Sitoutumisen pelkoa?

[Markuzz]

Olemme tyttöystäväni kanssa eron kynnyksellä (erittäin onnellista ja hyvää seurustelua takana n. 1,5 vuotta) johtuen omasta sitoutumiskammostani. Olen niin sekaisin omista tunteista,etten oikein itsekään tiedä mistä tämä tunne johtuu. Usein lukenut tältäkin palstalta että tällaisen kammon syynä on se että (alitajuisesti tai muuten) tietää ettei kyseinen henkilö vain olisi se oikea. Mutta kaipa siihen voi olla muitakin syitä?

TIlanne on siis se, että äskettäin yhteenmuuton kynnyksellä jouduin jonkinasteiseen paniikkiin, ja jouduimme luopumaan tästä muuttoajatuksesta. Tämä sitten laukaisi jonkinlaisen lumipalloefektin, jonka seurauksena koko suhde on mennyt solmuun, eikä ulospääsyä tunnu olevan. Aloin itse tuossa paniikissa epäilemään koko suhdetta, ja nyt olenkin pyytänyt jonkinlaista aikalisää, jonka aikana saisin miettiä hieman asioita.

En oikein itsekään tiedä mitä tällä aikalisällä voisi saavuttaa, mutta tällä hetkellä tuntuu että ennen kaikkea tarvitsisin happea ja etäisyyttä koko asiaan. En tunne että haluaisin tapailla muita tms., vaan lähinnä miettiä elämääni, viettää aikaa ystävieni kanssa ja pohtia rauhassa mistä tämä paniikki on saanut alkunsa. Tämä ei ymmärrettävistä syistä kuulosta kovin mukavalta toiselle osapuolelle, joka edelleen haluaisi jatkaa kuten alunperin on sovittu. Tiedän että nämä mun vaatimukset loukkaa syvästi tyttöystävääni. Tunnen kuitenkin välittäväni syvästi hänestä, ja muistelen jatkuvasti hyviä hetkiä joita meillä on ollut. Lisäksi en haluaisi menettää häntä, mutta tiedän itsekin että tällainen aikalisä työntää häntä väkisinkin kauemmas. Toisaalta tunnen myös helpotusta siitä, että saisin hetken olla "rauhassa" stressaamatta suhteen tulevaisuutta. En oikein itsekään pysty tulkitsemaan tätä helpotusta, johtuuko se siitä että olen jollain tapaa "pääsemässä hänestä eroon", vai siitä että saan hetken etäisyyttä asioihin.

Tiedän että mun on itse löydettävä ratkaisut, mutta kiinnostaisi kuulla josko muilla on ollut vastaavia kokemuksia, ja miten niistä on selvitty?

 

["tuntematon potilas"]

"Tiedän että mun on itse löydettävä ratkaisut, mutta kiinnostaisi kuulla josko muilla on ollut vastaavia kokemuksia, ja miten niistä on selvitty?"

Olen kahden aikuisen tyttären äiti ja asun yksin avioeron jälkeen. Kai poden lopun ikääni sitoutumiskammoa. Sain niin pahasti takkiini avioliitossani.

Kannattaa luoda hyvä pohja elämälleen asumalla omassa taloudessa.
Tässä maassa on uskomattoman paljon 50+ miehiä, jotka eivät selviä yksin omassa taloudessa.
Kun puolisosta aika jättää vaatekoko saattaa hupsahtaa nuoruusvuosiin. Niin kävi edesmenneelle isälleni. Hänellä oli aikoinaan äidin aikoihin iso pallovatsa. Kun äitini menehtyi isäni laitui kapakalaksi ja alkoi käyttää veljeni kapoisia farkkuja. Ai että minä ja moni muu nauroi silmät vesissä huvittavalle uusteinille.

Asuntolainaan sitoutuminen on iso juttu. Puolisostaan pääsee eroon, mutta pankin kanssa on pitkään pakkoliitossa. Niinhän minäkin aikoinaan olin, mutta sitten jälkikasvu halusi muuttaa ydinkeskustaan.

Olen aina ollut muiden vietävissä ja kai senkin takia en halua enää. Haluan elää ihka omaa elämää.

Olet viisas mies ap. Luultavasti sinulla on erittäin tervepäiset vanhemmat, jotka ovat antaneet sinulle hyvät eväät elämääsi.

 

[ainokainen]

Kyllähän se jostain kertoo, jos tunteet haraa vastaan. Mielestäni tuossa tilanteessa on fiksua painaa jarrua ja ottaa se aikalisä.

