Suomalaisten miesten tekemä väkivalta naisiaan kohtaan!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AivanSama
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

AivanSama

Tunnettu jäsen
06.11.2013
23 564
6 608
113
Tämä on myös väite, jonka kanssa mulla meinaa keikata kuppi nurin.
Väittääkö joku nyt ihan tosissaan, että Suomalaiset miehet ovat todellakin naisiinkohdistuvien väkivaltatilastojen kärkimaita?
Täytyy sanoa, että on varmaan typerintä paskaa, mitä olen eläessäni kuullut.

  • Suomi on yksi niistä kolmesta maasta, joissa nykyisen tai entisen kumppanin tekemää fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa kokeneiden naisten osuus on korkein (30 %). Suomen edellä ovat ainoastaan Tanska ja Latvia, joissa molemmissa osuus on 32 %. EU:n keskiarvo on 22 %, ja tulokset vaihtelevat jäsenmaittain 13 prosentista 32 prosenttiin.
Käviköhän jollain mielessä, että suomi on niitä harvoja maita, joissa nykyisen tai entisen kumppanin tekemä fyysinen tai seksuaalinen väkivalta on rikos? Useimmissa maissa on ihan ok, että mies lätkii välillä turpaan, eikä kukaan edes pidä sitä rikoksena. Suomessa yksi kevyt tönäisy katsotaan väkivaltaiseksi teoksi.

Itseasiassa koko ihmisoikeuskeskuksen tekemä "tutkielma" ( http://www.ihmisoikeuskeskus.fi/?x177247=287926 ) on tehty sen perusteella, mitä naiset ovat vastanneet kyselyssä. Voiko siis olla, että kulttuurilla, josta nainen tulee saattaa olla vaikutusta vastauksien laatuun. Suomessa naiseen kohdistuva väkivalta mielletään huomattavasti lievemmästä teosta, kuin monessa muussa maassa.

Sori vaan, mutta veikkaan, että maailman tilastoissa suomalaiset naiset on kokemansa väkivallan kanssa ihan tasan häntäpäässä ja suomalaiset miehet melkosen puhtaita pulmusia.
 
Tuo varmasti vaikuttaa tilastoihin. Monissa Euroopan maissa väkivalta niin naisia kuin lapsia kohtaan on hyväksytympää kuin Suomessa, eikä joka läppäsyä edes mielletä väkivallaksi.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Niin haluatko keskustella ilmiöstä EU-maissa vai maailmanlaajuisesti...?

Niin, kysehän ei ole siitä, mistä minä haluan puhua, vaan siitä, että suomalaisten miesten olevan naisiin kohdistuvien väkivaltatilastojen kärkipaikoilla. Sellaistahan vähän liiankin usea täällä hokee absoluuttisena totuutena, mikä on paskaa ja täysin paikkansapitämätön väite. Eritoten maailmanlaajuisesti ja veikkaan, että EU:n sisälläkään suomalaiset miehet eivät oikeasti ole niin merkittävällä sijoituksella näissä väkivaltatilastoissa, kuin mitä "oletetaan" naisille tehdyn kyselyn perusteella.
 
Täällä on FRA:n tutkimuksen tuloksia (en tiedä onko tämä saman vuoden tutkimus mihin viittaat). http://fra.europa.eu/sites/default/files/fra-2014-vaw-survey-at-a-glance-oct14_fi.pdf

Kun luet tutkimuksessa esityttejä kysymyksiä, niin huomaat, että ne on erittäin selkeästi ja yksityiskohtaisesti kysytty. Ei siis ole kysymys esimerkiksi mistään poliisin tietoon tulleesta väkivallasta, vaan yksityiskohtaisesti kysyttyihin kysymyksiin vastaamisista. Lue noita esimerkkikysymyksiä.

Pointti on, että en usko että ko. kyselyssä on vaikuttanut se, missä maassa väkivalta on "hyväksyttävämpää" ja missä ei.
 
Joo. Mies taitaa silti Suomessakin olla suurin yksittäinen uhka naisen turvallisuudelle. Jos naiset ajattelis yhtään järkevästi nii eivät sekaantuis miehiin laisinkaan.
 
suomalaisten miesten olevan naisiin kohdistuvien väkivaltatilastojen kärkipaikoilla. Sellaistahan vähän liiankin usea täällä hokee absoluuttisena totuutena, mikä on paskaa ja täysin paikkansapitämätön väite.

