Suolaa, suolaa, vähemmän suolaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kysyvä ei eksy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kysyvä ei eksy

Vieras
Eli vaavimme alkaa olla 1 vuoden ikäinen ja samaa ruokaa on jo maisteltu. Mutta suolavalistus ihmetyttää. Meillä syödään tavallista kotiruokaa ja töistä tullessa joskus myös eineksiä, koska kiireessä ei ehdi alkaa laittaa parempaa. Yleensä kyllä kokkaan. Suolaa en juurikaan lisää. Mutta käytän liha-, kana- ja kasvisliemikuutioita ja esim. valmiita pastakastikkeita. Näissä on 1 % suolaa. Se taitaa suositusten mukaan olla liikaa. Onko täällä tervejärkisiä, jotka voisivat hieman opastaa tai kertoa omia kokemuksiaan suolan käytöstä. En usko mihinkään ehdottomaan linjaan enkä varmasti pääse tuohon 0,3% suolaisuusasteeseen, jota lasten kohdalla ilmeisesti suositellaan. Kaupasta ei ainakaan saa edes leipää tuolla suolapitoisuudella. Eli oletteko antaneet lapsellenne vain samaa ruokaa, vaikka siinä suolaa onkin? Esim keitot teen aina kuutoita käyttäen, nopsemmin tulee.
 
Heippa, olen itse miettinyt ihan samaa ja ollut vähän huolissanikin. Meillä myös syödään kotiruokaa ja joskus eineksiä. Yritän olla laittamatta paljon suolaa, mutta yli suositusten mennään taatusti. Puuroon yms. en laita suolaa. Muuta en tiedä, kuin, että omat vanhempani ovat syöttäneet minua varmasti samantyyppisesti ja ihan terve olen. ;)
 
Meille sanottiin neuvolassa, että jos tekee vähintään litran verran keittoa ja laittaa siihen yhden liemikuution, niin suolaa ei olisi liikaa. Muut ainekset tietenkin suolattomia.
 
Samaa olen pohtinut ja olenkin tulossa jo ihan hysteeriseksi tuon suolan kanssa...=( Mikä se kohtuullinen määrä suolaa sitten on? Käytättekö esim. valmiiksi marinoituja broilerisuikaleita ruuanlaitossa, kun niissäkin on suolaa? Itse käytän aika paljon valmiiksi marinoituja lihatuotteita, mutta nyt kun pitäisi neidin (pian 1v.) alkaa syömään samaa kuin muu perhe, niin vaikealta tuntuu juuri tuon suolaisuuden takia, vaikken itsekään kovin suolaisesta ruuasta pidä. Käytän kuitenkin aika monesti aromisuolaa ruuan maustamiseksi, siinäkin on suolan osuus 52 % !!!Keittoihin olen jo aiemminkin käyttänyt n. 1 lihaliemikuutiota 1-1,5 litraan nestettä, kun tiedän ettei nuo lihaliemikuutiot ole mitään terveellisimmästä päästä kenellekään. Ja kyllä meillä ainakin lapsi on saanut maistella jo pitkään esim. ruisleipää, jossa n. 0,9% suolaa. Ei kai pieni määrä mitään haittaa. Eihän sitä sitten voisi antaa mitään syömistä lapselle ja täytyyhän siinä lapsenkin ruuassa jotain makua olla. Noh, pian meillä on 1-vuotisneuvola ja pääsen keskustelemaan aiheesta neuvolantädin kanssa. ;)
 
Juuri noita marinoituja kana- ja broilerituotteita meilläkin on käytetty. Ovat kuulemma tosi myrkkyä ;) No, tietoni perustuvat täällä lukemaani, mutta tietäisikö joku ihan oikeaa paikkaa, josta voisi käydä lukemassa, mitä lapselle kannattaa ja mitä ei syöttää.
 
Tuollaiset perustelemattomat suositukset eivät oikein motivoi. Ensimmäisenä tulee mieleen, mitä haittaa suolasta on? Tuohon kun olisi vastaus, niin tietäisi mitä on tekemässä.
 
No eikös se ole jo jonkunlainen opastus kun lapsi voi rueta syömään SAMAA ruokaa perheen kanssa. Eli jos ette ole tähänkään saakka käyttäneet marinoimattomia lihoja niin ei kai niihin erikseen tarvitse siirtyä? Ruokaa kun laittaa niin ainahan se laimenee joten suolaprosentti ei ole kuitenkaan ihan niin paljon kuin mitä vaikka kanapaketissa lukee. Meillä ei lisätä koskaan ruokaan suolaa joten en ole ottanut mitään paniikkia näistä marinoiduista tuotteista tai liemikuutioista kun ei niitä kuitenkaan joka ruokaan käytä.
 
