Sukupuolineutraali kasvatus

[Maija-Matti]

Tämä aihe on tällä hetkellä aika tapetilla meidän kotona, ja on alkanut tuntua että siitä puhutaan nyt yleisemminkin enemmän, tai sitten siihen vaan kiinnittää eri tavalla huomiota.
Olemme olleet kymmenisen vuotta yhdessä, mieheni on hyvin vanhanaikaisesta kodista ja kasvatuksesta ja minulla taas on vapaamielisempi kasvatustausta.
Meillä periaatteessa on aina mennyt sinänsä hyvin, varsinkin henkinen puoli on ollut upeaa, kuin olisi löytänyt "sielunveljensä", mutta taas seksuaalisella puolella alkoi menemään heikommin itseasiassa jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Muutama kuukausi sitten tilanne alkoi olemaan kestämätön, ja alettiin vihdoin puhumaan asioista ihan suoraan, rehellisesti ja niiden oikeilla nimillä. Miehelle iski työuupumus, joka olikin seurausta seksuaalisen identiteetin esiintulosta. Hänellä on todella vaikutusvaltainen isä, joka on aina väheksynyt naisia, ja kitkenyt pienimmänkin femiinin (=heikon) ominaisuuden pois, ja miehelläni niitä itseasiassa on hyvin paljon. Nyt, 40-vuotiaana, kun nämä kaikki tukahdutetut tunteet vihdoin purkautuu, voin sanoa että on henkisesti todella raskasta, vaikka tosin myös vapauttavaa ja ihanaa.
Minä taas olen aika maskuliininen nainen, ja olen sinänsä ollut ominaisuuden kanssa aika sujut. Naiselle se onkin helpompaa, paljon olen miettinytkin sitä miten poikamaiset tytöt yleensäkin hyväksytään lapsena ihan eri tavalla kun tyttömäiset pojat.
Mutta tämä maskuliininen ominaisuuteni oli parisuhteessa niin kauan ongelma, kun miehen piti yrittää väkisin vetää "äijärooliaan". Loppujenlopuksi kaksi Äijää mahtuu aika huonosti saman katon alle Ja hassua kyllä, nämä femiinit puolet miehessäni eivät kuitenkaan tee hänestä yhtään vähempää miestä, päin vastoin, nythän hän oikeastaan on joka naisen unelma aviomies, voi avoimesti osallistua kodin sisustamiseen, lähteä makutuomariksi vaatekaupoille jne..
Ja toisaalta en koe itse olevani yhtään huonompi nainen, vaan paljon moniuloitteisempi kuin perinteinen "hempukka".
Nyt olemme todenneet miten mukavasti oikeastaan täydennämme toisiamme, ja rakkauselämä on lähtenyt sellaiseen nousukiitoon että huhhuh!
Varmasti tulemme kasvattamaan mahdollisen jälkikasvumme sukupuolineutraalisti, rohkaisten niitä lapsen luonnollisia ominaisuuksia. Emme halua oman lapsen kohdalle sitä että näitä juttuja joutuu aikuisiällä vasta miettimään, se on henkisesti vaan niin hurjan kuluttavaa.
Tuolla on muuten mielenkiintoinen testi, jolla voi katsoa oman sukupuolisuuntautuneisuutensa: http://www.transtukipiste.fi/

 

[Ainu_]

Korostaisin kuitenkin sitä, että empatia ja huomaavaisuus ei ole tasa-arvokysymyksiä. Niitä ei tehdä, koska toinen on nainen ja toinen mies, vaan koska halutaan tuottaa toiselle hyvää mieltä. Oven avaaminen, kauppakassin kantaminen ja takin auttaminen pois päältä ei ole sukupuolesta riippuvaisia asioita.

Tästä olen samaa mieltä, haluan ehdottomasti, että lapseni oppii kohteliaan ja muut huomioivan käytöksen, eikä se voi eikä saa olla sukupuoleen sidottua.

Arvostan kuitenkin sen lisäksi myös, etenkin ulkomailla (Suomessa käytöstavat on aika hakusessa) sitä, että miehet avaavat oven yms. Haluaisin siis toisaalta säilyttää vanhanaikaisen "ritarillisuuden", toisaalta varmistaa sen, että lapseni kasvaa tasa-arvoiseksi sekä suhtautumisessa itseensä, että muihin. En välttämättä näe tässä sen suurempaa ristiriitaa: käytänhän itsekin minihameita ja korkkareita, vaikka pidän itseäni feministinä (enkä sivumenenn sanoen ymmärrä miten on mahdollista, että suomessa "feministi" on nykyään haukkumasana!), eli naisellisuus ei sulje pois pyrkimystäni tasa-arvoon ja sen edistämiseen.

Olisiko kellään tähän kommentoitavaa/näkemyksiä?

