänellä on terveyttä, aikaa ja rahaa. Hän käy meillä myös 1 kerran vuodessa - synttäreillä Me käymme hänen luonaan muutaman kerran vuodessa yöpyen. Hän selkeästi pitää siitä, kun käymme.
Oma äitini asuu perinsadan kilsan päässä. Hän käy meillä kerta viikossa päiväseltään leikkimässä lasten kanssa, mikä on mahtavaa. Hänen luokseen ei voi mennä, koska hänen avopuolisonsa on niin mustasukkainen. Eikä halua meitä sinne. Mies soittelee usein kännipuheluita minulle ja haukkuu meidän perhettä. En ymmärrä, miksi äitini jatkaa eloaan tämän miehen kanssa.
Lasten kummeista yhden pariskunnan kanssa pidämme siten yhteyttä, että me käymme heillä muutamaan kertaa vuodessa. Asuvat kolmen tunnin ajomatkan päässä. He eivät käy meillä. Pyydetty on. Toinen pariskunta tulee lapsen synttäreille. Olen yrittänyt olla aktiivinen ja kysellä kuulumisia, pyytää kylään. Useimmiten he eivät vastaa mitään. Pari muuta kummia ovat myös ns. synttärikummeja, mutta he ovat meidän sisaruksia, joita näemme jouluna ja synttäreillä.
Se mikä rassaa, että kukaan ei pidä yhteyttä meihin, patsi äitini. Minä olen aina se aktiivinen. Ja kovin nihkeää tuntuu olevan näinkin. Tekisi mieleni lopettaa yhteydenpito. Loukkaa, kun ei saa vastakaikua ja aina saa olla se, joka jaksaa yrittää.
Muita ystäviä on paljon ja meitä kutsutaan kylään ja toisinpäin.
Perheeseemme kuuluu kaksi tytärtä, 2v ja 5v sekä minä ja perheen isä.Lapset ovat "normaaleja", ehkä pikemminkin rauhallisuuteen kuin vilkkauteen taipuvaisia. Me olemme perustyytyväinen perhe; rakastamme toisiamme, terveitä, talous vakaa, vakituset työt (minä olen hoitovapaalla)kiva koti ja omasta mielestäni mukiinmeneviä ihmisiä - kaikki siis melkein hyvin.
Hiukan kuitenkin ihmetyttää läheisemme.
Miehen vanhemmat asuvat tunnin ajomatkan päässä. Kuitenkaan he eivät käy meillä kuin maksimissaan kerran vuodessa tyttöjen yhteissynttäreillä. Mielellään kuulemma jättäisivät nekin välistä. He ovat hyväkuntoisia, paljon vapaa aikaa, matkustelevat paljon ja hoitavat kovasti miehen siskon lasta. Me saamme käydä heillä 2-3 kertaa vuodessa. Olemme pyytäneet heitä käymään ja kysyneet, josko me voisimme käydä siellä. He vetoavat kiireisiinsä. Kun menemme heille, he varmistelevat, että lähdemme parissa tunnissa pois.
Oma isäni asuu kolmen tunnin ajomatkan päässä. Kuten edelliset, hänellä on terveyttä, aikaa ja rahaa. Hän käy meillä myös 1 kerran vuodessa - synttäreillä Me käymme hänen luonaan muutaman kerran vuodessa yöpyen. Hän selkeästi pitää siitä, kun käymme.
Oma äitini asuu perinsadan kilsan päässä. Hän käy meillä kerta viikossa päiväseltään leikkimässä lasten kanssa, mikä on mahtavaa. Hänen luokseen ei voi mennä, koska hänen avopuolisonsa on niin mustasukkainen. Eikä halua meitä sinne. Mies soittelee usein kännipuheluita minulle ja haukkuu meidän perhettä. En ymmärrä, miksi äitini jatkaa eloaan tämän miehen kanssa.
Lasten kummeista yhden pariskunnan kanssa pidämme siten yhteyttä, että me käymme heillä muutamaan kertaa vuodessa. Asuvat kolmen tunnin ajomatkan päässä. He eivät käy meillä. Pyydetty on. Toinen pariskunta tulee lapsen synttäreille. Olen yrittänyt olla aktiivinen ja kysellä kuulumisia, pyytää kylään. Useimmiten he eivät vastaa mitään. Pari muuta kummia ovat myös ns. synttärikummeja, mutta he ovat meidän sisaruksia, joita näemme jouluna ja synttäreillä.
Se mikä rassaa, että kukaan ei pidä yhteyttä meihin, patsi äitini. Minä olen aina se aktiivinen. Ja kovin nihkeää tuntuu olevan näinkin. Tekisi mieleni lopettaa yhteydenpito. Loukkaa, kun ei saa vastakaikua ja aina saa olla se, joka jaksaa yrittää.
Muita ystäviä on paljon ja meitä kutsutaan kylään ja toisinpäin.
