Synnärillä olo pelottaa!

["Vieras"]

[QUOTE="hmm";28634362]Neljän lapsen äitinä yksi lapsista joutui teho-hoitoon syntymän jälkeen. Tietysti rakastan häntä kuten muitakin, mutta kiintymyssuhde on silti erilainen siitä syystä, etten saanut vastasyntynyttä syliini, saanut hengittää hänen kanssaan samaan tahtiin, ja tutustua häneen ensi hetkistä lähtien. (3 viikkoa teholla ja osastolla). Mä en usko, että kukaan kätilö ei tietäisi kiintymysuhteen merkityksestä ja luomisesta. Tän vuoksi on kehitetty nykyinen vierihoito systeemikin, ettei vauva ja äiti joudu eroon toisistaan.[/QUOTE]

Kerro nyt millä tavalla se kiintymys eroaa?

 

["Vieras"]

Minkälainen ihminen kirjoittaa tällaisen kommentin?!
Sunlaisia ihmisiä ei maailma kaipaa, pelkkiä roskia joukossa, noh ainakin me muut korostumme eduksemme kun teitä on. :x

Sehän hienoa! Että voit nyt tuntea itsesi (jälleen) vähän paremmaksi ihmiseksi.

 

[lto]

minulla on kyllä kysistä tältä keväältä aivan ihana kokemus suunnitellusta sektiosta ja koko osastolla olo ajasta kolmos kerroksessa olin.
sieltä leikkaukseen lähdöstä heräämöön asti oli aivan ihana "palvelu", kaikki kerrottiin koko ajan mitä tapahtuu ja tunsin olevani "herrankukkarossa" varsinkin anestesialääkäri oli aivan ihana!! ja sain nähdä vauvan leikkaussalissa.
heräämönhenkilökunta oli vähän nuivaa, heistä on kai valittaneet muutkin, sanoivat kysissä työskentelevät kaverit... mutta isä ja vauva tuotiin heräämöön heti kun mahdollista, noin tunnin olin siellä yksin, isä oli sitä ennen jo syöttänyt vauvan ja hoitanut muutenkin. kauan en sitten enää tarvinnutkaan heräämössä olla kun pääsin isän ja vauvan luo osastolle
ja meitä autettiin ja neuvottiin ja annettiin olla rauhassa ihan sopivassa suhteessa. ensimmäiseksi yöksi ei saatu perhehuonetta ruuhkan takia, mutta 2 seuraavaksi kyllä.
toki kaikkien kanssa ei kemiat ihan niin hyvin kohtaa, mutta oikein hyvää hoitoa sain ja mukavia ihmisiä oli ja olo oikein kotoinen tälläisellä sairaalakammoisellakin.

mutta pakko minunkin kyllä ihmetellä että miten joku edes jaksaa murehtia noin pieniä asioita näin kauan... ja tehdä niistä noin ison asia mutta me olemme kaikki erilaisia.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28634334]Voi pillitipillitipiii... Jäittekö henkiin? Jäikö kiinmys välillenne rakentumatta? Eikö maito noussut ja imetys epäonnistui?

Missä vika?

Todellisia ongelmia? Vai eikö prinsessaa vain hyysätty riittämiin?

Että ihan PELOTTAA? Voi parkaa on sulla vaikeaa.[/QUOTE]

Uskomatonta.

 

[Madicken04]

Voin kyllä myöntää olevani täydellinen kermapersus-prinsessa sillä ymmärrän loistavasti ap:n ahdistuksen ja pelot. Olen myös todella onnellinen siitä että omien neljän sektion aikana/jälkeen olen saanut aivan erilaista kohtelua kuin ap.