Hei!

Mä olen kyllä antanut lapsille samaa ruokaa kun itsekkin syödään. En kyllä kauheasti suolaa ruokaan lisäile, mutta käytän myös liha-kana-kasvisliemi kuutioita ja marinoituja lihoja. Eineksiäkin ollan joskus syöty, mutta pääsääntöisesti tavallista kotiruokaa. En ole siitä huonoa omaatuntoa kantanut lapset on terveitä ja kasvaa hyvin. Ruokakin tuntuu maistuvan ihan normaalisti. Samalla kotiruoalla olen minäkin kasvanut ja ihan terve olen.
 
Aromisuolan "pahempi" osa on se nitriitti eli natriumglutamaatti, jonka on todettu aiheurravan mm.syöpää.Sitä on myös liemikuutioissa ja nakeissa ja makkaroissa.Aromisuolalla ei kannata maustaa sitä ruokaa, jota vauvakin syö, vaan käyttää mieluummin merisuolaa, yrttisuolaa tai seltin suolaa.

Liemikuutio silloin tällöin ruuassa esim.keitossa ei kaada terveellistä ruokavaliota, mutta kastikkeisiin sitä ei kannata lisätä. Soijakastikkeella saa lihaisaa makua.Siinä on paljon suolaa, muttei natriumglutamaattia.

Suolaa voi lisätä valmiiseen ruokaan, kun on ottanut vauvan annoksen ensin sivuun.

Leivissä voi valita vähemmän suolaisen.

Hysteriaan ei syytä, mutta lapsen parasta voi ajatella ihan järkevästikin ja suht helpoilla muutoksilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hudsoni:
No eikös se ole jo jonkunlainen opastus kun lapsi voi rueta syömään SAMAA ruokaa perheen kanssa. Eli jos ette ole tähänkään saakka käyttäneet marinoimattomia lihoja niin ei kai niihin erikseen tarvitse siirtyä? Ruokaa kun laittaa niin ainahan se laimenee joten suolaprosentti ei ole kuitenkaan ihan niin paljon kuin mitä vaikka kanapaketissa lukee. Meillä ei lisätä koskaan ruokaan suolaa joten en ole ottanut mitään paniikkia näistä marinoiduista tuotteista tai liemikuutioista kun ei niitä kuitenkaan joka ruokaan käytä.

No jos haluaa vähän petrata sitä ruokavalioitaan tässä vaiheessa, niin voihan niihin marinoimattomiin lihoihin tässä vaiheessa siirtyä. Ja se SAMA ruoka voi joissakin perheissä olla lapsen kannalta pikkasen epäterveellistä, hyvähän se on jos alkaa pohtia tilannettaan.
 
Mäkin olin etukäteen ihan paniikissa sen suolan kanssa, mutta me saatiin neuvolasta sellainen ohjelappu, joka mun mielestä oli tosi tervejärkinen. Siinä esim. luki, että jos käyttää esim. marinoitua kanaa, niin pyyhkii marinadit pinnalta pois, ja niin me on tehtykin (käytetään niitä isoja könttejä, kun suikaleet on jotenkin epämääräisiä). Jonkun verran kyllä marinoidaan itsekin, mutta se vaatii ihan toisella tavalla suunnittelua, kun ensin pitää laittaa marinadiin ja antaa olla sielä pari tuntia...

Neuvolan ohjeessa luki myös, että jos tekee jonkun reseptin mukaan ruokaa, niin laittaa suolaa puolet ohjeen määrästä jne.

Me tehdään aika paljon myös niin, että kun meidän oma ruoka on usein turhan kuivaa lapselle, niin lisätään meidän omaan ruokaan (esim. broileripastapaistos) pojan lautaselle jotain suolatonta 4kk kasvissosetta, porkkanasosetta tai vastaavaa. Ruuasta tulee kosteampaa ja samalla vähenee kokonaissuolaprosentti.

Mutta saattaa silti olla, että saa liikaa suolaa, kun esim. leivässä en suolan määrää tarkkaile, syö sitä niin vähän. Puuroon en tietty laita ollenkaan.

