Skitsofreenikon taantumat ja läheisen vastuu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sekaantujako
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Sekaantujako

Vieras
tilanne. Äitini on skitsofreenikko, jonka tautia on hoidettu jo pitkään. Välistä tulee taantumia ja käytös muuttuu selvästi. Ongelma on se, että äitini on erittäin hoitovasteinen, jos hän on taantumassa.

No, hänellä on alaikäinen lapsi ja he ovat isäni kanssa suhteessa, jossa he eivät elä yhdessä, mutta ovat kuitenkin paljon tekemisissä. Isälläni on ongelma, että hän käyttää aivan liikaa alkoholia ja varsinkin kun huonosti menee ja hän muuttuu agressiiviseksi.

Minä itse olen joutunut elämään ajan, jolloin sairaus puhkesi ja usean vuoden ajan olimme koko porukka hukassa ja olen vasta nyt saamassa pääni kuntoon, joten pitkän prosessin olen käynyt.

No, nykytilanne on melko sekava. Äitini on jo puoli vuotta käyttäytynyt oudosti. Nyt kesäkuun aikana, hän ei puhunut kanssani muuta kuin muutamalla lauseella, on tympeä lapsiani kohtaan, kun menee kylään (ja olemme olleet useita päiviä yökylässä) istuu omassa huoneessaan, vaikka talossa oli useampikin vieras.

Kun lopulta aloin utelemaan, että miksi hän käyttäytyy näin, syy oli se, että tulimme kylään viikkoa liian aikaisin, jonka takia hänen kesäkuunsa meni pilalle, koska hän ei pystynyt hoitamaan asioitaan, olemme siis olleet kesäkuun aikana n. 7-8 pvää kylässä ja nyt on mennyt heinäkuukin pilalle meidän takia. Minä totesin, että aion olla yhteydessä häntä hoitaviin tahoihin, jotta he saavat myös minun näkemykseni hänen tilanteestaan (hän on avohoidossa ja käy myös säännöllisesti sairaalassa viikon jaksoilla) Tälläinen jakso oli vasta toukuun lopussa ja hän oli viikon tämän jälkeen normaalimpi kuin kuukausiin, mutta nyt tämä meidän tulo aiheutti taas tämän agression.

Hän sanoi tässä, että hänen hoitonsa ei kuulu minulle, eikä minulla ole mitään asiaa puuttua hänen asioihinsa, koska hän on terve. Lisäksi kaikki ongelmat johtuu hänen parisuhdeongelmistaan ja häntä heti luullaan sairaaksi, jos hän ei mielistele meitä. Hän sanoi, että minut olisi pitänyt abortoida, jotta ei tarvitsisi kuulla tällasta paskaa.
Muuten kyllä jättäisin hänet rauhaan, mutta koska siellä on nuori siskoni, joka on juuri murrosiän partaalla. Mutta nyt minulle jäi todella epäselvä tunne siitä, että onko hän sairas vai ei, koska hänen käytös ei ole niin paha kuin se on joskus ollut, mutta ei kuitenkaan ole niin sairas kun on joskus ollu. Minä en enää tunnista selvää vaihetta ja huonoa vaihetta. Koska nämä tilanteet on niin pitkiä ajaltaan kun ne muuttuu...Kukaan, osaako sanoa omaa mielipidettään asiasta.
 
Niin ja vaikka tuosta tekstistä saa kuvan, että olisin sanonut heti sen jälkeen, kun äitini toteaa, että me olemme pilanneet hänen kesänsä tulemalla liian aikaisin, että nyt otan yhteyden hoitohlökuntaan. Niin kuitenkaan, siis oli pitkä keskustelu jo monin kääntein takana, ennen kuin mainitsin tuon hoitohlökunnan. Eli siis tuo oli hyvin karkea lyhennelmä.



 

Yhteistyössä