Jopa silloin kun lapsesta epäiltiin ettei tämä ole terve, panostettiin tuohon vierihoitoon ja siihen ettei äitiä ja vauvaa pidetä erossa kuin pakon vaatiessa. Ehkä juuri siksi kaikki sektiot olivat kivuttomia ja paraneminen nopeaa, imetykset onnistuivat ja sen lapsen vammaisuudenkin hyväksyminen oli helppoa. Terveiden vauvojen kohdalla ei ollut mitään syytä viedä näitä pois äidin luota eli kaikille kolmelle suoritettiin ne pakolliset hoitotoimenpiteet ja mittaukset ihan siinä kasvojeni vieressä olevalla hoitopöydällä ja kun ne oli tehty sai vauva jäädä rinnalleni. Yhdessä jatkettiin heräämön kautta osastolle. Olen kyllä sitä mieltä että on väärin ettei kaikilla ole tuollaista mahdollisuutta.

 

[Doves]

Ompas sairaaloissa eroja. Mulla tehtiin hätäsektio ja samantien, kun heräsin tuotiin vauva viereen ja 4 hoitajaa auttoi mua kääntymään ja laittamaan tissin vauvan suuhun. Vauva vietiin yöksi muualle ja siellä hörpytettiin vauvalle äidinmaitoa ja kokoajan oli ollut hoitaja kannsikelemassa sitä. Vauva, kun tarvitsi lisämaitoa parina ekana päivänä niin se hörpytettiin, en edes tiedä olisiko tuttipulloa ollut koko sairaalassa tarjolla. Tissillä piti pitää kunnes kipu pisti melkein itkemään jotta saatiin maito nousemaan. Tämä oli kättärillä 2013 tammikuussa.

 

[ap.]

[QUOTE="vieras";28634334]Voi pillitipillitipiii... Jäittekö henkiin? Jäikö kiinmys välillenne rakentumatta? Eikö maito noussut ja imetys epäonnistui?

Missä vika?

Todellisia ongelmia? Vai eikö prinsessaa vain hyysätty riittämiin?

Että ihan PELOTTAA? Voi parkaa on sulla vaikeaa.[/QUOTE]

Jäätiin henkiin juu, mutta se ei taida olla inhimillisen kohtelun ja perheen oikeuksien kunnioittamisen mittari Ja kun nyt kysyt, niin täysimetys epäonnistui (mikä tuskin johtui täysin alkuperäisessä viestissäni kirjoittamista asioista mutta ne eivät ainakaan auttaneet) ja kiintymyssuhteen muodostuminen vei varmasti aikaa enemmän kuin jos lähelläoloa olisi alussa tuettu ja mahdollistettu.

Prinsessa ei kaipaa hyysäämistä, mutta kokeile joskus imettää tunti seisaallaan sektiota seuraavana yönä, kun et vauva käsissäsi pysty istuutumaan tai käymään sänkyyn kipujen vuoksi, ja mieti sitten, olisiko kiva saada joko kipulääkettä tai apua.


Kun LAPSEN ensimmäisiä hetkiä voidaan epänormaalin syntymätavan jälkeen parantaa hyvin yksinkertaisilla tempuilla, niin on aika typerää jättää ne tekemättä. Mitä sinä toivoisit omalle lapsellesi? Muovikoppaa kansliannurkassa?

 

["vieras"]

minulla on kyllä kysistä tältä keväältä aivan ihana kokemus suunnitellusta sektiosta ja koko osastolla olo ajasta kolmos kerroksessa olin.
sieltä leikkaukseen lähdöstä heräämöön asti oli aivan ihana "palvelu", kaikki kerrottiin koko ajan mitä tapahtuu ja tunsin olevani "herrankukkarossa" varsinkin anestesialääkäri oli aivan ihana!! ja sain nähdä vauvan leikkaussalissa.
heräämönhenkilökunta oli vähän nuivaa, heistä on kai valittaneet muutkin, sanoivat kysissä työskentelevät kaverit... mutta isä ja vauva tuotiin heräämöön heti kun mahdollista, noin tunnin olin siellä yksin, isä oli sitä ennen jo syöttänyt vauvan ja hoitanut muutenkin. kauan en sitten enää tarvinnutkaan heräämössä olla kun pääsin isän ja vauvan luo osastolle
ja meitä autettiin ja neuvottiin ja annettiin olla rauhassa ihan sopivassa suhteessa. ensimmäiseksi yöksi ei saatu perhehuonetta ruuhkan takia, mutta 2 seuraavaksi kyllä.
toki kaikkien kanssa ei kemiat ihan niin hyvin kohtaa, mutta oikein hyvää hoitoa sain ja mukavia ihmisiä oli ja olo oikein kotoinen tälläisellä sairaalakammoisellakin.