Mutta toi oli uutta että natriumglutamaatti on sama kuin nitriitti! Olen osannut nitriittiä varoa: poika saa tosi niukasti makkaraa ja leikkeleitä, mutta en ole tiennyt että tämä "joka paikassa oleva" natriumglutamaatti on samaa kamaa. (siis ikivanhoilla kemiantiedoilla, nitriittihän on typen suola, mutta onko glutamaatti siis myös???) Olen nimittäin kyllä niitä käyttänyt, joskin aina vähemmän kuin ohjeessa sanotaan. Ostin kyllä kokeeksi jotain yrttikuutioita (ei lisäaineita yms.), mutta olivat aika turhia ja tosi rasvaisen tuntuisia. Niitä käytän, jos teen ruokaa pääasiassa pojalle, mutta jos teen lähinnä aikuisille ja poika saa vain vähän, niin sitten laitan kyllä "oikeita" kuutioita, tosin lähinnä kasvisliemikuutioita, mutta samat aineet taitaa olla...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miksi:
Tuollaiset perustelemattomat suositukset eivät oikein motivoi. Ensimmäisenä tulee mieleen, mitä haittaa suolasta on? Tuohon kun olisi vastaus, niin tietäisi mitä on tekemässä.

Suolan liiallinen käyttö altistaa sydän- ja verisuonisairauksille. Runsas suolan käyttö lisää kalsiumin eritystä virtsaan ja voi siten altistaa myös osteoporoosille. Runsas suolan käyttö voi lisätä myös keuhkoputkien supistumistaipumusta ja altistaa astmalle. Kiniinivaikutukset voivat säädellä tulehdusta. Runsas suolan käyttö lisää mahasyövän riskiä. Ennusteeseen perustuva tieto suolan käytön yhteyksistä ja sen vähentämisen vaikutuksista luunmurtumiin, astmaan ja tulehdussairauksiin puuttuu.

 
Mä oon laittanut kastikkeisiin lihaliemikuutioita, sitten en laita suolaa esim spagetin keitinveteen ollenkaan (jonka kanssa kastiketta syödään), ajattelen että se tasoittaa suolaisuutta. Liian suolaista kyllä varmaan meilläkin syödään. Minäkään en tiennyt että kuutioissa on nitriittiä! Neuvolassa kyllä varoiteltiin makkaroista, mutta lihaliemestä ei kukaan maininnut mitään...
 
Miksi sitä suolaa pitää yleensäkään käyttää? Eikö ruokaa voi maustaa muuten??
Mitä pidempään ihminen pystyy vältämään suolaa, natriumglutamaattia ja huonoa rasvaa, niin sitä pienempi riski on sairastua sydän-ja verisuonitauteihin. Suonet voivat alkaa pikku hiljaa kalkkeutua jo hyvinkin nuorena. Aikuiselle suositus suolan käytössä on 0,5% ja lapsell 0,3%. Jos suolaprosentti on 52, niin minä jättäisin todellakin käyttämättä.
Minua kovasti ihmetyttää ylipäätään suolan käyttö. Minä en ole sitä koskaan käyttänyt, enkä kaivannut, eikä kukaan meillä syömässä ollut ole koskaan sanonut että ruokamme olisi mautonta, päinvastoin. Käytän kyllä ruuanlaitossa välillä juustoja, joissa tietysti on suolaa ja eihän suolaa nyt tietenkään tarvitsekaan kokonaan jättää, mutta sen lisäämistä ruokaan en ymmärrä, sillä tomaattimurskasta ja pyreestä lähtien sitä on JO lisätty joka paikkaan. Liha ja kasviliemiä saa myös suolattomia versioita. Valmisruokia meillä ei käytetä, hedelmä ja vihannessäilykkeitä käytetään. Jos on kiire, niin osta mielummin lapselle pilttiä 1-3v ja keitän lisäksi kavsviksia tms, kuin ostan eineksiä.
 
ja marinadit, dipit, maustekastikkeet on äärettömän helppo ja nopea tehdä itse. Lihaliemenkinn voi keittää itse ja pakastaa sitä sitten pienempii eriin..
Liemikuutioissa nimenomaan on sitä natriumglutamaattia, joka on minun mielestäni todellinen myrkky!!! Luontaistuotekaupoista ja ainakin sokkarin ruokkaupasta löytyy suolattomia ja lisäaineettomia vaihtoehtoja, jotka ovat todella hyviä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotiruoakaa:
Hei!

Mä olen kyllä antanut lapsille samaa ruokaa kun itsekkin syödään. En kyllä kauheasti suolaa ruokaan lisäile, mutta käytän myös liha-kana-kasvisliemi kuutioita ja marinoituja lihoja. Eineksiäkin ollan joskus syöty, mutta pääsääntöisesti tavallista kotiruokaa. En ole siitä huonoa omaatuntoa kantanut lapset on terveitä ja kasvaa hyvin. Ruokakin tuntuu maistuvan ihan normaalisti. Samalla kotiruoalla olen minäkin kasvanut ja ihan terve olen.