Ja millähän perusteella sinä väität tällaista? Oletko perehtynyt asiaan laajemminkin kuin asiaa paljon tutkineet?

http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_10_01_naisvakiv.html

"Suomessa sekä naisiin kohdistuva väkivalta että naisten kuolemaan johtava väkivalta on yleisempää kuin muissa teollistuneissa maissa keskimäärin."

"Naisten väkivaltaiset kuolemat ovat Suomessa yli kaksi kertaa yleisempiä kuin muissa pohjoismaissa."

Jne.
 
Niin, kysehän ei ole siitä, mistä minä haluan puhua, vaan siitä, että suomalaisten miesten olevan naisiin kohdistuvien väkivaltatilastojen kärkipaikoilla. Sellaistahan vähän liiankin usea täällä hokee absoluuttisena totuutena, mikä on paskaa ja täysin paikkansapitämätön väite. Eritoten maailmanlaajuisesti ja veikkaan, että EU:n sisälläkään suomalaiset miehet eivät oikeasti ole niin merkittävällä sijoituksella näissä väkivaltatilastoissa, kuin mitä "oletetaan" naisille tehdyn kyselyn perusteella.
Jos nyt mietitään tota EU tason tutkimusta, niin oletatko siis että kyselyyn vastanneet naiset ovat valehdelleet vastauksia antaessaan? Vai millä perustein luulet ettei kyselyn tulos pidä paikkaansa?
 
Ja millähän perusteella sinä väität tällaista? Oletko perehtynyt asiaan laajemminkin kuin asiaa paljon tutkineet?

http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_10_01_naisvakiv.html

"Suomessa sekä naisiin kohdistuva väkivalta että naisten kuolemaan johtava väkivalta on yleisempää kuin muissa teollistuneissa maissa keskimäärin."

"Naisten väkivaltaiset kuolemat ovat Suomessa yli kaksi kertaa yleisempiä kuin muissa pohjoismaissa."

Jne.
Nämä ovat siis ilmeisesti poliisin tietoon tulleen rikollisuuden perusteella tehtyjä päätelmiä? Tuo EUn tutkimus on taas kyselyn vastausten perusteella tehty päätelmä. Meillä on siis kaksi erilaista tilastoa, jotka molemmat tukevat toisiaan.
 
Kyllähän Suomessa sattuu aika paljon näitä kunniamurhia joissa mies (kännissä) tappaa akkansa sen jälkeen kun tämä on lähtenyt ja laittanut uuden jarrumiehen. Mutta koska sama ilmiö kuuluu myös muslimimaailmaan niin sen pitäminen huonona olisi rasistista. Ja kukapa haluaisi olla rasisti?
 
Täällä on FRA:n tutkimuksen tuloksia (en tiedä onko tämä saman vuoden tutkimus mihin viittaat). http://fra.europa.eu/sites/default/files/fra-2014-vaw-survey-at-a-glance-oct14_fi.pdf

Kun luet tutkimuksessa esityttejä kysymyksiä, niin huomaat, että ne on erittäin selkeästi ja yksityiskohtaisesti kysytty. Ei siis ole kysymys esimerkiksi mistään poliisin tietoon tulleesta väkivallasta, vaan yksityiskohtaisesti kysyttyihin kysymyksiin vastaamisista. Lue noita esimerkkikysymyksiä.

Pointti on, että en usko että ko. kyselyssä on vaikuttanut se, missä maassa väkivalta on "hyväksyttävämpää" ja missä ei.

• tuuppinut tai töninyt sinua? - No joo... mutta töinin kyllä itse ensin. Eli siis kyllä, minua on tönitty. Myös naisten toimesta, mutta sitähän tässä ei eritelty, että onko tuuppija nainen vai mies?
• läimäyttänyt sinua? - juu, mutta läimäytin itse ensin. Ja kerran läimäytti nainen, mutta taaskaan ei kysytty, että oliko läimäyttäjä nainen vai mies.
• heittänyt sinua kovalla esineellä? - no seinään se osu, mutta olisinhan mä voinut tulkita, että minuun yritettiin osua. Edelleenkään ei kysytty oliko tekijä mies vai nainen.
• tarttunut sinuun tai vetänyt sinua hiuksista? - Kyllä, mutta se oli kevyt nykäisy ja enemmän vitsi. Tässäkään ei kysytty oliko tekijä mies vai nainen.
• lyönyt sinua nyrkillä tai kovalla esineellä tai potkinut sinua? - Kyllä, mutta se tapahtui kehässä, joten sitä ei kai lasketa. Tekijän sukupuolta ei muuten vieläkään kysytty.
• polttanut sinua? - Vahingossa käteeni osui jonkun rööki. Eli kyllä.
• yrittänyt tukehduttaa tai kuristaa sinua? - Ei.
• viiltänyt, puukottanut tai ampunut sinua? - Ei
• lyönyt päätäsi jotakin vasten?

