Taaperon nukuttaminen yhtä tuskaa

[ZZmama]

Onko kohtalotovereita...Meidän reilu 2v tyttömme iltanukuttaminen käy koko ajan vaikeammaksi. Vielä muutama kk sitten homma sujui ihan kivasti, oi niitä aikoja. Nykyään ei nukuttajaksi kelpaa kuin äiti, jos isä yrittää nukuttaa niin taapero itkee ja huutaa äitiä vaikka tunnin putkeen. Ei myöskään haluaisi millään nukahtaa omaan sänkyynsä vaan aina meidän sänkyyn. Iltarutiinit on meillä aina olleet melko lailla samat.
Nykyään nukuttaminen kestää helposti yli tunnin ja käy hermoille ja lapsi ei tunnun rauhoittuvan millään. Onko tämä yleistä ja uhmaikään liittyvä juttu? Helpottaako homma mahdollisesti ajan kanssa? Unelmana olisi että lapsen voisi iltasatujen ja pusujen jälkeen jättää yksin rauhaisasti nukahtamaan omaan sänkyynsä...

 

[systemaattisuutta]

Olen ollut samassa tilanteessa, se on kieltämättä äärimmäisen rankkaa. Kerran itkua tuhertaen päätin, että en kestä enää ja nyt on pakko saada tilanne poikki. Meidän piti alunperin tehdä niin, että äitini olisi nukuttanut hänet, mutta äiti olikin estynyt tulemaan. Päätimme miehen kanssa, että nyt kannetaan sitkeästi vain hänet omaan sänkyynsä vaikka sitten tuhat kertaa.

Teimme siis niin, että aluksi iltapala, iltapesu ja -pisu, iltasatu ja omaan sänkyyn. Tyttö pomppasi samantien ylös. Sanoin hänelle, että nyt nukutaan eikä leikitä. Kolmannella kerralla totesin vain, että nukkumaan. Sen jälkeen en enää sanonut mitään, vaan aina kun tyttö nousi ylös ja juoksi perääni, niin kannoin hänet sänkyynsä. Tyttö riuhtoi tavaroitaan, mutta en välittänyt niistä. Laskujeni mukaan kannoin tyttöä sänkyynsä ehkä noin viitisenkymmentä kertaa, ennenkuin hän itkua tuhertaen jäi sänkyynsä. Kun hän nukahti, kävin raivaamassa hänen heittelemänsä lelut pois.

Seuraavana iltana minun tarvitsi viedä tyttö sänkyyn vain pari kertaa, kun hän jo suostui jäämään sänkyyn. Sen jälkeen ei ole ollut ongelmia. Nykyään siis vain iltasadun jälkeen sanon hyvää yötä, yölamppu palamaan ja menen huoneesta pois, jonne tyttö jää unta etsimään.

En tiedä, kauanko tuota vaivalloista nukuttamista olisi jatkunut, jos emme olisi päätyneet radikaaliin pompottamisen lopettamiseen, mutta itse olin niin väsynyt, että en olisi enää jaksanut. Olin silloin jo töissä, joten nukuttamisesta johtuen (vähintään tunti per kerta) minulla ei ollut omaa aikaa illalla ollenkaan, kun kaaduin väsyneenä sänkyyn tytön nukuttamisen jälkeen.