Ei kyse ole siitä etteivätkö lapsesi olisi terveitä vaikka syöttäisit heille purkillisen suolaa päivässä. Nyt puhutaan asioista pitkällä tähtäimellä. 3 vuotta ilman suolaa lapsena lisää elinvuosia sinne loppupäähän tuplamäärän.. Ja mistäs tiedät miltä ne omat verisuonesi näyttävät. Oireet alkavatkin yleensä vasta keski-iässä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyi myrkkyä:
ja marinadit, dipit, maustekastikkeet on äärettömän helppo ja nopea tehdä itse. Lihaliemenkinn voi keittää itse ja pakastaa sitä sitten pienempii eriin..
Liemikuutioissa nimenomaan on sitä natriumglutamaattia, joka on minun mielestäni todellinen myrkky!!! Luontaistuotekaupoista ja ainakin sokkarin ruokkaupasta löytyy suolattomia ja lisäaineettomia vaihtoehtoja, jotka ovat todella hyviä..


Niin, eli olet tulossa töistä 5 aikaan ja ruokaa pitäisi saada pöytään PIAN. Kansa huutaa nälkäänsä. Kuka ehtii siinä tilanteessa alkaa marinoida filesuikaleita? En minä ainakaan. Ja pitäisihän niiden ehtiä antaa marinoituakin niiden lihojen. Enkä halua tehdä sitä edellisenäkään päivänä, koska olen silloin vääntänyt perheelle kaksi ateriaa muutenkin. Eli sanotaan, että on arkipäivä ja kiire saada ruokaa. En kyllä ehdi lihalientä keittämään.
 
Voihan ne lihat paistamisvaiheessa maustaa pippureilla yrteillä, paprikalla,sitruunalla sipulilla yms yms ja kaikki löytää maustepurkeissa. Ajallisesti ottaa n.2min enemmän. Töissä käyn minäkin ja marinoimattomia käytetään ja marinadin teen vain viikonloppuisin kun grillataan..
 
olen minäkin, miten tehdä suolatonta ruokaa.... Löysin ainoastaan herbamarelta sellaisia maustekuutioita missä ei ole suolaa ja ne onkin ollut tosi hyviä. Mutta kun olen ymmärtänyt että kaikissa valmismausteissa mm. paprika, pippurit jne.. että nissäkin on suolaa, tietääkö joku missä ns. valmismausteissa ei ole suolaa? Maustan yleensä meidän ruuat tuolla mainitsemalla liemikuutiolla ja lisäksi valkopippurilla mustapippurilla ja paprikalla.

Niistä lihoista, suosittelen siirtymään ei marinoituihin lihoihin, koska marinoidut valmispakkaukset ovat huonompaa lihaa. Natrurellit lihat/kanat yms. ovat parempaa lihaa. Marinoituihin lihoihin laitetaan ne jämät mitä jää yli paremmasta lihasta !

siis soijaa voi käyttää, tämä oli uutta minulle. Mielestäni se on hirveen suolasta.
 
Mun mielestä (en ole nyt kotona, en voi tarkistaa) meillä on sellaista paprikajauhetta, jossa ei ole suolaa (tietääkseni niissä ei yleensäkään ole, korjatkaa, jso olen väärässä), eikä tietysti ole tavallisessa pippurissakaan. Meillä on myös currya, josta on erikseen tarkastettu, että ei suolaa, siitä olen siis varma.

Käsittääkseni vain mausteseoksissa (grillimauste, jauhelihamauste yms.) on suolaa, mutta noissa perusmausteissa ei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja suolankäyttö säästää aikaa...????:
Voihan ne lihat paistamisvaiheessa maustaa pippureilla yrteillä, paprikalla,sitruunalla sipulilla yms yms ja kaikki löytää maustepurkeissa. Ajallisesti ottaa n.2min enemmän. Töissä käyn minäkin ja marinoimattomia käytetään ja marinadin teen vain viikonloppuisin kun grillataan..

et ihan ymmärtänyt. ei kukaan moista väittänyt. puhuttiin marinoinnista. se on aivan eri asia kuin maustaminen. jos nimenomaan haluaa marinoitua ruokaa silloin tällöin myös viikolla.
ja kertokaapa, mistä saa leipää, jossa on suolaa 0,3 %? minkä nimistä?
 

Similar threads

Yhteistyössä