• pakottanut sinut sukupuoliyhdyntään pitämällä sinua paikoillasi tai satuttamalla sinua jollain tavoin? [TARVITTAESSA: sukupuoliyhdynnällä tarkoitetaan tässä pakotettua suuseksiä tai pakotettua anaali- tai emätinyhdyntää] ? Ei. Tekijän sukupuolta ei kysytty taaskaan.
• yrittänyt pakottaa sinut yhdyntään pitämällä sinua paikoillasi tai satuttamalla sinua jollain tavalla? [TARVITTAESSA: sukupuoliyhdynnällä tarkoitetaan tässä pakotettua suuseksiä tai pakotettua anaali- tai emätinyhdyntää] - Ei, tekijän sukupuolesta ei edelleenkään kysytty mitään.
• pakottanut sinut osallistumaan jonkinlaiseen seksuaaliseen toimintaan vastoin tahtoasi tai kun et ollut kykenevä kieltäytymään siitä? • tai oletko suostunut seksuaaliseen toimintaan koska pelkäsit, mitä saattaisi tapahtua mikäli kieltäytyisit? - Ei. Tekijän sukupuolesta ei kysytty vieläkään mitään.

Onko oikein olettaa, että nämä kysymykset kertovat miesten tekemästä väkivallasta, kun tekijän sukupuolta ei edes kysytty yhdessäkään kysymyksessä?
 
Tutkijat itsekin tuossa raportissa pohtivat, että yksi selittävä syy eroille, voi olla see, että toisissa maissa/kulttureissa parisuhdeväkivalta on niin arka aihe, että siitä ei haluta tai uskalleta puhua. Kun taas, mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta, sen rohkeammin siitä kerrotaan.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Nämä ovat siis ilmeisesti poliisin tietoon tulleen rikollisuuden perusteella tehtyjä päätelmiä? Tuo EUn tutkimus on taas kyselyn vastausten perusteella tehty päätelmä. Meillä on siis kaksi erilaista tilastoa, jotka molemmat tukevat toisiaan.

Melko heppoinen päätelmä.
Mikäli kynnys jonkin teon väkivaltaisuuteen on alhainen voidaan varmaan olettaa, että siitä tehtävän rikosilmoituksenkin tekemiseen on matalempi kynnys, eikö?
 
Jos nyt mietitään tota EU tason tutkimusta, niin oletatko siis että kyselyyn vastanneet naiset ovat valehdelleet vastauksia antaessaan? Vai millä perustein luulet ettei kyselyn tulos pidä paikkaansa?

Kokemus väkivallasta voi olla aika erilainen. Mielestäni selitin sitä jo aiemmin. Esim. suomalainen nainen voi mieltää väkivallaksi jo pienen tuuppaisun, kun toinen ei koe kokeneensa väkivaltaa, ellei joku luu ole murtunut.
 
En tiedä sitten mistä johtuu, mutta itse olen tullu ahdistelluksi vain ulkomaalaisten taholta. Tapahtuneet ihan yleisillä paikoilla, kaikkea sellaista väkisin kiinnipitämistä ja seuraamista jne. Olihan näitä jo vuosia sitten, mutta aina ulkomaalaisia.
Semmoinen on suomessa ihan varmasti uutta, että isoissa miesporukoissa liikutaan tekemässä häiriötä naisille.
 
• tuuppinut tai töninyt sinua? - No joo... mutta töinin kyllä itse ensin. Eli siis kyllä, minua on tönitty. Myös naisten toimesta, mutta sitähän tässä ei eritelty, että onko tuuppija nainen vai mies?
• läimäyttänyt sinua? - juu, mutta läimäytin itse ensin. Ja kerran läimäytti nainen, mutta taaskaan ei kysytty, että oliko läimäyttäjä nainen vai mies.
• heittänyt sinua kovalla esineellä? - no seinään se osu, mutta olisinhan mä voinut tulkita, että minuun yritettiin osua. Edelleenkään ei kysytty oliko tekijä mies vai nainen.
• tarttunut sinuun tai vetänyt sinua hiuksista? - Kyllä, mutta se oli kevyt nykäisy ja enemmän vitsi. Tässäkään ei kysytty oliko tekijä mies vai nainen.
• lyönyt sinua nyrkillä tai kovalla esineellä tai potkinut sinua? - Kyllä, mutta se tapahtui kehässä, joten sitä ei kai lasketa. Tekijän sukupuolta ei muuten vieläkään kysytty.
• polttanut sinua? - Vahingossa käteeni osui jonkun rööki. Eli kyllä.
• yrittänyt tukehduttaa tai kuristaa sinua? - Ei.
• viiltänyt, puukottanut tai ampunut sinua? - Ei
• lyönyt päätäsi jotakin vasten?

