V
"vieras"
Vieras
Esikoinen syntyi (valitettavasti) sektiolla, ja siihen hetkeen asti, kun vauva tuli ulos mahasta, asiat sujuivat mielestäni hyvin. Siis minulle selitettiin mitä tapahtuu, kohtelu oli huomaavaista jne.
Mutta sillä hetkellä, kun vauva tuli ulos, ja minä koin olevani sen äiti, koin myös olevani ylikävelty
Minulle ei kerrottu vauvan syntymähetkeä, ei vointia, ei sukupuolta, ei mitään ennen kuin monta kertaa kysyin. Eikä kyseessä ollut mikään hätätilanne, joka selittäisi asian. Ajattelivatkohan, että minua ei kiinnosta, onko lapseni syntynyt vai ei...? Vauvan isältä oli kysytty, näytetäänkö vauva minulle ennen kuin viedään salista, ja sitten isän toiveesta vauva näytettiin - muutaman sekuntin ajan varpaita! Edelleenkään kellään ei ollut mikään hätä. Toiveeni oli ensi-imetys heräämössä, ei toteutunut henkilökuntavajeen vuoksi. Toivoin myös, että vauva saisi hengailla odotusajan ihokontaktissa, mutta aika nopeasti hänet oli kääritty peittokapaloon muovilaatikkoon. Toivoin, että lisämaito (jos sitä on pakko antaa), annetaan kupista, ja vaikka mieheni oli toistanut tämän toiveen kun asia oli ajankohtainen, hänelle tuotiin pullo. Jouduin makaamaan heräämössä erossa vauvasta 1,5 tuntia pidempään kuin heräämöhenkilökunnan mukaan oli tarpeen, koska osastolle potilaan siirto vuoronvaihdossa olisi ollut ylimääräinen riesa. Osastolle päästyäni pyysin vauvaa syliin, mutta lastenhoitaja oli sitä meiltä, että nyt tärkeintä on antaa taas tilkka lisämaitoa (en ymmärrä miten suostuin tähän, tissini olivat paikalla!!) ilman lääketieteellistä syytä, jotta hän saisi sitten mitata vauvan lämmön, tarkistaa vaipan yms. siellä monen metrin päässä hoitopöydällä kun vihdoin neljän tunnin jälkeen tapasin lapseni ensimmäistä kertaa. Ja ensi-imetystä "voidaan katsoa sitten myöhemmin". Öisin avun saaminen kesti kohtuuttoman kauan (ymmärrän kyllä syyn, jos henkilökuntaa ei ole, sitä ei ole), ja koko hiton sairaalasta ei löytynyt toista tyynyä imetysasennon hakemisen avuksi sektioäidille. Kivunhoito oli puutteellista, lääkkeet unohdettiin toistuvasti tuoda. Koska toiveeni vauvan hoidosta ohitettiin täysin (esim. lisämaidon perusteettomaan antamiseen liittyen), en todellakaan voinut turvautua henkilökunnan apuun esimerkiksi suihkuun lähtiessäni. Onneksi mies oli päivät paikalla.
Kiireellisen sektion jälkeen pökertyneenä ja liikuntakyvyttömänä olin täysi lapanen. Vaikka olen kiitollinen siitä, että minulla on terve, elävä lapsi, niin en voi olla tuntematta pientä katkeruutta edellisestä synnärireissusta. Nyt olisi sitten seuraava edessä, sektio tälläkin kertaa, ja nyt ei sitten mies voi olla jatkuvasti tukena kun on esikoisen kanssa. Pelottaa. Synnytyspelkopolille tässä tilanteessa ei ole asiaa, kun ei se SYNNYTYS pelota. Mutta mitenhän voisin vaikuttaa seuraavaan reissuun? Toki ensi kerralla osaan paremmin avata suuni ihan sillä hetkelläkin, mutta onko joku päässyt keskustelemaan ennen sektiota? Mua esimerkiksi kiinnostaisi, että jos kaikki menee normaalisti, niin miksei vauva voisi olla salissa näytillä tai jopa kosketettavana paria minuuttia, ennen kuin meidän erotetaan tunneiksi?