Jos tyttöystävä tuossa tilanteessa loukkaantuu ja päättää lopettaa suhteen, se on hänen ratkaisunsa. Älä anna tyttöystävän painostaa sinua mihinkään!
Ikävä sanoa näin, mutta naiset ovat mestareita manipuoloimaan miehet tekemään ratkaisuja, esim. muutamaan yhteen, menemään naimisiin, jopa hankkimaan lapsia. Syyllistäminen on tehokas keino.

Jos tyttöystäväsi saa sinut tuntemaan syyllisyyttä, suhteenne ei ole mielestäni siinä kunnossa että yhteen muutto on ajankohtainen. Painostaminen ja vaatimukset eivät kuulu oikeaan rakkauteen. On tyttöystäväsi häpeä, jos hän ei tätä tajua.

Mielestäni et ole valvollinen etkä velkaa tälle tytölle mitään. Elämäsi on sinun, ja voit elää sen kuten haluat. Olet vielä nuori, ja on ihan ymmärrettävää, että tuossa iässä ei mies vielä halua sitoutua. Ei tarvitsekaan haluta. Se ei tee sinusta mitenkään epänormaalia tai "sitoutumiskyvytöntä", ne on vain naisten juttuja joilla syyllistetään miehiä.

Tee, kun ihan aidosti koet parhaaksi. Jos ei tunnu siltä, että haluat muuttaa yhteen, älä tee sitä. Ei ole tyttöystävääkään kohtaan oikein, että et ole täysillä mukana. Tässä asiassa kannattaa pitää oma päänsä.

 

[Markuzz]

Kiitos kommenteista. Musta tuntuu tosiaan tällä hetkellä että painostus ja syyllistäminen on erittäinkin kovaa, vaikka toisaalta ymmärrän myös tyttoystäväni tunteet ja pelon menettämisestä. Tunnen paljon syyllisyyttä. Jotenkin omituista, kun tuntuu että tämä jatkuva yhteydenpito hänen puoleltaan ja mulle tuleva "syyllinen olo" ajaa itseäni kauemmas suhteesta. Niinä hetkinä, kun en tunne olevani painostettuna, taas muistelen lämmöllä meidän yhteistä aikaa ja toivon myös että saisimme vielä suhteemme toimimaan tavalla tai toisella. En oikein itsekään vielä ymmärrä mistä tämä tunne kertoo, mutta toivon että ajatukset selviävät nopeasti...

 

[vaihe]

Olettekohan kovinkin nuoria? Usein naiset ovat valmiimpia sitoutumaan aiemmin kuin miehet. Myös kaveripiiri saattaa vaikuttaa, jos siis olet ensimmäinen joka on ottamassa tuon askeleen ja sitoutumassa kun muut vielä sinkkuilevat tai tapailevat, saattaa sekin ahdistaa. Nuoruudessa kun parhainta on se, että sitä vapautta vielä on.

En muuttaisi yhteen jos se ei tunnu hyvältä. Se, kuten naimisiinmeno ja lastenhankinta ovat sellaisia asioita joiden pitäisi tehdä iloiseksi ja onnelliseksi silloin kun niitä haluaa, ei ahdistuneeksi. Teillä on kai molemmilla omat kämpät, ja yövytte varmaankin toistenne luona toisinaan? Miltä se tuntuu? Siinähän saa hieman testattua sitä yhdessä asumista.

 

[no]

Ainokainen esitti sinulle mahdollisen syyn tuntemuksillesi, niin voi ollakin.

Minulle tuli mieleen, että miksi jouduit paniikkiin? Tilanne vaikutti ilmeisesti turvattomalta ja pelkäsit jotakin. Toinen ajatus on, että miksi et luota, että kaikki menisi hyvin? Mistä tulee luottamuspula? Ainokainen esitti yhden syyn. Oletko kokenut vanhempien eron tai jonkinlaisen "hylkäämis" reaktion lapsena? Voisiko tällainen turvattomuuden tunne ja luottamuspula tulla jostakin kokemastasi lapsuudessa. Jos niin on, niin sinun pitää käsitellä asiaa ja opetella luottamaan tyttöystävääsi, mutta se on mahdollisesti pitkä tie ja siinä pitää ymmärtää tapahtuneet, siis tapahtumat lapsuudessa ja hyväksyä ne.

 

[Cupcake]

Ette ole kuitenkaan olleet yhdessä vielä hirveän kauaa. Tiedän monia (naispuolisia) henkilöitä, joille yhteenmuutto merkitsee jonkinlaista suhteen sinettiä, siis että he tuntevat toisen todella haluavan olla heidän kanssaan vasta sitten kun on yhteinen osoite. Näillä tuntemillani tapauksilla on usein ollut seurustelua takana 2 kk-1 v kun ovat yhteen muuttaneet. Ja kaikilla on taustallaan useita hyvin lyhyitä avoliittoja siten, että koko suhteen kesto erillään asumisen aika mukaanluettuna on alle 1.5 v.