 

[MAija-Matille]

Meillä mies imuroi, siivoilee muutenkin paljon, laittaa ruokaa, osallistui talonrakennuksessa vähintään yhtä paljon sisustuspäätöksiin kuin minäkin... enkä ole kyllä pitänyt mitenkään "feminiinisenä" näitä juttuja Hassua, mulle se on ihan normaalia ja kivaa, vaikka tiedänkin, että joitain miehiä ei kyllä yhtään kiinnosta ko. hommat (kuten esim. omaa isääni). Jotenkin olen vain pitänyt pikemmin vanhanaikaisena sellaista, että mies ei tee mitään tällaisia kodinhoitoon liittyviä juttuja enkä niinkään miehekkäänä.

 

[Maija-Matti]

Niin, tämä meidän esimerkki onkin sieltä toisesta ääripäästä, kun mies tosiaan on kasvatettu niin vanhanaikaisesti ja ahdasmielisesti, tuollaisetkin jutut oikeasti tuntuu hienolta, vaikka kuuluisi olla normaalina osana arkea Toki, meillä sitten ulottuu tämä femiiniys ihan koruihin, pukeutumiseen jne. asti ja se on varmaan reaktio niihin tukahdutettuihin tunteisiin, saattaa siitä laantua tai voimistua, who knows..

 

[Kuulostaa niin...]

sekopäältä koko ketju, etten edes vaivautunut lukemaan ap:n muutamaa lausetta pidemmälle. Aivän älytöntä!

Naiset on naisia ja miehet miehiä niin kauan kunnes toisin todistetaan.

Siis häh!

Me olisimme kaikki "sukupuolineutraaleja" jos niin olisi tarkoitettu, mutta ei olla, koska sukupuolia on ja ihan oikeasti enemmän kuin yksi!

Kyllä nyt on mennyt "tasa-arvon" havittelu liian pitkälle. Meillä on ainakin yhtä arvokasta olla nainen tai mies. Molempia arvostetaan huolimatta siitä kumpi kokkaa enemmän ja kumpi vaihtaa auton renkaita enemmän.

Uskomatonta!!!

 

[Maija-Matti]

Ei, ei ja ei. Älä ajattele noin yksipuolisesti, siis toki suuri osa ihmisistä elää täysin sinut oman naiseutensa tai miehuutensa kanssa, mutta on paljon myös meitä, joille nämä rajat ovat aivan liian ahtaat..

 

[Maija-Matti]

Siis minä käsitän sukupuolineutraalin kasvatuksen juuri niin että annetaan lapselle mahdollisuus olla sitä, mitä hän _luonnollisesti_ on. Jos vaikkapa poikalapsella sattuu olemaan paljon femiinejä piirteitä ja niitä kitketään tarkoituksella pois vain siksi että hän on sattunut syntymään penis jalkojen välissä, seuraa siitä väistämättä ongelmia aikuisiällä.

Sukupuolia todellakin on enemmän kuin yksi:
-nainen
-mies
-androgyyni
-sukupuolineutraali
-transgenderinen
- ja näiden kaikkien variaatioita...

 

[feministi myös]

EN yksinkertaisesti käsitä, miksi jos itsellään on tiettyjä periaatteita, ne halutaan toteuttaa lapsen avulla, käyttää viatonta pientä lasta hyväkseen ja muokata hyvinkin tietoisesti lapsesta erilaista HUONOLLA TAVALLA ihmistä.

Kyllä sitä, hyvät äidit, kasvatetaan ihan hienoja ihmisiä niin naisista kuin miehistä myös kertomalla heille, miksi siskolla on pimputin ja pojulla pippeli. Ja vaikka ne tietävät, että elinten tarkoitus on.

Ööh, niin mitenkäs sinä sitten voit olla varma että juuri SINUN kasvatusmetodisi on parempi tai onnistuneempi kuin sukupuolineutraalisti kasvattavien? Siksikö kun "niin on aina ennenkin tehty"?

Ei mikään asia maailmassa kehity - ei tekniikka, tasa-arvo, yhteiskunta tai ihmiskuntakaan, jos kaikessa aina perustetaan toiminta sille että näin on ennenkin tehty ja mitä sitä näkemään vaivaa ja muuttamaan asioita.

Kysypä joskus joiltain sukupuolineutraalisti kasvatetuilta lapsilta ovatko he onnellisia ja oliko heillä hyvä lapsuus? Uskonpa että vastaavat että kyllä, sillä keskimäärin tällaista kasvatusta tehdään paremmin koulutetuissa, toimeentulevissa ja yhteiskunnallisesti korkeamman statuksen perheissä.