• pakottanut sinut sukupuoliyhdyntään pitämällä sinua paikoillasi tai satuttamalla sinua jollain tavoin? [TARVITTAESSA: sukupuoliyhdynnällä tarkoitetaan tässä pakotettua suuseksiä tai pakotettua anaali- tai emätinyhdyntää] ? Ei. Tekijän sukupuolta ei kysytty taaskaan.
• yrittänyt pakottaa sinut yhdyntään pitämällä sinua paikoillasi tai satuttamalla sinua jollain tavalla? [TARVITTAESSA: sukupuoliyhdynnällä tarkoitetaan tässä pakotettua suuseksiä tai pakotettua anaali- tai emätinyhdyntää] - Ei, tekijän sukupuolesta ei edelleenkään kysytty mitään.
• pakottanut sinut osallistumaan jonkinlaiseen seksuaaliseen toimintaan vastoin tahtoasi tai kun et ollut kykenevä kieltäytymään siitä? • tai oletko suostunut seksuaaliseen toimintaan koska pelkäsit, mitä saattaisi tapahtua mikäli kieltäytyisit? - Ei. Tekijän sukupuolesta ei kysytty vieläkään mitään.

Onko oikein olettaa, että nämä kysymykset kertovat miesten tekemästä väkivallasta, kun tekijän sukupuolta ei edes kysytty yhdessäkään kysymyksessä?
Täällä on kerrottu myös väkivallantekijän sukupuolesta ja uhrin seksuaalisesta suuntautumisesta yms. Tulosten pidempi versio englanniksi:
http://fra.europa.eu/sites/default/files/fra-2014-vaw-survey-main-results-apr14_en.pdf

Mutta toisinsanoen et vain pidä tätä tutkimusta luotettavana?
 
• tuuppinut tai töninyt sinua? - No joo... mutta töinin kyllä itse ensin. Eli siis kyllä, minua on tönitty. Myös naisten toimesta, mutta sitähän tässä ei eritelty, että onko tuuppija nainen vai mies?
• läimäyttänyt sinua? - juu, mutta läimäytin itse ensin. Ja kerran läimäytti nainen, mutta taaskaan ei kysytty, että oliko läimäyttäjä nainen vai mies.
• heittänyt sinua kovalla esineellä? - no seinään se osu, mutta olisinhan mä voinut tulkita, että minuun yritettiin osua. Edelleenkään ei kysytty oliko tekijä mies vai nainen.
• tarttunut sinuun tai vetänyt sinua hiuksista? - Kyllä, mutta se oli kevyt nykäisy ja enemmän vitsi. Tässäkään ei kysytty oliko tekijä mies vai nainen.
• lyönyt sinua nyrkillä tai kovalla esineellä tai potkinut sinua? - Kyllä, mutta se tapahtui kehässä, joten sitä ei kai lasketa. Tekijän sukupuolta ei muuten vieläkään kysytty.
• polttanut sinua? - Vahingossa käteeni osui jonkun rööki. Eli kyllä.
• yrittänyt tukehduttaa tai kuristaa sinua? - Ei.
• viiltänyt, puukottanut tai ampunut sinua? - Ei
• lyönyt päätäsi jotakin vasten?

• pakottanut sinut sukupuoliyhdyntään pitämällä sinua paikoillasi tai satuttamalla sinua jollain tavoin? [TARVITTAESSA: sukupuoliyhdynnällä tarkoitetaan tässä pakotettua suuseksiä tai pakotettua anaali- tai emätinyhdyntää] ? Ei. Tekijän sukupuolta ei kysytty taaskaan.
• yrittänyt pakottaa sinut yhdyntään pitämällä sinua paikoillasi tai satuttamalla sinua jollain tavalla? [TARVITTAESSA: sukupuoliyhdynnällä tarkoitetaan tässä pakotettua suuseksiä tai pakotettua anaali- tai emätinyhdyntää] - Ei, tekijän sukupuolesta ei edelleenkään kysytty mitään.
• pakottanut sinut osallistumaan jonkinlaiseen seksuaaliseen toimintaan vastoin tahtoasi tai kun et ollut kykenevä kieltäytymään siitä? • tai oletko suostunut seksuaaliseen toimintaan koska pelkäsit, mitä saattaisi tapahtua mikäli kieltäytyisit? - Ei. Tekijän sukupuolesta ei kysytty vieläkään mitään.

