Suhde meinaa kuolla miehen sairastumisen seurauksena.

[Vaimo]

Mies sairastui psyykkisesti. Ensin olin ymmärtäväinen ja toiveikas. Sitten päätin vain purra hammasta ja kestää; kyllä tämä tästä. Nyt olen ihan lopussa ja tunteet ovat hautautuneet jonnekin syvälle.
Mies ei kykene oikein mihinkään. Tunneskaalansa on olematon.
Säälin häntä ja tiedän, että hänen on paha olla, mutta tuntuu sietämättömältä, että mies jota rakastan on kuin lakannut olemasta. Mieheni on vain varjo entisestä.
En tiedä johtuuko miehen "katoaminen" sairaudesta vai vahvoista psyykenlääkkeistä. Molemmista kai. Tiedän, että kuntoutuminen voi viedä vuosia. Jos siis edes kuntoutuu.
Joskus mietin, että olisi helpompi olla lapsemme kanssa kaksin. Kamalaa. Minunhan pitäisi olla mieheni tukena nyt! Enkö sittenkään rakasta tarpeeksi kun en kykene nyt rakastamaan saamatta mitään takaisin? Tai rakastanhan minä. Tuntuu vain turhalta osoittaa sitä kun toinen ei kykene osoittamaan takaisin. Kyllä mies yrittää, mutta entinen tunne ja lataus ovat poissa.
Kaipaan niin miestäni. Suhdettamme. Läheisyyttä ja tunteita ylipäätään. Olen niin yksinäinen.
Kiitos kun sain avautua.

 

[Intiaanisokeri]

:hug:

 

[vesimeloni]

Käykö miehesi terapiassa? Olisiko sinun mahdollista päästä mukaan? Tai vaikka mies ei kävisikään, voisitko itse ajatella mennä johonkin purkamaan tuntojasi?
Uskon ja ymmärrän, että on raskasta yrittää rakastaa ja olla lähellä saamatta mitään vastakaikua. Toivottavasti asiat selviää. :hug:

 

[Asta]

Äitini on psyykkisesti sairas. Sairastunut jo ennen syntymääni. Välillä ollut parempia aikoja, välillä huonompia. Äiti ei sanan varsinaisessa merkityksessä kuitenkaan kyennyt minulle koskaan olemaan. Juuri tuon tunteettomuuden ja sosiaalisen kyvyttömyyden vuoksi. Itse näen asian sillä tavalla, että olisi ollut kannaltani parempi, jos vanhempani olisivat eronneet. Siitä puhuttiin kyllä, mutta isälläni ei ollut voimia sitä ratkaisua tehdä. Oman kokemukseni vuoksi olen sitä mieltä, että teidän olisi parempi erota. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ette olisi enää tekemisissä miehesi kanssa. Lapsen etu on kuitenkin aina oltava numero yksi.

 

[Asta]

Jaksamista ja voimia sinulle. Tie on raskas, mutta kyllä niitä hyviäkin hetkiä on.

 

[ap]

Käy täällä jonkinmoinen perhetukihenkilö juttelemassa, mutten pysty avautumaan. En halua itkeä kenenkään edessä. Psykologia neuvolasta suosittelivat, mutten taida uskaltaa. Tänne kirjoittaminen onnistuu kun voi olla anonyymi eikä kukaan näe.

Puran turhautumistani mieheeni mikä ei tietenkään auta hänen oloaan yhtään! Ei se hänen vikansa ole tietenkään, että on sairastunut.. Olisi vain joku jota syyttää. Joku syy.
Tuntuu, että pikkuhiljaa olen kadottanut itsenikin. Lakannut olemasta.

 

[ap]

Äitini on psyykkisesti sairas. Sairastunut jo ennen syntymääni. Välillä ollut parempia aikoja, välillä huonompia. Äiti ei sanan varsinaisessa merkityksessä kuitenkaan kyennyt minulle koskaan olemaan. Juuri tuon tunteettomuuden ja sosiaalisen kyvyttömyyden vuoksi. Itse näen asian sillä tavalla, että olisi ollut kannaltani parempi, jos vanhempani olisivat eronneet. Siitä puhuttiin kyllä, mutta isälläni ei ollut voimia sitä ratkaisua tehdä. Oman kokemukseni vuoksi olen sitä mieltä, että teidän olisi parempi erota. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ette olisi enää tekemisissä miehesi kanssa. Lapsen etu on kuitenkin aina oltava numero yksi.

En voisi pettää miestäni eroamalla. Mieheni varmaan tappaisi itsensä jos jättäisin hänet. Olemme kuulemma ainut syy hänelle elää. Lapsi on vielä ihan vauva onneksi.
Tämä on niin vaikeaa. Tietysti tahtoisin lapselle täysipainoisesti paneutuneen isän. Mutta kai sairas isä on parempi kuin itsensä pois ottanut?