Oma kasvatukseni on ollut "sukupuolineutraaliton" eli aivan järjettömyyksiin asti sukupuolieroja korostava ja muottiin ahtava. Pienestä pitäen paljon valintoja vanhemmat rajasivat pois siksi että "olet tyttö ja tytöt vaan eivät voi/saa/pysty/osaa tehdä tuollaista. Omalle lapselleni haluan siis ainakin toisenlaisen lapsuuden, ja tunteen siitä että kaikkeen pystyy kun vain tahtoo ja haluaa, sukupuoli ei ole mikään este ja rasite.

Mutta tosiaan eräiden vähemmän ymmärrystä omaavien keskuudessa nämä tällaiset sofistikoituneet näkökulmat ovat sitä "feministien vouhotusta". Niinhän se on, se mitä ei ymmärrä, niin se kannattaa leimata ja tuomita...

Pakkoko sitä on näihin sairaisiin ääripäihin mennä. Eikös se kultainen keskitie ole paras ratkaisu tässäkin asiassa.

 

[yksi mielipide asiasta]

Mun mielestä sukupuolineutraalissa kasvatuksessa on menty liian pitkälle, jos kielletään kokonaan sukupuolen olemassaolo. Esim. puhuttaessa tietoisesti vältetään käyttämästä sukupuolta ilmaisevia sanoja sekä muista ihmisistä että omasta lapsesta puhuttaessa. Ihan jo siksikin, että sukupuolikategorioiden olemassaoloon tottuneelle se tekee kommunikoinnista todella epäluontevaa ja vaatii jatkuvaa itsetarkkailua. Minusta on väärin, jos ei kerrota lapselle, onko hän tyttö vai poika. Kieltäydytään puhumasta kokonaan esim. tyttöjen ja poikien erilaisista sukupuolielimistä, tiedän siis äidin, joka kieltäytyy vastaamaan lapsensa aihetta koskeviin kysymyksiin, joita siis varmasti kelle tahansa lapselle jossain vaiheessa tulee mieleen. Tälle lapselle ei myöskään saa kertoa (esim. vessa-asioiden yhteydessä tms. missä se olisi ihan luontevaa käytöstä) että hänellä on pimppi, äiti taitaa käyttää itse jotain "pyyhitään tuo noin" tai vastaavaa. Uskon, että tämä vaan hämmentää lasta turhaan myöhemmin, koska hän varmasti tulee itse kuitenkin huomaamaan että joillain lapsilla "se paikka" on erilainen kuin hänellä, että tässä asiassa on kahdenlaisia ihmisiä! Kyllä pikkutytön olisi ihan reilua saada tietää, että hänelle ei kasva pippeliä ja pikkupojan, että hänen mahassaan ei voi kasvaa vauvaa (siinä iässä, kun tällaisista lapset yleensä kyselevät).

Lisäksi näinniinkuin aikuisten maailmassa, jos kieltäydytään puhumasta sukupuolesta, viedään samalla mahdollisuus puhua sukupuoleen liittyvästä eriarvoisuudesta. Joka hyvin pitkälti ja suoraan johtuu ihan biologisista faktoista, eli siitä kuka edustaa sukupuolta, joka pystyy synnyttämään, kuka siittämään. Sikäli sukupuolineutraalius liian pitkälle vietynä ideologiani mielestäni kääntyy jo feminismiä (tai yleisesti tasa-arvoajattelua) vastaan.

Sensijaan se, että pippeli-pimppijuttuja lukuunottamatta kieltäytyy ottamasta mitenkään kantaa siihen, millaisia poikien/miesten/tyttöjen/naisten kuuluu olla, on minusta todella hyvä. Lapsi saa siis kehittyä ihan sellaiseksi kuin luonnollisesti olisi. Ei sukupuolineutraali kasvatus kiellä pikkupoikaa leikkimästä autoilla, pointti on se, että siihen ei kuitenkaan "pakoteta" jos häntä kiinnostavat vaikka jotkut prinsessaleikit enemmän. Hyväksytään lapsi sellaisena kuin hän on, ei arvoteta myöskään lähipiirin aikuisia hyviksi tai huonoiksi sukupuolensa edustajiksi (jolloin lapselle voi tulla paineita sen suhteen, että hän ei sukupuolensa takia saisi tehdä jotain, mistä muuten kovasti pitää, jos tahtoo saada vanhempiensa arvostuksen. Lapset ovat tosi herkkiä havaitsemaan tällaisia asioita.).