Mutta sillä hetkellä, kun vauva tuli ulos, ja minä koin olevani sen äiti, koin myös olevani ylikävelty
Minulle ei kerrottu vauvan syntymähetkeä, ei vointia, ei sukupuolta, ei mitään ennen kuin monta kertaa kysyin. Eikä kyseessä ollut mikään hätätilanne, joka selittäisi asian. Ajattelivatkohan, että minua ei kiinnosta, onko lapseni syntynyt vai ei...? Vauvan isältä oli kysytty, näytetäänkö vauva minulle ennen kuin viedään salista, ja sitten isän toiveesta vauva näytettiin - muutaman sekuntin ajan varpaita! Edelleenkään kellään ei ollut mikään hätä. Toiveeni oli ensi-imetys heräämössä, ei toteutunut henkilökuntavajeen vuoksi. Toivoin myös, että vauva saisi hengailla odotusajan ihokontaktissa, mutta aika nopeasti hänet oli kääritty peittokapaloon muovilaatikkoon. Toivoin, että lisämaito (jos sitä on pakko antaa), annetaan kupista, ja vaikka mieheni oli toistanut tämän toiveen kun asia oli ajankohtainen, hänelle tuotiin pullo. Jouduin makaamaan heräämössä erossa vauvasta 1,5 tuntia pidempään kuin heräämöhenkilökunnan mukaan oli tarpeen, koska osastolle potilaan siirto vuoronvaihdossa olisi ollut ylimääräinen riesa. Osastolle päästyäni pyysin vauvaa syliin, mutta lastenhoitaja oli sitä meiltä, että nyt tärkeintä on antaa taas tilkka lisämaitoa (en ymmärrä miten suostuin tähän, tissini olivat paikalla!!) ilman lääketieteellistä syytä, jotta hän saisi sitten mitata vauvan lämmön, tarkistaa vaipan yms. siellä monen metrin päässä hoitopöydällä kun vihdoin neljän tunnin jälkeen tapasin lapseni ensimmäistä kertaa. Ja ensi-imetystä "voidaan katsoa sitten myöhemmin". Öisin avun saaminen kesti kohtuuttoman kauan (ymmärrän kyllä syyn, jos henkilökuntaa ei ole, sitä ei ole), ja koko hiton sairaalasta ei löytynyt toista tyynyä imetysasennon hakemisen avuksi sektioäidille. Kivunhoito oli puutteellista, lääkkeet unohdettiin toistuvasti tuoda. Koska toiveeni vauvan hoidosta ohitettiin täysin (esim. lisämaidon perusteettomaan antamiseen liittyen), en todellakaan voinut turvautua henkilökunnan apuun esimerkiksi suihkuun lähtiessäni. Onneksi mies oli päivät paikalla.Kiireellisen sektion jälkeen pökertyneenä ja liikuntakyvyttömänä olin täysi lapanen. Vaikka olen kiitollinen siitä, että minulla on terve, elävä lapsi, niin en voi olla tuntematta pientä katkeruutta edellisestä synnärireissusta. Nyt olisi sitten seuraava edessä, sektio tälläkin kertaa, ja nyt ei sitten mies voi olla jatkuvasti tukena kun on esikoisen kanssa. Pelottaa. Synnytyspelkopolille tässä tilanteessa ei ole asiaa, kun ei se SYNNYTYS pelota. Mutta mitenhän voisin vaikuttaa seuraavaan reissuun? Toki ensi kerralla osaan paremmin avata suuni ihan sillä hetkelläkin, mutta onko joku päässyt keskustelemaan ennen sektiota? Mua esimerkiksi kiinnostaisi, että jos kaikki menee normaalisti, niin miksei vauva voisi olla salissa näytillä tai jopa kosketettavana paria minuuttia, ennen kuin meidän erotetaan tunneiksi?
. Mutta voisin kirjoittaa tähän kaksi sivua vastaavanlaisista kokemuksista. Minulla ei ole ollut niin pahoja, mutta on minullekin tullut vähän sellainen roskiin heitetty olo synnytyksen jälkeen.