 

[ap]

Jaksamista ja voimia sinulle. Tie on raskas, mutta kyllä niitä hyviäkin hetkiä on.

On toki hyviäkin hetkiä. Kiitos.

 

[voi sinua]

se tekee vaan hyvää purkaa ne muurit ympäriltäsi, anonyymina sitä ei voi tehdä, sun pitää antaa jonkun ihmisen nähdä kuka olet, joku sellainen joka osaa ottaa osaa tunteisiisi, miehesi ei nyt sitä osaa tehdä, mutta esimerkiksi psykologi voi olla se oikea ihminen siihen. sen voimalla jaksat parantaa myös suhdettasi mieheesi myöhemmin, jos niin vielä tahdot. ainakin saisit selvillä mitä tunnet, mitä mietit... kun saat oikeasti olla oma itsesi, itkeä jos siltä tuntuu ja nauraa vaikkapa sille että "mieheni on tunteeton vätys - vaikkei se ole edes sen vika!"

tämä sellaiselta joka on ollut mielialalääkkeiden maailmassa, lähellä psykoosia (taisin ollakin mutta eivät pitäneet osastolla kun en ollut itsetuhoinen tai vaaraksi perheelleni), joka tällä hetkellä elää ihan perustavisperhe-elämää ilman lääkityksiä tai kummempia huolia kuin ne iänikuiset raha-asiat.

kyllä se siitä! <3
kirjotuksesi oli vaikeaa luettavaa, oli niin tuttua. hae apua, ole itsellesi armollinen.

 

[ap]

se tekee vaan hyvää purkaa ne muurit ympäriltäsi, anonyymina sitä ei voi tehdä, sun pitää antaa jonkun ihmisen nähdä kuka olet, joku sellainen joka osaa ottaa osaa tunteisiisi, miehesi ei nyt sitä osaa tehdä, mutta esimerkiksi psykologi voi olla se oikea ihminen siihen. sen voimalla jaksat parantaa myös suhdettasi mieheesi myöhemmin, jos niin vielä tahdot. ainakin saisit selvillä mitä tunnet, mitä mietit... kun saat oikeasti olla oma itsesi, itkeä jos siltä tuntuu ja nauraa vaikkapa sille että "mieheni on tunteeton vätys - vaikkei se ole edes sen vika!"

tämä sellaiselta joka on ollut mielialalääkkeiden maailmassa, lähellä psykoosia (taisin ollakin mutta eivät pitäneet osastolla kun en ollut itsetuhoinen tai vaaraksi perheelleni), joka tällä hetkellä elää ihan perustavisperhe-elämää ilman lääkityksiä tai kummempia huolia kuin ne iänikuiset raha-asiat.

kyllä se siitä! <3
kirjotuksesi oli vaikeaa luettavaa, oli niin tuttua. hae apua, ole itsellesi armollinen.

Kiitos. Tämä syyllisyyskin on niin voimakas tunne. En tahtoisi olla itsekäs.
Jotenkin sitä ei tahdo apua ammattilaisilta. Eivät he ole tätä kokeneet, eivät he ymmärrä. En tiedä..

Mieheni sairasti psykoosin. Sairaalassa ollut pisimmillään kuukauden. Nyt taas avohoidossa, mutta lääkket ei kai sittenkään toimi. Aina kun luulee, että nyt aletaan nousta, niin otetaankin takapakkia. Ja kyllä tahtoisin rakentaa suhteemme uudelleen kunhan tilaisuus tulee. Se vaan tuntuu olevan niin kaukana ja nyt on vaihe kun tuntuu, ettei tilanne helpota koskaan. Kirjoituksesi kuitenkin valoi vähän lisää uskoa.
Päivä kerrallaan.

 

[sarppus]

:hug: :hug:

 

[ap]

:hug: :hug:

 

[perheterapeutti]

suosittelisin teille perheterapiaa.

 

[ap]

suosittelisin teille perheterapiaa.

Ei miehestä sellaiseen ole. Hyvä, että kykenee ajattelemaan. Ehkä sitten kun hän voi vähän paremmin.

 

[ev]

Mä en jaksais jos en sais seksiä

 

[ap]

Mä en jaksais jos en sais seksiä

No seksi ei ole pääasia meidän suhteessamme. Tärkeämpää on itse suhde.