Eli siis tiivistetysti, se on ihan fakta, että on olemassa naisia ja miehiä. Naisissa ja miehissä ei kuitenkaan ole mitään muuta faktuaalista eroa kuin biologinen ero, eli lisääntymiselimiltään erilaiset vartalot. Luonteeseen, kiinnostuksenkohteisiin, lahjakkuuteen tai siihen, miten soveltuu eri ammatteihin, sukupuolella ei ole merkitystä. Vaikka lapsen annetaan havaita vaikka sellainen tosiasia, kuin että hän on poika ja hänellä on pippeli, olisi minusta väärin vaatia, että hänen täytyy olla luonteeltaan reipas ja rohkea koska hän on poika tai että hänen pitäisi nauttia remuamisesta ja inhota vaaleanpunausta ja haluta aikuisena työskennellä koneiden parissa. Noilla jälkimmäisillä asioilla kun ei ole yhtään mitään tekemistä sukupuolen kanssa ja on mielestäni henkistä väkivaltaa lasta kohtaan yrittää väkisin vääntää tai edes rohkaista häntä sukupuolenmukaiseen muottiin niissä, JOS hän ei siihen sovi.

 

[Eläköön hyvä kotikasvatus]

sekopäältä koko ketju, etten edes vaivautunut lukemaan ap:n muutamaa lausetta pidemmälle. Aivän älytöntä!

Et viitsinyt edes perehtyä keskustelun aiheeseen, mutta siitä huolimatta viitsit tunkea ketjuun tuputtamaan mielipiteitäsi - täysin tietämättä edes mistä puhutaan. Just näin.

 

[Rousa]

Mun mielestä sukupuolineutraalissa kasvatuksessa on menty liian pitkälle, jos kielletään kokonaan sukupuolen olemassaolo. Esim. puhuttaessa tietoisesti vältetään käyttämästä sukupuolta ilmaisevia sanoja sekä muista ihmisistä että omasta lapsesta puhuttaessa. Ihan jo siksikin, että sukupuolikategorioiden olemassaoloon tottuneelle se tekee kommunikoinnista todella epäluontevaa ja vaatii jatkuvaa itsetarkkailua. Minusta on väärin, jos ei kerrota lapselle, onko hän tyttö vai poika. Kieltäydytään puhumasta kokonaan esim. tyttöjen ja poikien erilaisista sukupuolielimistä, tiedän siis äidin, joka kieltäytyy vastaamaan lapsensa aihetta koskeviin kysymyksiin, joita siis varmasti kelle tahansa lapselle jossain vaiheessa tulee mieleen. Tälle lapselle ei myöskään saa kertoa (esim. vessa-asioiden yhteydessä tms. missä se olisi ihan luontevaa käytöstä) että hänellä on pimppi, äiti taitaa käyttää itse jotain "pyyhitään tuo noin" tai vastaavaa. Uskon, että tämä vaan hämmentää lasta turhaan myöhemmin, koska hän varmasti tulee itse kuitenkin huomaamaan että joillain lapsilla "se paikka" on erilainen kuin hänellä, että tässä asiassa on kahdenlaisia ihmisiä! Kyllä pikkutytön olisi ihan reilua saada tietää, että hänelle ei kasva pippeliä ja pikkupojan, että hänen mahassaan ei voi kasvaa vauvaa (siinä iässä, kun tällaisista lapset yleensä kyselevät).

Lisäksi näinniinkuin aikuisten maailmassa, jos kieltäydytään puhumasta sukupuolesta, viedään samalla mahdollisuus puhua sukupuoleen liittyvästä eriarvoisuudesta. Joka hyvin pitkälti ja suoraan johtuu ihan biologisista faktoista, eli siitä kuka edustaa sukupuolta, joka pystyy synnyttämään, kuka siittämään. Sikäli sukupuolineutraalius liian pitkälle vietynä ideologiani mielestäni kääntyy jo feminismiä (tai yleisesti tasa-arvoajattelua) vastaan.

Sensijaan se, että pippeli-pimppijuttuja lukuunottamatta kieltäytyy ottamasta mitenkään kantaa siihen, millaisia poikien/miesten/tyttöjen/naisten kuuluu olla, on minusta todella hyvä. Lapsi saa siis kehittyä ihan sellaiseksi kuin luonnollisesti olisi. Ei sukupuolineutraali kasvatus kiellä pikkupoikaa leikkimästä autoilla, pointti on se, että siihen ei kuitenkaan "pakoteta" jos häntä kiinnostavat vaikka jotkut prinsessaleikit enemmän. Hyväksytään lapsi sellaisena kuin hän on, ei arvoteta myöskään lähipiirin aikuisia hyviksi tai huonoiksi sukupuolensa edustajiksi (jolloin lapselle voi tulla paineita sen suhteen, että hän ei sukupuolensa takia saisi tehdä jotain, mistä muuten kovasti pitää, jos tahtoo saada vanhempiensa arvostuksen. Lapset ovat tosi herkkiä havaitsemaan tällaisia asioita.).