En tarkoita, että kaikilla nopeasti yhteenmuuttaneilla olisi sama edessä, mutta aivan varmasti ystävieni tapauksessa on vaikuttanut se, että he eivät ole malttaneet tutustua toisiinsa kunnolla. Voisiko teidän suhteessannekin olla kyse siitä, että et koe vielä olevasi tyttöystäväsi kanssa ns. oikealla tasolla yhteenmuuttoa ajatellen? Siis että voisitte olla hyvinkin yhteensopiva pari, mutta että aika ei vain vielä ole kypsä yhteenmuutolle?

Itse en ole toistaiseksi asunut avoliitossa, mutta en ole voinut edes kuvitella asiaa ennen kuin suhdetta on ollut takana kahdesta kolmeen vuotta. Vaikka tämähän on tietysti täysin yksilöllistä.

 

[Markuzz]

En tarkoita, että kaikilla nopeasti yhteenmuuttaneilla olisi sama edessä, mutta aivan varmasti ystävieni tapauksessa on vaikuttanut se, että he eivät ole malttaneet tutustua toisiinsa kunnolla. Voisiko teidän suhteessannekin olla kyse siitä, että et koe vielä olevasi tyttöystäväsi kanssa ns. oikealla tasolla yhteenmuuttoa ajatellen? Siis että voisitte olla hyvinkin yhteensopiva pari, mutta että aika ei vain vielä ole kypsä yhteenmuutolle?

Tämä oli ensimmäinen mahdollinen syy, jota itsekin mietin. Eli käytännön järjestelyjen lähestyessä en oikein tuntenut olevani vielä valmis muuttoon, vaikka itse sitä alunperin ehdotinkin. Omasta mielestäni olemme nimenomaan yhteensopiva pari, enkä haluaisi menettää suhdettamme. Tuo muutto, kaikki siihen liittyvät odotukset (jotka jotenkin murenivat kun mä livistin siitä aikeesta) vain saivat mut tahtomaan lisää aikaa miettiä.

Itse asiassa ikävä on nyt kovakin, enkä tiedä miksi oikeastaan ajauduimme erilleen tämän asian takia. Tuntuu että kaikki on omaa syytäni. Nyt kun tyttöystäväni tuntuu muuttuneen etäiseksi ja näyttää haluavan eteenpäin elämässä, niin tunnen vielä vahvempaa halua saada hänet takaisin. Jotenkin vain tuntuu hankalalta löytää pistettä mistä voisimme aloittaa uudelleen, hän haluaisi että asumme yhdessä, mutta itse ehkä haluaisin jatkaa hieman hitaammin. Pelkään myös että omat epäilykseni jotenkin taas nostaisivat päätään, jos lähtisimme liian kovalla vauhdilla uudelleen liikkeelle. Hän taas tuntee ettei voi enää luottaa muhun, kun aloin epäilemään suhdettamme ja "olin valmis heittämään kaiken pois".

Olemme molemmat yli kolmekymppisiä, eli ei enää ihan teinejä.

 

[vara veneen kaataa]

Jos olette yli kolmekymppisiä ja olet ITSE ehdottanut muuttoa ja sitten haluat sen perua niin sanokaa toisillenne morjes ja alkakaa jonkun muun kanssa alusta.

Sinä haluat vielä saalistaa - haluat ensin testata suostuuko nainen yhteiseloon ja koska suostui, meni jännitys. Se on ihan ok, mutta tarkoittaa ettet ole valmis tiiviiseen suhteeseen.

Ja jos naisesi painostaa, hänellä ei ole sen vertaa välineitä suhteeseen.

 

[ainokainen]

Vähän samat mietteet tuli mieleen mulla.

Useinhan sitä haluaa juuri sellaista, mitä ei voi saada. Eli kun toinen haluaa sitoutua, toinen ei olekaan valmis. Sitten roolit vaihtuu jne.
Voihan tuota jatkaa vaikka maailman tappiin asti. Suhteenne ei ainakaan ole tylsä! Miksi tappaa jännitys muuttamalla yhteen?

 

[no]

Niinpä, ei ollakaan valmiita luopumaan siitä omasta vapaudesta. Yleensä kiinnostus ja halu sitoutua palautuu sitten, kun halutaankin omaishoitajaa.

 

[ainokainen]

Naulan kantaan, no! ;D