''synnytyskivut on itsestä kiinni''

[vieras]

Tuota kirjaa (kuten muitakin) kannattaa lukea kriittisesti. Siellä on hyviä neuvoja, mutta myös huonompia.

 

[myy]

No joo, taas yksi ylemmyydentuntoinen ihminen on päättänyt jakaa viisauttaan kirjalla ja sivistää onnettomia ja osaamattomia...

Ehkä tuo saattaa joltain osin pitää paikkansa, eli siis jossain määrin voi itse omalla toiminnallaan vaikuttaa synnytyksen kulkuun sillä oletko rennompi vai jännittyneempi tms. Mutta sitten taas jossain kohtaa menee se raja, että et voi vaikuttaa siihen enää mitenkään kuinka helposti tai vaikeasti se menee. Esimerkiksi vauva saattaa olla niin iso ettei mahdu tulemaan, tai on väärässä asennossa esimerkiksi. Joissain tapauksissa vaan synnytykseen on saatava ulkoista apua, eikä siinä joogaamiset ja hengitystekniikat enää auta.

 

[abcdefghijk1]

kyllähän se ihan ihmisen kipukynnyksestä on kiinni. jotkut vaan kestää paremmin kipua, kroppa mukautuu helpommin synnytykseen ja kyllä se psyyke ja rentoutuminen saattaa osittainkin vaikuttaa mutta ei nyt kuitenkaan ihan kaikkeen. itsellä aukesi paikat alle tunnissa 4sentistä täyteen 10senttiin ja supistukset olivat sen mukaisia. ei siinä paljon rentoutuminen auta.

 

[vieras ap]

mulla on 3 lasta ensimmäisen kohdalla synnytyskipu oli jotain ihan ´hirveetä menin ihan panikkiin vaikka sain kipulääkettä mut toisessa ja kolmannessa synnytyksessä en saanut mitään lääkkeitä koska synnytykset oli niin nopeita,mut en mennyt panikkiin ajattelin aivan muuta ja hengittelin vaan rauhassa ei kipu tuntunut niin pahalta ku voisi luulla.mä uskon et se on aika paljo itsestään kiinni miten sen synnytyksen ottaa=)

Minäkin päätin että pysyn synnytyksessä rauhallisena tuli mikä tahansa, uskon minäkin siihen että se oma panikoiminen vain pahentaa asioita. Mutta silti kivut ihan kamalat.. Ei niitä kipuja välttämättä "omalla rauhallisuudella" saa siedettäviksi. Mutta, olen siis samaa mieltä, että jos minäkin olisin ruvennut panikoimaan ja vaikka huutamaan, niinkuin monet synnytyksessä tekee, niin vielä vaikeampaa se synnyttäminen minullekin olisi ollut.

Minulle kerran sano yks kätilö valmentautumisessa et ei kannata käyttää energiaa huutamiseen vaan hengittämiseen

 

[:)]

Ei tosiaan tullut mieleenkään, että olisi jotain mielikuvia harjoittanut tai hengitystekniikkaan keskittynyt. Alkukantaisen vaistonvarassa vaan irvistelin ja hengitin.
Ja niin meni luomuna 2 synnytystä ei kivuttomasti, mutta hyvin kuitenkin. Toisen synnytksen jälkeen olo oli jopa energinen.

 

[esikoinen oli pahin]

Minulla oli aikanaan esikoisen synnytys pahin,eihän ensikertalainen mitään tiedä sanoi kätilöt ja huusi vain että ponnista.
No ponnistan minkä pystyn kunnes lopulta lapsen sydänäänet katoaa ja lääkäri kutsutaan paikalle kun äiti ei yhteistyöhaluinen,kas,
lapsi onkin väärässä tarjonnassa ja nopeasti leikkaukseen.
Kaikki muut on tulleet alakautta ja kipua ei voi edes verrata toisiinsa,on vauva lähinnä kuin liukunut ulos itsekseen

 

[Kotilohikäärme]

Niin no varmaan riippuu ihmisestä miten kivun kokee, mutta ei siihen itse pysty kuitenkaan täysin vaikuttamaan. Tietenkään. Ei se joogahengitys ihan autuaaks tehny, joskin auttoi varmaan paljon. Toiset repeekin pahemmin kuin toiset, eihän kaikkien synnytyskipua voi samalle viivalle laittaa.