Eli siis tiivistetysti, se on ihan fakta, että on olemassa naisia ja miehiä. Naisissa ja miehissä ei kuitenkaan ole mitään muuta faktuaalista eroa kuin biologinen ero, eli lisääntymiselimiltään erilaiset vartalot. Luonteeseen, kiinnostuksenkohteisiin, lahjakkuuteen tai siihen, miten soveltuu eri ammatteihin, sukupuolella ei ole merkitystä. Vaikka lapsen annetaan havaita vaikka sellainen tosiasia, kuin että hän on poika ja hänellä on pippeli, olisi minusta väärin vaatia, että hänen täytyy olla luonteeltaan reipas ja rohkea koska hän on poika tai että hänen pitäisi nauttia remuamisesta ja inhota vaaleanpunausta ja haluta aikuisena työskennellä koneiden parissa. Noilla jälkimmäisillä asioilla kun ei ole yhtään mitään tekemistä sukupuolen kanssa ja on mielestäni henkistä väkivaltaa lasta kohtaan yrittää väkisin vääntää tai edes rohkaista häntä sukupuolenmukaiseen muottiin niissä, JOS hän ei siihen sovi.

Juuri näin, olen samaa mieltä.

Tässä on tullut paljon mielenkiintoisia ja hienoja kirjoituksia. Ihanaa että tämä on näin ihana palsta ja täällä on näin fiksuja ihmisiä.

Lisäisin vain, että on surullista miten luonne- ja persoonaerot sekoitetaan ja yleistetään sukupuolten välisiksi eroiksi. Esim. jos meidän Minna tykkää halailla äitiä enemmän kuin meidän Mikko, joka juoksee kovempaa kuin Minna, ajatellaan että Minna tykkää halailla koska on tyttö ja hänellä luontainen hoivavietti ja Mikko tykkää juosta koska pojat ovat urheilullisempia ja kilpailuhenkisempia. Pitäisi tukea lasta sellaisena kuin hän on, persoonana, ja avata kaikki mahdollisuudet olla juuri sellainen kuin haluaa.

 

[flowingg]

Uteliaalle: Minusta värikoodien käyttäminen pienellä lapsella (pojalle sinistä, tytölle punaista) on sikäli merkityksellistä, että käymme aika paljon puistoissa, muskarissa yms. paikoissa ja olen kova puhumaan. Keskustelun avaaminen tuntemattoman kanssa luonnollisesti usein alkaa lapsista juttelusta. Olen huomannut, että moni ottaa ns. nokkiinsa, jos en tunnista lapsen sukupuolta. Sekään ei ole kiva, jos arvaa sukupuolen ja se menee pieleen. Okei, nämä eivät ole isoja asioita, mutta en minä ainakaan halua tarkoituksella sekoittaa vaatetuksella ihmisiä ja hämätä.

Minulla on poika ja tytär, joten kierrätän kyllä neutraalin väriset vaatteet lapsilla (esim. kuravaatteet, toppapuvut), mutta ostan ne tarkoituksella kummallekin sopivin värein. Jos tytär käyttää isoveljensä vanhaa sinisävyistä haalaria, niin yleensä sitten ostan haalarin kanssa käytettäväksi punaisen pipon ja lapaset jne.

Kyse ei siis ole tosiaankaan isosta asiasta. Minusta on vain helpompaa, että ulkopuoliset tietävät, kumpaa sukupuolta lapsi on. Itse elämän kannaltahan sillä ei ole mitään eroa ja kotioloissa tytär käyttää isoveljensä vaatteita enemmänkin, joka ovat siis selkeästi poikien vaatteita.

 

[dsdfsdfsdffg]

Eihän pienistä lapsista sukupuolta huomaakaan ja jollain vauvan sukupuolella nyt ei ole väliäkään. Itse tosin en uskalla alkaa arvuutellakaan juurikin koska jotkun vanhemmat laittavat sukupuolelle omituisen paljon painoarvoa, mielummin puhun vauvasta tai lapsesta kuin tytöstä tai pojasta mikä käy kyllä ihan luontevasti ja jossain vaiheessahan tietysti nimikin tulee esille, mistä asia selviää.

 

[värikooditetut lapset]

Uteliaalle: Minusta värikoodien käyttäminen pienellä lapsella (pojalle sinistä, tytölle punaista) on sikäli merkityksellistä, että käymme aika paljon puistoissa, muskarissa yms. paikoissa ja olen kova puhumaan. Keskustelun avaaminen tuntemattoman kanssa luonnollisesti usein alkaa lapsista juttelusta. Olen huomannut, että moni ottaa ns. nokkiinsa, jos en tunnista lapsen sukupuolta. Sekään ei ole kiva, jos arvaa sukupuolen ja se menee pieleen. Okei, nämä eivät ole isoja asioita, mutta en minä ainakaan halua tarkoituksella sekoittaa vaatetuksella ihmisiä ja hämätä.

Minulla on poika ja tytär, joten kierrätän kyllä neutraalin väriset vaatteet lapsilla (esim. kuravaatteet, toppapuvut), mutta ostan ne tarkoituksella kummallekin sopivin värein. Jos tytär käyttää isoveljensä vanhaa sinisävyistä haalaria, niin yleensä sitten ostan haalarin kanssa käytettäväksi punaisen pipon ja lapaset jne.