mutta pakko minunkin kyllä ihmetellä että miten joku edes jaksaa murehtia noin pieniä asioita näin kauan... ja tehdä niistä noin ison asia mutta me olemme kaikki erilaisia.

Kiva kuulla hyvästä kokemuksestasi. Ja kuten sanoin, osaston resurssitilanne potilasmäärään nähden oli tuolloin hyvin huono, joten parempaankin varmasti pystyvät. Ja voit uskoa, että minäkin ihmettelen miksi noilla pikkujutuilla on vielä kahden vuoden jälkeen minulle merkitystä ja miksi en vain osaisi ottaa lunkimmin. En minä niitä ilokseni murehdi. Olen ylipäätään pettynyt siihen, etten koskaan saa synnyttää alateitse (vaikka toki olen kiitollinen turvallisesta vaihtoehdosta ja tiedän ettei alatiesynnytys ole aina herkkua), ja ehkä siksi minulle tuntuu erityisen tärkeältä että saisin lapsen ensimmäisestä hengenvedosta lähtien olla äiti hänelle vaikka itse synnytyksessä olenkin vain passiivinen operaation kohde, auki saksittava hautomo, jonka lapsen kohtalo on muiden käsissä. Minä en voi tuoda häntä tähän maailmaan tai antaa hänelle parasta mahdollista syntymää, vaan hänet riipaistaan tänne yllättäen, joten haluaisin voida antaa sen sylin, maidon ja turvan heti eikä vasta huomenna. Niin kuin varmaan kaikki...

 

["Wengen"]

Kokemuksesta voin sanoa, että toinen sektio on helpompi. Tietää jo mitä tapahtuu, milloin näkee vauvan, miten sängystä pääsee ylös, ja osaa vaatia apua, jos sitä tarvitsee. Tietää mitä lääkkeitä mahdollista saada ja osaa niitä pyytää.

Itsellä myös toisesta sektiosta toipuminen oli paljon nopeampaa kuin ensimmäisestä. Monet muutkin ovat näin sanoneet. Liekö hermoradat jo leikattu kerran, eivätkä tunne niin paljon kipua.

Tsemppiä, hyvin se menee. Vaadit vain apua kun sitä tarvitset.

 

[oma kokemus]

SANO ÄÄNEEN pelkosi ja toiveesi nyt kun uudelleen menet vauvaa hakemaan. Se on ollut ratkaisevaa ainakin omalla kohdallani. Ensimmäisessä synnytyksessä ei kuunneltu mitään, ei luotettu äidin omaan arvioon että kaikki ei ole menossa normaalisti, venytettiin sektiopäätöstä turhaan ja vauva joutui teholle. Kaikki meni huonosti ja lähdin kotiin rikki ja katkerana. Näistä muistoista ei toivu heti, ei edes siinä kahdessa vuodessa. Toisen raskauden alussa halusin jo lähetteen pelkopolille ja sen sain. Siellä kerroin että toiste en aio jäädä kuulematta. Loppujen lopuksi tällä kertaa tehtiin yliajalla suunniteltu sektio koska uuteen käynnistykseen en enää suostunut (tilanne oli identtinen esikoisen synnytykseen verrattuna). Kumma kyllä minua kuunneltiin, kukaan ei kohdellut asiattomasti (mitä todellakin tapahtui ensimmäisellä kerralla) ja sain syliini terveen vauvan. Aika vuodeosastollakin meni hyvin vaikka kipuja oli. Pyysin ja sain kipulääkettä sekä apua tarvittaessa. Uskon että kun asiallisesti kertoo mikä ei viimeksi mennyt hyvin, yritetään asia korjata tällä kertaa. En usko että alalla ainakaan pitkään pärjäävät ihmiset jotka tietoisesti haluaisivat kenellekään pahaa.