Tässä oli et ne repeemsetkin on siittä kiinni et kuin paljon jännittää lihaksia. Jännittynylihas repeeä mut rentolihas ei.

Tohonkaan en täysin usko. Itte olin ihan täysin puudutettu, enkä usko että olisin edes pystynyt jännittämään, mutta vauva meinas vähän jumittaa olkapäästä ja jouduttiin riuhtasemaan viimeiset sentit. Kätilö sanoi että oli vähän lääkärin vika kun pisti puoli-istuvaan. Olis mahtunu harteikkaampikin kaveri ulos jos olisin kontillani pysynyt. En tosin kovinkaan pahasti revennyt.
Mutta siis ihan varmaan tulee tiukkoja paikkoja ja repeämisiä ihan muista syistä kuin äidin jännittämisen takia.

 

[Luomuna]

kyllähän se ihan ihmisen kipukynnyksestä on kiinni. jotkut vaan kestää paremmin kipua, kroppa mukautuu helpommin synnytykseen ja kyllä se psyyke ja rentoutuminen saattaa osittainkin vaikuttaa mutta ei nyt kuitenkaan ihan kaikkeen. itsellä aukesi paikat alle tunnissa 4sentistä täyteen 10senttiin ja supistukset olivat sen mukaisia. ei siinä paljon rentoutuminen auta.

Mulla tuo tapahtui alle puolessatunnissa. ja taisin siinä sitten haukkoa happea siihen malliin, että meni huomaamatta hengitystekniikka kohdilleen...Päässäkinkeveni loppuvaiheesa niin, että tais olla tajunlähtö lähellä

 

[vieras ap]

Niin no varmaan riippuu ihmisestä miten kivun kokee, mutta ei siihen itse pysty kuitenkaan täysin vaikuttamaan. Tietenkään. Ei se joogahengitys ihan autuaaks tehny, joskin auttoi varmaan paljon. Toiset repeekin pahemmin kuin toiset, eihän kaikkien synnytyskipua voi samalle viivalle laittaa.

Tässä oli et ne repeemsetkin on siittä kiinni et kuin paljon jännittää lihaksia. Jännittynylihas repeeä mut rentolihas ei.

Tohonkaan en täysin usko. Itte olin ihan täysin puudutettu, enkä usko että olisin edes pystynyt jännittämään, mutta vauva meinas vähän jumittaa olkapäästä ja jouduttiin riuhtasemaan viimeiset sentit. Kätilö sanoi että oli vähän lääkärin vika kun pisti puoli-istuvaan. Olis mahtunu harteikkaampikin kaveri ulos jos olisin kontillani pysynyt. En tosin kovinkaan pahasti revennyt.
Mutta siis ihan varmaan tulee tiukkoja paikkoja ja repeämisiä ihan muista syistä kuin äidin jännittämisen takia.

No en minäkään tohon ihan täysin usko.

 

[leijona76]

No aina ei kyllä ole itsestäkään kiinni. Esim. vauvan virheasento voi vaikuttaa siihen, että synnytyskipu on erilaista, eri paikassa ja yleensä myös voimakkaampaa.

Jotain tällasta mullakin oli. Vauva virheasennossa ja kroppa vain lisäsi työskentelyä kun ei vauva liikkunut oikein alaspäin. Enkä avautunut edes puudutteella. Tuskat vaan hirveät ja päättyi täydelliseen uupumiseen.Tiedä sitte kivuista jos ois edennyt oikein.

 

[syli täynnä kultaa]

No aina ei kyllä ole itsestäkään kiinni. Esim. vauvan virheasento voi vaikuttaa siihen, että synnytyskipu on erilaista, eri paikassa ja yleensä myös voimakkaampaa.

Mulla viimeisin, eli viides synnytys oli kaikista kamalin juuri sen takia kun vauva oli tulossa maailmaan väärässä tarjonnassa. Ja vauva tuli kuitenkin nopeesti (2h ), vaikka virheasento synnytystä hidastikin. Siinä synnytyksessä en pystynyt kipua hallitsemaan mitenkään. Oli aika rajua toimintaa. :x

Mulla on kaikki synnytykset ollut nopeita, enkä missään ole kivunlievitystä kerennyt saamaan. Mutta tuo viimeisin oli kyllä jotain järkkyä. Vaikka lopulta sekin onnellisesti päättyi, että sillain kuitenkin ihan hyvin meni.

