Toisaalta voin allekirjoittaa avauksen ekan lauseen, et synnytyskipuilu on itsestä kiinni. Että miten on tavallaan päättänyt, ajatellut asioiden menevän. Jonkinlainen mielikuvaharjote on ihan jees omata, tosin ensimmäisen kanssa se ei todellakaan onnistu, koska ei tiedä ollenkaan, mitä on edessä. Mulla se esikoisen puskeminen oli tod.vaikeaa ja hankalaa, eikä asiaa auttanut lainkaan se tosiasia, että kaveri oli isokokoinen. Mutta hurjasti se eka kokemus auttoi tuleviin...tosin keskimmäinen oli tulossansa sitten niin nopea, etten ehtinyt mukaan. Vasta seuraavana päivänä lähinnä käsitin synnyttäneeni... Viimeisin meni sitten "oppikirjojen mukaan". Supistukset käynnistettynä eivät oikeastaan edes sattuneet, kun tiesin mitä varten kroppani reagoi juuri tuolla tavalla. Ja se oikea hengitystekniikka todellakin auttaa, voisin jopa sanoa hengittäessäni päässeeni tilaan, jossa itse kipu väistyi oikeasti pois, sitä ei ollut.
Mutta synnyttäminen on niin henk.kohtanen juttu, joten yleistykseksi ei parane mitään julistaa.