Kyse ei siis ole tosiaankaan isosta asiasta. Minusta on vain helpompaa, että ulkopuoliset tietävät, kumpaa sukupuolta lapsi on. Itse elämän kannaltahan sillä ei ole mitään eroa ja kotioloissa tytär käyttää isoveljensä vaatteita enemmänkin, joka ovat siis selkeästi poikien vaatteita.

Tää on niiiiiiiiin kaukana mun näkemyksestä, etten edes viitsi alkaa avautua. Sanon vain hiljaa että huoh.

 

[Grrr...]

Onneksi kuitenkin suurin osa lapsista on syntyessään joko poikia tai tyttöjä. Mielestäni olisi kauheaa, jos lapsi syntyisi sillä tavalla vammaisena, ettei sukupuoli olisi tunnistettavissa. Sitten saisi tosissaan toteuttaa tätä uusinta muotivillitystä (="sukupuolineutraali kasvatus").

 

[Keskitien kulkija]

Kertokaapas te radikaalimmat ajattelijat minulle, että onko sekin sukupuolineutraalia kasvatusta, että annetaan pojan kulkea hameessa ja saparot päässä jos hän haluaa tai annetaan tytölle nimeksi Mikko?

 

[yksi mielipide asiasta]

Suomen laki kieltää pojan nimen antamisen tytölle ja toisinpäin, joten kysymys on sikäli epärelevantti...

Miksi olisi kauheaa, jos lapsi syntyisi sellaisena, ettei sukupuoli ole tunnistettavissa?

En ymmärrä, miksei poika saisi kulkea saparot päässä ja hame päällä, jos se jostain syystä olisi hänelle tärkeää. Ketä se vahingoittaa? Satun tuntemaan useampiakin poikia, jotka halusivat pienenä välttämättä kasvattaa pitkät hiukset ja tykkäsivät käyttää hametta tai jotain "tyttöjen" hörselöitä. Ihan normaaleita kunnon aikuisia noista on kaikista tullut ja jopa aivan perusheteroita. Ei kukaan käytä mekkoa enää aikuisena, jos se nyt jonkun mielestä oleellista on.

En nyt minnekään hiekkalaatikolle antaisi semmoisissa vaatteissa mennä, mutten kyllä antaisi tytönkään mennä sinne missään prinsessamekossa vaan haalarit tms. on se oikea vaate sinne.

Mun mielestä vastuuni rajoittuu siihen, että lapset ovat asianmukaisesti vaatetetut: päiväkotiin semmoiset vaatteet missä leikkiminen sujuu (tytönkään en antaisi laittaa mitään niukkoja "pimatsuvaatteita"), ulos säänmukaiset vaatteet, leikkipuistoon semmoiset ettei haittaa jos kuraantuu, juhliin teemaankuuluvan juhlavat kuitenkin huomioiden lapsen makua senverran kuin nyt järkevää ja mahdollista on.

 

[Todella hyvä keskustelu =)]

Viime viikolla olin 1-vuotiaan tyttäreni kanssa kahvilassa. Viereisen pöydän nuori nainen jutusteli lapselleni ja lopuksi kysyi: "Onhan hän tyttö? Näyttää ihan tytöltä, mutta kun hänellä on tuo sininen haalari."

 

[erakkoäiti]

useimmilla teistä sukupuolineutraalin kasvatuksen vastustajista on sisälukutaito pahasti hukassa. Kukaan ko. kasvatusta noudattava ei missään vaiheessa ole väittänyt että "pakottaa" pojan pukeutumaan letteihin ja saparoihin, sillä ylipäätään tässä hommassa ei ole ollenkaan kyse siitä että _vanhempi_ muokkaa lastaan tai pakottaa tiettyyn muottiin. Villakoiran ydin on se, että lasta _tuetaan_ sellaisena kuin lapsi itse luonnostaan, persoonallisuudeltaan, ominaisuuksiltaan ja toiminnoiltaan on!!!!

Kuten jo jossain sanoin niin on aivan OK jos tyttö on prinsessamainen jos hän sitä ITSE luontaisesti haluaa. Äitinä en vain väkisin tuputa tytölle niitä prinsessajuttuja olettaen että hän niitä automaattisesti haluaa koska on tyttö. Enkä poikaanikaan pakota mekossa kulkemaan, poika saa leikkiä autoilla ja ostaa sinisiä vaatteita jos haluaa. Mutta poika haluaa myös leikkiä nukeilla, keittiöhellalla (leikkikeittiö), leikkisiivousvälinellä ja saa tätä tehdä koska hänelle se on luontaista.