 

[miljoonakala]

Mä uskon tohon ja en usko. Esikoisen synnytys oli helppo yleisessä mittakaavassa, sattui mutta koska mä en tiennäyt mitä luvassa niin hermoilin ja pelkäsin ja en tajunnut esim. ponnistuksesta mitään. Eli en mitenkään edesauttanut ja keskittynyt itse asiaan, keskityin kipuun lähinnä.
Tokan synnytyksessä ja olin päättänyt että mä teen niin kuin sanotaan ja ponnistan sen pihalle. Totta kai lapsen oikea asento ja muut seikat mitkä nyt synnytykseen vaikuttavat tekivät sen helpoksi. Mä keskityin sillä kertaa enemmän siihen mitä olen tekemässä ja ponnistin ja tottelin kätilöitä. Kuuntelin kroppaa ja itseäni ja annoin miehen tukea ja kerroin mitä voi tehdä paremmin enkä vaan karjunut sille hävyttömyyksiä.
Selkeästi toisen synnytys hallitumpana ja keskittyneempänä on jäänyt mulle positiivisempana mieleen ja olinkin aivan kunnossa heti jälkeenpäin. Ei tikkejä ja kotiin lähdettiin seuraavana päivänä.

 

[vieras ap]

nostan

 

[s]

Mä uskon tohon ja en usko. Esikoisen synnytys oli helppo yleisessä mittakaavassa, sattui mutta koska mä en tiennäyt mitä luvassa niin hermoilin ja pelkäsin ja en tajunnut esim. ponnistuksesta mitään. Eli en mitenkään edesauttanut ja keskittynyt itse asiaan, keskityin kipuun lähinnä.
Tokan synnytyksessä ja olin päättänyt että mä teen niin kuin sanotaan ja ponnistan sen pihalle. Totta kai lapsen oikea asento ja muut seikat mitkä nyt synnytykseen vaikuttavat tekivät sen helpoksi. Mä keskityin sillä kertaa enemmän siihen mitä olen tekemässä ja ponnistin ja tottelin kätilöitä. Kuuntelin kroppaa ja itseäni ja annoin miehen tukea ja kerroin mitä voi tehdä paremmin enkä vaan karjunut sille hävyttömyyksiä.
Selkeästi toisen synnytys hallitumpana ja keskittyneempänä on jäänyt mulle positiivisempana mieleen ja olinkin aivan kunnossa heti jälkeenpäin. Ei tikkejä ja kotiin lähdettiin seuraavana päivänä.

No toinen synnytys nyt on aina helpompi, jos on samat lähtökohdat(tarjonta, koko, viikot jne.)

 

[Istafra]

En ole lukenut. Vaikka olisinkin lukenut, en allekirjoittaisi väittämää.
Eräs työkaverini on synnyttänyt ilman kipulääkitystä kuusi lasta. Hän puhui minulle juuri samaan tyyliin kuin mitä ap referoi kirjaa tuossa alussa. No, esikoiseni synnytys kesti Kätilöopiston papereiden mukaan pidempään kuin hänen kaikki kuusi synnytystään yhteensä.

Minulla on mielestäni korkea kipukynnys ja olin tilanteessa rauhallinen, mutta siitä huolimatta päädyin ottamaan epiduraalin. Yli vuorokausi synnyttämistä ilman kipulääkitystä ei kuulosta minusta kovin hyvälle =)

 

[Rukoilijasirkka]

Oikea hengitystekniikka. Hehheee.

Niillä, joilla ei satu niin paljoa, on aikaa ja jaksamista näihin hengitystekniikkoihin.

 

[On ne]

Aina se koskee mutta se, miten siihen asennoituu on eri juttu. Toiset jäävät hetkellisiä kipuja märehtimään vuosikausiksi. Vaikka itsestäni tuntui molemmissa synnytyksissä siltä, että henki lähtee ja itkin kipuja, en kuvaile synnytystä vaikeaksi. Muitten mielestä se on kuulemma ollut helppo, vaikka kyse on ainoastaan asenteestani enkä ole jäänyt synnytyksen jälkeen leveilemään sillä, miten kamalaa se oli. Synnytyskipu on luonnollista eikä tapa.