 

[lto]

ja minulle kyllä kivunlievityksestä kerrottiin jo etukäteen äitipolilla. mitä siis annetaan leikkauksessa ja miten tod.näk sen jälkeen ja itse olin ajatellut etten halua kipupumppua mutta sektion itse kokenut kätilö kertoi kokemuksiaan ja päädyin(onneksi) siihen minäkin. en siis neula, sairaala yms. kammoisena olisi halunnut sitä pumppua, joo-o niin surkea yksilö täällä mutta onneksi se siis laitettiin ja hyvin toimi ja yksi pussi siitä tiputettiin minulle enkä kipua tuntenut heräämön jälkeen(jossa se siis laitettiin). tosi hyvin pääsin alusta asti itse ylös ja iltapäivällä jo kävelin ja illalla vessaan ja yöllä kävin jo yksin kerran vessassa(vaikka ei se nyt ihan tanssien sujunut). pumpun jälkeen sain buranaa ja panadolia ja olisin saanut vahvempaa kipulääkettä tablettina jos olisin tarvinnut. siitä kerrottiin minulle kyllä.
ja kelloa soittamalla sai apua.

 

[Oisku]

[QUOTE="vieras";28634969] Olen ylipäätään pettynyt siihen, etten koskaan saa synnyttää alateitse (vaikka toki olen kiitollinen turvallisesta vaihtoehdosta ja tiedän ettei alatiesynnytys ole aina herkkua), ja ehkä siksi minulle tuntuu erityisen tärkeältä että saisin lapsen ensimmäisestä hengenvedosta lähtien olla äiti hänelle vaikka itse synnytyksessä olenkin vain passiivinen operaation kohde, auki saksittava hautomo, jonka lapsen kohtalo on muiden käsissä. Minä en voi tuoda häntä tähän maailmaan tai antaa hänelle parasta mahdollista syntymää, vaan hänet riipaistaan tänne yllättäen, joten haluaisin voida antaa sen sylin, maidon ja turvan heti eikä vasta huomenna. Niin kuin varmaan kaikki...[/QUOTE]

Anteeksi jos tämä kuulostaa ikävältä, mutta luulen että sun ongelma on enemmän tämä synnytystapa ylipäätään kuin samasi kohtelu. Jostain syystä olet ottanut äitiyden ja oman itsetuntosi mittariksi synnytystavan. Otat asian näin ulkopuolisen silmin vähän turhan raskaasti. Sitten kanavoit omat huonommuuden tunteesi siihen miten sua on kohdeltu osastolla. Ehkäpä tätä asiaa kannattaisi työstää ennen seuraavaa synnytystä? Ota ihmeessä asia neuvolassa puheeksi jos vaikka pääsisit esim psykologin juttusille. Ja jos haluat tehdä huomautuksen sairaalan toiminnasta niin se on ilman muuta sun oikeutesi, potilasasiamies auttaa siinä.

Sektio ei tee äidistä sen huonompaa kuin alakautta synnytyskään. Synnytys ei suinkaan ole yleensä sellainen miksi sen itse kuvittelee, en ainakaan itse kyennyt ollenkaan toimimaan kuten olin etukäteen ajatellut. En kummassakan synnytyksessä. Mutta turhaa sen poteminen on.

 

[lto]

veit oisku sanat suustani... ja minäkään en ymmärrä sitä miksi se on katastrofi jos lapsi syntyy sektiolla. toiset eivät lasta edes voi saada, minusta tärkeintä on että lapsi syntyy jotain kautta ja on terve ja elämä lähtee mukavasti rullaamaan rennompi asenne auttaa