Onko oikein olettaa, että nämä kysymykset kertovat miesten tekemästä väkivallasta, kun tekijän sukupuolta ei edes kysytty yhdessäkään kysymyksessä?
Miksi sinä oletat että tutkimus kertoo miesten tekemästä väkivallasta? Itsehän aloitit keskustelun miesten tekemästä väkivallasta, ja otat tutkimuksen, jossa on myös naisten tekemää väkivaltaa?
 
"
Perjantaina kruunattu tuore vuoden 2016 Miss Helsinki Jessica Ruokola on Ilta-Sanomien mukaan pahoinpidelty viikonloppuna.

Kilpailun järjestäjä Martina Aitolehti vahvistaa tapahtuneen MTV.fille, muttei lähde avaamaan tapauksen yksityiskohtia.

– Nyt Jessicalle ja hänen perheelleen pitää antaa aikaa toipua, järkyttynyt Aitolehti toteaa.

Katsotaan sitten, kun Jessica on toipunut, haluaako hän kertoa asiasta enemmän vai ei.

Aitolehti lisää, ettei Ruokolan tarvitse huolehtia missivelvollisuuksista ennen kuin on taas kunnossa.

Helsingin poliisin mukaan Ruokolan pahoinpitelystä ei ole tehty rikosilmoitusta.

Mikä mahtaa olla syy, ettei ole tehty rikosilmoitusta..

http://www.mtv.fi/viihde/seurapiiri...loppuna-missivelvollisuudet-siirtyvat/5684260
 
tottakai tuollaiset asiat vaikuttaa tilastoissa, mut ruotsin raiskaustilastotkin pitää katsoa sillä silmällä, et jos esim joku raiskaa naisen 10 kertaa, tehdään tästä 10 raiskausilmoitusta suomessa taas tilastoitaisiin vain 1 tapaus. joten on myös yhtälailla väärin huudella kuinka siellä on paljon enemmän raiskauksia kuin täällä.

tai puhutaan kuinka viime vuosikymmenten aikana suomessa raiskaukset on nousseet tuplamääriin, niin lakimuutos joka kriminalisoi avioliitossa tapahtuneen raiskauksen tuli täälläkin voimaan vasta 90-luvulla. (1994)
 
Joo. Mies taitaa silti Suomessakin olla suurin yksittäinen uhka naisen turvallisuudelle. Jos naiset ajattelis yhtään järkevästi nii eivät sekaantuis miehiin laisinkaan.

Naiset tekevät suurimman osan perheväkivallasta Suomessa ja tilastojen mukaan valtaosan lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ja lapsenmurhista. Suomalainen mies tekisi fiksusti jos ei sekaantuisi suomalaiseen naiseen.

Ja mikäli meitä naisia kovasti häiritsee suomalaisen miehen väkivaltaisuus, niin sitä idioottimaisempaa on päästää maahan arabeja, afrikkalaisia tai ylipäätänsä ketään muhamettilaisia mutiaisia tai muihin raiskauskulttuureihin kuuluvia miehiä.
Muutoinhan annamme vaikutelman, ettei meillä ole Suomessa mielestämme vielä edes TARPEEKSI naisiin kohdistuvaa väkivaltaa!!!
 
https://www.turvakoti.net/site/?lan=1&page_id=94

Naiset ovat tutkimusten mukaan useammin sanallisesti väkivaltaisia kuin miehet. Naiset myös käyvät käsiksi miehiin useammin kuin miehet naisiin, mutta tekevät varsinaista fyysistä väkivaltaa harvemmin. Käsitys naisista vain väkivallan uhreina on kuitenkin myytti.

Eli suomalaiset naiset ovat sanallisesti väkivaltaisia, käy käsiksi ja mies iskee turpiin. Jos miesten väkivalta jaettaisiin naisten väkivallalla olisimme eri maiden tilastossa ehdottoman pohjalla.
 
Yhteistyössä