 

[Lily of the valley]

No sen myönnän, että oma asenne vaikuttaa paljon kipuihin. Heti, kun tuli synnytyksessä pelko lapsen selviämisestä, kivutkin tulivat sietämättömiksi. Sitä ennen olin todella positiivisella asenteella, enkä tarvinnut mitään kivunlievitystä.

Mutta, ei kai se synnytyksessä sattunut yllättävä tilanne (sydänäänien laskeminen) sentään mun syyni ollut, enkä sitä myötä voinut sitä pelkoa välttääkään?

 

[AnniHelena71harmaana]

Joiltakin osin on varmaan tottakin, mutta joo, ei kannata täysin kritiikittä allekirjoittaa. Jos joku olisi väittänyt vuosi sitten että hengitystekniikalla saisi kivut vähemmiksi kun istuin (tai ts kiemurtelin ulvoen/huutaen) autossa matkalla sairaalaan kun samalla aukesin viimeset sentit, niin olisin voinut ehkä heittää sillä ko. kirjalla...

 

[Piika-äiti]

Kun oma keho ei saa edes aikaiseksi supistuksia 42:nnella viikollakaan ja synnytysten kestot alkavat olla jotain 28 h, 14 h, 15 h ja 20 h, niin jossain vaiheessa on ihan sama mitä sattuu ja miten sattuu, kunhan tämä joskus loppuu ja tavalla tai toisella vauva on rinnalla.

 

[Aamuäree]

Älkää nyt taas lukeko kuin piru raamattua......


OSAKSI se on kiinni siitä miten kivun ottaa vastaan, miten siihen asennoituu ja miten rentona pystyy olemaan.

Mulla takana kaksi synnytystä, joista toisessa pistin koko ajan vastaan ja olin ihan kauhuissani jokaisesta supistuksesta ja pelkäsin ja ajattelin koko ajan että pahemmaksi vaan menee

Seuraavassa pyrin tietoisesti rentoutumaan ja ajattelemaan että taas lähempänä päämäärää, kyllä tää tästä.

Koin helpommaksi, tosin tiesin mitä on tulossa.

 

[äiti90]

Kyllä se on enemmin kropasta kiinni, minä olen kaksi lasta synnyttänyt ja helpoiksi sanoisin ja ei ole ollut puudutteita ja esim. ponnistusvaihe on molemmissa kestänyut alle minuutin, molemmilla kerroilla hidastettiin ettei saa vielä ponnistaa enempää. Toisen lukemani perusteella ponnistelevat kymmeniä minuutteja, hengitystekniikoista tai rentoutumisesta en tiedä mitään.

Minulla on viisi ihan erillaista synnytystä takana ja olen harjoitellut nuita hengitystektiikoita. Jos on raju ja nopee synnytys niin siihen ei kerkee matkaan vaikka miten olis valmistautunu. Ja taas jos on tosi pitkä ja hidas synnytys niin kyllä siinä väsyy äiti vaikka miten yrittäis rentoutua.

IIIISO peesi

 

[äiti90]

Siis vaikka synnytys miten sattus niin sehän on vaan hetkellistä, mutta sen ymmärrän jos synnytyksestä jää trauma esim. pahojen repeämien, lapsen henki vaarassa, häntäluunmurtumonen tms. takia.

 

[Jenis]

kyllähän se ihan ihmisen kipukynnyksestä on kiinni. jotkut vaan kestää paremmin kipua, kroppa mukautuu helpommin synnytykseen ja kyllä se psyyke ja rentoutuminen saattaa osittainkin vaikuttaa mutta ei nyt kuitenkaan ihan kaikkeen.

Peesi tähän. Tuskin tässä(kään) suhteessa ihan jokainen synnyttäjä on samanlainen. Ja sekin varmasti vaikuttaa, onko synnytys ns. normaali vai tuleeko komplikaatioita - esim. liian pieneen luiseen lantioon ei paljon hengittelyt auta.

Itselläni oli helppo ja luomu eka synnytys, ja osasin rentoutua yms, mutta ei se sitä tarkoita että kaikkien synnytykset menee täsmälleen samalla kaavalla.

 

[jais]

Siis vaikka synnytys miten sattus niin sehän on vaan hetkellistä, mutta sen ymmärrän jos synnytyksestä jää trauma esim. pahojen repeämien, lapsen henki vaarassa, häntäluunmurtumonen tms. takia.

Trauma voi jäädä myös kivusta.