 

[voithan pysyä tukena kauempaa]

Mies sairastui psyykkisesti. Ensin olin ymmärtäväinen ja toiveikas. Sitten päätin vain purra hammasta ja kestää; kyllä tämä tästä. Nyt olen ihan lopussa ja tunteet ovat hautautuneet jonnekin syvälle.
Mies ei kykene oikein mihinkään. Tunneskaalansa on olematon.
Säälin häntä ja tiedän, että hänen on paha olla, mutta tuntuu sietämättömältä, että mies jota rakastan on kuin lakannut olemasta. Mieheni on vain varjo entisestä.
En tiedä johtuuko miehen "katoaminen" sairaudesta vai vahvoista psyykenlääkkeistä. Molemmista kai. Tiedän, että kuntoutuminen voi viedä vuosia. Jos siis edes kuntoutuu.
Joskus mietin, että olisi helpompi olla lapsemme kanssa kaksin. Kamalaa. Minunhan pitäisi olla mieheni tukena nyt! Enkö sittenkään rakasta tarpeeksi kun en kykene nyt rakastamaan saamatta mitään takaisin? Tai rakastanhan minä. Tuntuu vain turhalta osoittaa sitä kun toinen ei kykene osoittamaan takaisin. Kyllä mies yrittää, mutta entinen tunne ja lataus ovat poissa.
Kaipaan niin miestäni. Suhdettamme. Läheisyyttä ja tunteita ylipäätään. Olen niin yksinäinen.
Kiitos kun sain avautua.

Tuossa voi sairastua koko perhe, masennus mukaan lukien, vetää perheen mukanaan. Parempi vain lähteä ja saamaan toisen apuaan saamaan. Masentunut, mielentervydeltään sairas ihminen on niin vaikea että vain ammattilaiset pärjäävät eivätkä ota omaksi ongelmakseen.

 

[y]

Jos täällä joku masentunut äiti kirjoittaisi, että miehensä on jättämässä hänet sairautensa vuoksi, saisi mies kamalat haukut mutta tässä tapauksessa täällä kannustetaan eroamaan, huoh.

Itsekin masennusta sairastavana koen olevani taakka perheelleni, ja varmasti olenkin, mutta mies onneksi on luvannut seisoa rinnallani!

Suosittelen todella juttelemaan psykologille ja menemään vaikka miehen kanssa yhdessä terapiaan. Sanoit, että psykologit ei ymmärrä kun eivät ole kokeneet itse... mutta se, mitä sinä ja miehesi käytte läpi, on heidän työnsä. He tietävät tasan tarkkaan sen, miten masennus vaikuttaa koko perheeseen. Ammattilaisen kanssa jutellessa tajuaisit varmaan, että et ole yksin tunteidesi kanssa ja se on ok ja jopa normaalia käydä noita tunteita läpi mitä sinä käyt.

Laita googleen haku: masentuneen omaiset, sieltä löytyy hyviä sivuja ja vertaistukea.

Tiedän, että sinulle on vaikea tukea miestäsi, mutta anna hänelle aikaa ja pidä huolta itsestäsi ja ota omaa aikaa niin paljon kuin mahdollista.

 

[kerron pian kuka olin]

Äitini on psyykkisesti sairas. Sairastunut jo ennen syntymääni. Välillä ollut parempia aikoja, välillä huonompia. Äiti ei sanan varsinaisessa merkityksessä kuitenkaan kyennyt minulle koskaan olemaan. Juuri tuon tunteettomuuden ja sosiaalisen kyvyttömyyden vuoksi. Itse näen asian sillä tavalla, että olisi ollut kannaltani parempi, jos vanhempani olisivat eronneet. Siitä puhuttiin kyllä, mutta isälläni ei ollut voimia sitä ratkaisua tehdä. Oman kokemukseni vuoksi olen sitä mieltä, että teidän olisi parempi erota. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ette olisi enää tekemisissä miehesi kanssa. Lapsen etu on kuitenkin aina oltava numero yksi.

En voisi pettää miestäni eroamalla. Mieheni varmaan tappaisi itsensä jos jättäisin hänet. Olemme kuulemma ainut syy hänelle elää. Lapsi on vielä ihan vauva onneksi.
Tämä on niin vaikeaa. Tietysti tahtoisin lapselle täysipainoisesti paneutuneen isän. Mutta kai sairas isä on parempi kuin itsensä pois ottanut?

Siis teillä vasta vauva. Miten tää voinut niin äkkiä alkaa? Pakko olla oireita jo aiemminkin. ERoa hyvä ihminen. Voithan kaveri olla ja tukea mutta kuitenkin oma elämä. Tuo sairastuttaa teidät.

