Somaliperhe yhdisti Suomeen 18 lasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Somalien perheenyhdistämishakemusten määrä kaksinkertaistuu tänä vuonna viime vuoteen verrattuna.

Aamulehti kertoo maahanmuuttoviraston arvioivan, että tänä vuonna Somaliasta tulevia perheenyhdistämishakemuksia tulee tänä vuonna olemaan noin 4500.

Viime vuonna hakemuksia oli 2200. Pari vuotta sitten luku oli alle tuhat.

Maahanmuuttoviraston hallintoyksikön johtajan Kaarina Koskisen mukaan "tilanne pahenee koko ajan".

Yksistään viime kuussa eli heinäkuussa hakemuksia tuli noin 600. Kaikkiaan vireillä on noin 5000 hakemusta.

Koskinen kertoo súurimmassa näkemässään perheessä olleen 18 lasta.

Suomeen tulevilla ei yleensä ole passeja tai muita henkilöllisyystodistuksia. Suomi maksaa - ilmeisesti ainoana maana maailmassa - pakolaisten lennot Afrikasta Suomeen.

Maahanmuuttoviraston Kaarina Koskinen haluaisi Suomeen Ruotsin mallisen lain, jossa henkilöllisyys on todistettava. Ruotsissa lainmuutos johti perheenyhdistämishakemusten vähentymiseen olemattomiin.

Suomessa perheenyhdistämistä kiristettiin elokuun alusta lailla niin, että perheenkokoajan ikä voidaan selvittää oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Alaikäinen saa oleskeluluvan helpommin ja voi myös jättää perheenyhdistämishakemuksen.
 
Sitähän tässä on yritetty sanoa kierrellen ja kaarrellen mutta kun ei vaan tajua niin ei tajua. Liittovaltio on mieluisampi kuin yhdenkään suomalaisen hyvinvointi. Ei yksikään päätös mitä on tehty ole ollut hyväksi suomalaiselle. SOmppuja ja muita hottentotteja kyllä maksellaan, ihan kuin siitä olisi jotain hyötyä kenellekään.
 
Tässä on hyvä esimerkki siittä miten suomessa toimitaan :) Ei taida suomi olla sananvapauden suhteen aivan puolueeton maa.

475829.jpg
 
[QUOTE="vieras";27790261]Maahanmuuttoviraston Kaarina Koskinen haluaisi Suomeen Ruotsin mallisen lain, jossa henkilöllisyys on todistettava. Ruotsissa lainmuutos johti perheenyhdistämishakemusten vähentymiseen olemattomiin.[/QUOTE]Näin sen kuuluis olla todellakin
 
Voi miten hauskaa! Haluaisin että heitä tulisi enemmän. 50 lasta samassa perheessä, se olisi vielä ihanampaa. Tottakai se on mahdollista?
Haluaisin myös maksaa verorahoistani kaikkien lennot, sekä myös oikeuslääketieteelliset tutkimukset. Muutama DNA-testi sinne sun tänne, sillä ei ole mitään väliä vaikka niistäkään ei välitettäisi, kunhan vaan saisimme näitä kivoja perheitä lisää!
 

Yhteistyössä