M
Markuzz
Vieras
Olemme tyttöystäväni kanssa eron kynnyksellä (erittäin onnellista ja hyvää seurustelua takana n. 1,5 vuotta) johtuen omasta sitoutumiskammostani. Olen niin sekaisin omista tunteista,etten oikein itsekään tiedä mistä tämä tunne johtuu. Usein lukenut tältäkin palstalta että tällaisen kammon syynä on se että (alitajuisesti tai muuten) tietää ettei kyseinen henkilö vain olisi se oikea. Mutta kaipa siihen voi olla muitakin syitä?
TIlanne on siis se, että äskettäin yhteenmuuton kynnyksellä jouduin jonkinasteiseen paniikkiin, ja jouduimme luopumaan tästä muuttoajatuksesta. Tämä sitten laukaisi jonkinlaisen lumipalloefektin, jonka seurauksena koko suhde on mennyt solmuun, eikä ulospääsyä tunnu olevan. Aloin itse tuossa paniikissa epäilemään koko suhdetta, ja nyt olenkin pyytänyt jonkinlaista aikalisää, jonka aikana saisin miettiä hieman asioita.
En oikein itsekään tiedä mitä tällä aikalisällä voisi saavuttaa, mutta tällä hetkellä tuntuu että ennen kaikkea tarvitsisin happea ja etäisyyttä koko asiaan. En tunne että haluaisin tapailla muita tms., vaan lähinnä miettiä elämääni, viettää aikaa ystävieni kanssa ja pohtia rauhassa mistä tämä paniikki on saanut alkunsa. Tämä ei ymmärrettävistä syistä kuulosta kovin mukavalta toiselle osapuolelle, joka edelleen haluaisi jatkaa kuten alunperin on sovittu. Tiedän että nämä mun vaatimukset loukkaa syvästi tyttöystävääni. Tunnen kuitenkin välittäväni syvästi hänestä, ja muistelen jatkuvasti hyviä hetkiä joita meillä on ollut. Lisäksi en haluaisi menettää häntä, mutta tiedän itsekin että tällainen aikalisä työntää häntä väkisinkin kauemmas. Toisaalta tunnen myös helpotusta siitä, että saisin hetken olla "rauhassa" stressaamatta suhteen tulevaisuutta. En oikein itsekään pysty tulkitsemaan tätä helpotusta, johtuuko se siitä että olen jollain tapaa "pääsemässä hänestä eroon", vai siitä että saan hetken etäisyyttä asioihin.
Tiedän että mun on itse löydettävä ratkaisut, mutta kiinnostaisi kuulla josko muilla on ollut vastaavia kokemuksia, ja miten niistä on selvitty?
TIlanne on siis se, että äskettäin yhteenmuuton kynnyksellä jouduin jonkinasteiseen paniikkiin, ja jouduimme luopumaan tästä muuttoajatuksesta. Tämä sitten laukaisi jonkinlaisen lumipalloefektin, jonka seurauksena koko suhde on mennyt solmuun, eikä ulospääsyä tunnu olevan. Aloin itse tuossa paniikissa epäilemään koko suhdetta, ja nyt olenkin pyytänyt jonkinlaista aikalisää, jonka aikana saisin miettiä hieman asioita.
En oikein itsekään tiedä mitä tällä aikalisällä voisi saavuttaa, mutta tällä hetkellä tuntuu että ennen kaikkea tarvitsisin happea ja etäisyyttä koko asiaan. En tunne että haluaisin tapailla muita tms., vaan lähinnä miettiä elämääni, viettää aikaa ystävieni kanssa ja pohtia rauhassa mistä tämä paniikki on saanut alkunsa. Tämä ei ymmärrettävistä syistä kuulosta kovin mukavalta toiselle osapuolelle, joka edelleen haluaisi jatkaa kuten alunperin on sovittu. Tiedän että nämä mun vaatimukset loukkaa syvästi tyttöystävääni. Tunnen kuitenkin välittäväni syvästi hänestä, ja muistelen jatkuvasti hyviä hetkiä joita meillä on ollut. Lisäksi en haluaisi menettää häntä, mutta tiedän itsekin että tällainen aikalisä työntää häntä väkisinkin kauemmas. Toisaalta tunnen myös helpotusta siitä, että saisin hetken olla "rauhassa" stressaamatta suhteen tulevaisuutta. En oikein itsekään pysty tulkitsemaan tätä helpotusta, johtuuko se siitä että olen jollain tapaa "pääsemässä hänestä eroon", vai siitä että saan hetken etäisyyttä asioihin.
Tiedän että mun on itse löydettävä ratkaisut, mutta kiinnostaisi kuulla josko muilla on ollut vastaavia kokemuksia, ja miten niistä on selvitty?