Olisi aivan järkyttävää kieltää lapsen luontaiset halut ja taipumukset sillä perusteella että "noin et voi tehdä kun olet poika/tyttö, tuo on homojen hommaa/rekkamieslesbojen hommaa, mitä ihmisetkin sanovat". Valitettavan surullista on että näitä tällaisia kommentteja kuulen lähipiirin lapsiperheessä todella usein.

Vanhemman tehtävä ei todellakaan ole väkipakolla muokata lasta ja karsia versoja ihmistaimesta rankalla kädellä. Tätähän te perinteisten arvojen kannattajat teette joskus vielä enemmän kuin sukupuolineutraaliuden kannattajat, ette vain itse huomaa edes sitä tekevänne!!

Kukaan, ei siis kukaan, ole koskaan missään väittänyt että sukupuolineutraalin kasvatuksen tehtävänä olisi tehdä tytöistä poikia ja pojista tyttöjä. Voi jeesus että joidenkin lukutaito voi olla noin heikkoa...

 

[normaali kasvattaja]

Jos lapselle ei kerrota edes omaa sukupuoltaan, niin kyllä hän on hukassa tässä maailmassa, jossa suurin osa kuitenkin tietää mitä tytöt ja pojat ovat. Vaikeita tilanteita tulee eteen esim. yleisissä vessoissa ja uimahalleissa, jos vanhemmat yrittävät käyttää isompaa lasta vastakkaisen sukupuolen tiloissa. Samoin kerhoissa ja koulussa puhutaan usein tytöistä ja pojista ja liikuntatunnitkin ovat monesti eri sukupuolelle. Voi sitä lapsiparkaa, joka ei näissä tilanteissa tiedä, onko hän tyttö vai poika.

Sukupuolineutraalia kasvatusta kritisoineet ovat vastustaneet juuri näitä ääripään tapauksia. Kukaan ei ole pakottamassa lastaan tiettyyn muottiin, vaan antaa toki itse lapsen valita omat mieltymyksensä. Sehän kuuluu ihan normaaliin kasvatukseen, ei mihinkään sukupuolineutraaliin kasvatukseen.

 

[ModestyB]

Kukaan ei ole pakottamassa lastaan tiettyyn muottiin, vaan antaa toki itse lapsen valita omat mieltymyksensä. Sehän kuuluu ihan normaaliin kasvatukseen, ei mihinkään sukupuolineutraaliin kasvatukseen.

Valitettavasti näin ei ole. "Pakottaminen" on voimakas sana, jota moni vanhempi ei koe tekevänsä ja suuttuu sellaisen ehdottamisestakin. Kuitenkin hyvin monessa perheessä (en osaa suhdelukuja tietenkään sanoa) lapsia ohjataan sekä tietoisesti että etenkin tiedostamatta lapsiaan sukupuolen mukaiseen "sopivaan" käytökseen.

Sain itse tällä palstalla agressioita niskaani, kun pidin vaaleanpunaista sopivana värinä pojille(ni). Osa oli täysin sitä vastaan, eikä ostaisi pojalleen vaaleanpunaista, vaikka tämä pyytäisi. Jo se, että tiettyjä värejä/leluja/kavereita ei koskaan tarjota vaihtoehdoksi on vaikuttamista, selkeä viesti lapselle. Ei se ole kädestä vääntämistä, mutta vaikuttamista ja sitä kautta tietynlaista pakottamista niihin omiin arvoihin ja mieltymyksiin. Tiettyjen valintojen kieltäminen sukupuolen perusteella on jo selkeää pakottamista. Vanhemmilla on oikeus kertoa lapsilleen omista arvoistaan ja lapsella on oikeus tehdä omat valintansa (lain ja mahdollisuuksien rajoissa).

En koe, että muiden on vaatteista tai käytöksestä tai mistään ulkoisesta automaattisesti tiedettävä lapseni (tai minun) sukupuoli, mutta en sitä myöskään mitenkään pimitä.

Minusta sukupuolen kertomatta jättäminen edes kysyttäessä ja asian pimittäminen lapselta on kuitenkin huono asia lapselle. Se ei myöskään edistä tasa-arvoa, koska sukupuoli kuitenkin on olemassa, sen yhdentekevänä pitäminen edustaa minusta enemmän pakenemista kuin asian hyväksymistä tasa-arvoisesta lähtökohdasta. KEn edes koe, että se on sukupuoli*neutraalia*, vaan sukupuolen vastaista. uin tasa-arvo olisi mahdottomuus ilman sukupuolettomuutta. Sinänsä ymmärrän tämän, sillä täysi tasa-arvo ei ole ihan horisontissa näkyvissä, ei varmaan toteudu omien lastemme aikana, joten yritetään suojella sitä omaa lasta, vaikka se ei (minusta) edistä tasa-arvoa yleisesti.

