*SOPIVA IKÄERO*

[Aurora Vee]

1v7kk:
Täsmälleen samoja ajatuksia edelleen. Meillä kuopus oli kylläkin todella helppo vauvana, söi ja nukkui hyvin, oli rento pikkumies. Mutta nyt (1v 3kk) vauhti on yhä kiihtyvä mutta järkeä ei ole. Hän on paitsi liikunnallinen, myös isokokoinen, mikä lisää vanhempien fyysistä koettelemusta.

Eli tilauksessa olisi kolmas lapsi, joka olisi kuin kuopus vauvana ja kuin esikoinen taaperona. Mistäs sellaisen saisi? ;-)

Minustakin olisi outoa ja surullista, jos en koskaan enää saisi kokea odotuksen ja vauvan syntymän ihmettä, sekä nähdä millainen tyyppi kolmannesta lapsesta kehittyisi. Onneksi ikä ei vielä paina (kohta 28v), onhan tässä vielä 15 vuotta aikaa tehdä vaikka tila-autollinen lapsia.

 

[3 vuodessa 3 lasta]

Meillä on kaikki lapset syntyneet 3 vuoden sisällä eikä ole ollut liian rankkaa.

Ei ehkä ole ollut rankkaa sinulle, mutta pienelle taaperolle on varmasti ollut. Sääliksi käy näin pienellä ikäerolla tehtyjä vauvoja ja lapsia.

Enpä osaa tuohon kommentoida mitään, monttu jäi auki. Tietysti on noinkin ajattelevia ihmisiä, toki on. Huh. Onneksi ei meidän lähipiirissä. Aiotko olla noin ennakkoluuloinen lapsia kohtaan heti jos kuulet perheen lapsiluvun, säälit lastesi kavereita ja nyrpistelet nenää toisille vanhemmille?

En lähde kehu-kehu linjalle, koska jokaisen vanhemman lapset ovat maailman parhaita. Meilläkin niitä on kolme maailman ihaninta mussukkaa, ei toinen toistaan rakkaampia vaan kaikki yhtä rakkaita. Yksi kerrallaan on vauvaikänsä käynyt läpi ja seurannut pikkusisaren varttumista omasta ikäkaudestaan käsin. Ketään ei ole pakotettu aikuistumaan, kuten joillakin näkyy olevan oletus että isosisarukseksi kasvaessa pitää olla irti vaipoista ja osata jo suurinpiirtein hakea itse viihteensä siististi naapurin lasten kera poissa silmistä. Kolme voi juosta vaipoissa samaa aikaa ilman että vanhemmat ovat hermoromahduksen partaalla, kolme omaa yksilöään, joista kaikki saavat saman osan vanhemman rakkaudesta ja huomiosta omana pikkupersoonanaan.

 

[1v7kk]

Aurora Vee: Juu, minäkin olen ajatellut, että aikaa riittää tehdä useampiakin lapsia vielä. Vaikka vasta vuosien päästä. Minulla ikää 26v. Juuri ollaan parannuttu mahataudista, joka kesti kuopuksella 4 päivää. Toivon ja rukoilen, että on ohi nyt. Voihan tietty yöllä vielä tulla yllätyksiä. Mutta noiden sairastelujen aikana tosiaan miettii, että ei yhtään hoidettavaa enempää.

Minäkin olen ihmetellyt sitä, että miksi sen esikoisen pitäisi olla niin omatoiminen toisen syntyessä. Minä ainakin olen ihan helposti pystynyt vaihtamaan molemmilta vaippoja, syöttämään vuorotellen ja pitämään sylissä vaikka samaan aikaan. Itseasiassa silloin kun esikoisella vielä oli vaippa, oli helpompaa kuin nyt. Nyt pitää olla viemässä vessaan (osaa kyllä käydä yksinkin, mutta haluaa välillä että menen mukaan) ja jos ollaan kaupassa ja tulee pissahätä, on lähdettävä etsimään vessaa. Eli vaikeampaa. Mutta en minä ainakaan oleta saatikka odota, että esikoisen täytyisi olla "isompi" kuin on.

 

[liuku.]

No ihmiset ovat erilaisia. Itse pidän hyvänä juttuna, että tiedän omat rajani mitä tulee omaan jaksamiseen. Oma tyttöni on kovin temperamenttinen ja sukulaisetkin on ihmetellyt miten vahva oma tahto on ollut hällä pienestä pitäen. Etenkin raivokohtausten aikaan mietin että "oh my god, jos tässä olis vielä toinen samanlainen". Nyt varsinkin 1,5vuoden iässä noita kohtauksia tulee useampia päivässä.

Yks juttu mitä en tiedä mainitsinko aiemmin, asun pk-seudulla ja olen nuori nainen. Tykkään että pääsen liikkumaan, kaupungille shoppailemaan tms. Yhden lapsen kanssa onnistuu (paitsi tyttö saattaa raivostua julkisella paikallakin), kahden pienen kanssa ei niin kätevästi, varsinkaan julkisilla liikkuen.

Toki on puolensa siinäkin kun on kaks lasta, leikkivät keskenään jne. Itse en uskalla ottaa riskiä etten jaksakaan.

 

[yks kommentti]

kolmen lapsen äitinä tuli mieleen,että se saattaa joiltain unohtua,että kaikki lapset ovat todella yksilöitä.Vaikka ensimmäinen lapsi oisi ns.vaativampi,toinen voi olla helpompi tai toisinpäin.Ite oon huomannu näin jälkikäteen,että ihminen ei voi tietää etukäteen miten jaksaa ja minkälaisia lapset ovat.Turha liikaa suunnitella.
Ekan kanssa on jokaisella varmasti tietyllä lailla vaikeinta,koska silloin kasvetaan vanhemmuuteen ja opetellaan vauvanhoitoa ekan kerran.Toinen ja useammat menevät jo paljon rennommalla otteella.

 

[Aurora Vee]

Ekan kanssa on jokaisella varmasti tietyllä lailla vaikeinta,koska silloin kasvetaan vanhemmuuteen ja opetellaan vauvanhoitoa ekan kerran.Toinen ja useammat menevät jo paljon rennommalla otteella.

Just näin! Vauvan hoito on ollut meillä tooodella paljon helpompaa tokalla kierroksella. Ei ole tarvinnut oppaita tai suosituksia, kaikki on mennyt sujuvammin. Onneksi meillä kummatkin lapset ovat olleet terveitä.

Olisi tietty hyvä, jos ihminen pystyisi kasvattamaan itselleen ylimääräisen käsiparin, mutta ikävä kyllä tämä ei ole mahdollista. Siksi miehen aktiivinen osallistuminen lastenhoitoon on erityisen tärkeää, kun lapsia on useampia. Kolmannessa lapsessa minua ehkä ahdistaa eniten se, kun lapsia on enemmän kuin aikuisia - nyt vastuu on ollut helppo jakaa: "Ota sinä tuo, minä hoidan tämän".

Toisaalta olen seurannut myös naapuruston monilapsisten perheiden äitejä, joiden miehet tekee ympäripyöreitä päiviä saadakseen ruoan pöytään koko katraalle. Ihme kyllä, nekin onnistuvat jotenkuten. En vaan tiedä, miten he pysyvät järjissään, kun alle kouluikäisiä lapsia on vaikkapa 5.