 

[voithan pysyä tukena kauempaa]

Äitini on psyykkisesti sairas. Sairastunut jo ennen syntymääni. Välillä ollut parempia aikoja, välillä huonompia. Äiti ei sanan varsinaisessa merkityksessä kuitenkaan kyennyt minulle koskaan olemaan. Juuri tuon tunteettomuuden ja sosiaalisen kyvyttömyyden vuoksi. Itse näen asian sillä tavalla, että olisi ollut kannaltani parempi, jos vanhempani olisivat eronneet. Siitä puhuttiin kyllä, mutta isälläni ei ollut voimia sitä ratkaisua tehdä. Oman kokemukseni vuoksi olen sitä mieltä, että teidän olisi parempi erota. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ette olisi enää tekemisissä miehesi kanssa. Lapsen etu on kuitenkin aina oltava numero yksi.

En voisi pettää miestäni eroamalla. Mieheni varmaan tappaisi itsensä jos jättäisin hänet. Olemme kuulemma ainut syy hänelle elää. Lapsi on vielä ihan vauva onneksi.
Tämä on niin vaikeaa. Tietysti tahtoisin lapselle täysipainoisesti paneutuneen isän. Mutta kai sairas isä on parempi kuin itsensä pois ottanut?

Siis teillä vasta vauva. Miten tää voinut niin äkkiä alkaa? Pakko olla oireita jo aiemminkin. ERoa hyvä ihminen. Voithan kaveri olla ja tukea mutta kuitenkin oma elämä. Tuo sairastuttaa teidät.

 

[ev]

anna sille piparia niin se piristyy

 

[byy]

et ole heikko,et itsekäs,et petturi vaan äärimmäisen vahva jos jaksat ajatella pienesi ja itsesi parasta. se miten sinä voit, heijastuu vauvaasi. mitä jos itse sairastut, kuka sit huolehtii vauvasta? vaikka voi kuulostaa itsekkäältä, ajattele itseäsi, omaa jaksamistasi. muuta pois jos siltä tuntuu. minä mietin ja odotin vuosia miehen parantumista, se söi itsetuntoa ja energiaa ihan äärirajoille asti. nyt erosta on kuukausia ja olo helpottunut, jaksan lasten kanssa ihan eritavalla. jne. toivon sulle kaikkea hyvää ja niitä vimia tehdä se päätös, li se sitten mikä tahansa-

 

[voithan pysyä tukena kauempaa]

anna sille piparia niin se piristyy

Niin just. Kuinka ihmeessä kaikki masentuneita, mielenterveyspotilaita, eläkkeellä jo nuorea. Onko tämä nykyvitsaus. Itsekin moisia tunnen, jopa vanhempiakin ihmisiä. Laiskuus huipussaa. >Pitäiskö itsekin vaikka ripustaa matot verhoiksi, vois päästä 'hoitoon' ja eläkkeerlle.

 

[ap]

Jos täällä joku masentunut äiti kirjoittaisi, että miehensä on jättämässä hänet sairautensa vuoksi, saisi mies kamalat haukut mutta tässä tapauksessa täällä kannustetaan eroamaan, huoh.

Itsekin masennusta sairastavana koen olevani taakka perheelleni, ja varmasti olenkin, mutta mies onneksi on luvannut seisoa rinnallani!

Suosittelen todella juttelemaan psykologille ja menemään vaikka miehen kanssa yhdessä terapiaan. Sanoit, että psykologit ei ymmärrä kun eivät ole kokeneet itse... mutta se, mitä sinä ja miehesi käytte läpi, on heidän työnsä. He tietävät tasan tarkkaan sen, miten masennus vaikuttaa koko perheeseen. Ammattilaisen kanssa jutellessa tajuaisit varmaan, että et ole yksin tunteidesi kanssa ja se on ok ja jopa normaalia käydä noita tunteita läpi mitä sinä käyt.

Laita googleen haku: masentuneen omaiset, sieltä löytyy hyviä sivuja ja vertaistukea.

Tiedän, että sinulle on vaikea tukea miestäsi, mutta anna hänelle aikaa ja pidä huolta itsestäsi ja ota omaa aikaa niin paljon kuin mahdollista.

Joo, todellakaan en aio miestäni nyt hylätä! Pelkään vain ettei minusta ole häntä tukemaan, mutta ehkä tarvitsen tosiaan vain itse apua ja omaa aikaa. Sitten minunkin voimavarani voisivat riittää. Jotenkin olen ajatellut, että minun tulee jaksaa, ainakin muiden silmissä. Yliarvioin itseni. Tämä on rankempaa kuin luulin.

Kiitos vinkistä, pitää googlettaa. Miehelläni ei ole varsinaisesti masennusta diagnosoitu, mutta sinne päin kuitenkin.

 

[..]

Suosittelen tätä linkki. sieltä saa apua ja tukea.
http://www.omaisten.org/