 

[Hih,Modesty]

Joo. Tulevaisuudessa Suomi on täynnä naisia,joista ei tiedä ulkonäön tai muunominaisuuden puolesta,onko mies vai nainen. Jopa rinnat leikataan pois.

Miehet taas menevät naapuriin Venäjälle,Viroon tai Ruotsiin koska sieltä löytää NAISEN.Koska miehen geenejä ette voi muuttaa,ettekä sitä faktaa että naisellisen naisen näköinen vetää puoleensa,ja mies ajattelee usein ulkonäköä.. Ja niinpä tämä androgyyni luokka kuolee sukupuuttoon.

 

[Edellinen jatkaa]

Kyllä se ulkonäkö on iso osa sukupuolta. Tätähän mm.viihdeteollisuus käyttää hyväkseen. Montako suosittua naislaulajaa tiedätte,joka ei olisi hemaisevan naisellinen perinteisesti ulkonäöltään? Tai toisinpäin? Ihmisen perusluonto on kuitenkin niin vahva,ettei sitä voi muuttaa.

 

[Ainu_]

Mun mielestä vastuuni rajoittuu siihen, että lapset ovat asianmukaisesti vaatetetut: päiväkotiin semmoiset vaatteet missä leikkiminen sujuu (tytönkään en antaisi laittaa mitään niukkoja "pimatsuvaatteita"), ulos säänmukaiset vaatteet, leikkipuistoon semmoiset ettei haittaa jos kuraantuu, juhliin teemaankuuluvan juhlavat kuitenkin huomioiden lapsen makua senverran kuin nyt järkevää ja mahdollista on.

Tässä mielestäni olisi juuri yksi niistä tärkeistä asioista: omassa lapsuudessa lapset oli puettu pääasiassa lapsiksi, ei tytöiksi ja pojiksi. Vaatteiden piti olla kestävät ja järkevät: ja niitä kierrätettiin ahkerasti pakon sanelemana: rahaa oli vähän eikä toisaalta vaatekauppoja tai -valikoimaakaan kuin murto-osa siitä mitä nykyään.

Laajemmin ajatellen olisi tärkeätä, että lapset saavat olla samalla tavalla lapsia leikeissään muutenkiin, ettei ketään "värikooditeta" nukkeleikkeihin tai pallopeleihin sukupuolen perusteella. Mietin kuitenkin miten se käytännössä voi ikinä toteutua jos kaikkien muiden vanhemmat hiekkalaatikolla ja päiväkodissa ovat sitä mieltä, että tytöllä pitää olla pinkkiä päällä ja nukke kainalossa.

Onko kellään kokemuksia? Vähän aikaista surra tätä kun oma lapsi on vasta tulossa, mutta tästä ketjusta on fiksujen ja pohdiskelevien vastauksen lisäksi saanut lukea myös aika pöyristyttäviä kommentteja. Tunnen todella vähän pienten lasten vanhempia, omilla ystävillä pääasiassa ei ole lapsia, joten toisten vanhempien ajatusmaailma on mulle vieras. Toisaalta haluaisi luottaa normaaliin järkeen: kuten joku ketjussa kirjoittikin, sukupuolineutraali kasvatus on ehkä ihan yleistä, tosin eroa on sillä onko se "tiedostavaa", vai vain tervettä järkeä.

 

[prinsessatytön äiti]

Laajemmin ajatellen olisi tärkeätä, että lapset saavat olla samalla tavalla lapsia leikeissään muutenkiin, ettei ketään "värikooditeta" nukkeleikkeihin tai pallopeleihin sukupuolen perusteella. Mietin kuitenkin miten se käytännössä voi ikinä toteutua jos kaikkien muiden vanhemmat hiekkalaatikolla ja päiväkodissa ovat sitä mieltä, että tytöllä pitää olla pinkkiä päällä ja nukke kainalossa.

Et kyllä tiedä, mistä puhut. Minä en ole ainakaan tavannut yhtään äitiä leikkipuistossa, jonka mielestä tytöllä pitäisi olla pinkkiä päällä. Kolme vuotiaaksi meidän tyttö suostui käyttämään niitä vaatteita, joita hänelle tarjottiin, mutta sen jälkeen tuli oma tahto mukaan kuvioihin.

Meidän perheessä yksinkertaisesti totuus on se, ettei tyttö halua käyttää muita värejä kuin pinkkiä ja vaaleanpunaista. Tarjolla olisi serkkupoikien hyväkuntoisia vaatteita, mutta tyttö ei niitä enää suostu päällensä laittamaan, enkä halua pakottaakaan. Harmittaa vähän, koska pihinä ihmisenä haluaisin kierrättää vaatteita. Olenkin siis nykyään lastenvaatekirppiksen vakiokävijä, kun ostan tytölle niitä vaaleanpunaisia prinsessaunelmia, joita hän rakastaa yli kaiken.