Taas ketju, jossa miehiä haukutaan. Kun eihän niille voi suoraankaan sanoa. Ja tätä tää ketju just koskeeki.
Mä en oo koskaan miestäni haukkunu, enkä hänestä pahaa sanaa sanonu. Päinvastoin, kehun häntä ihanaksi ja kerron avoimesti hyvistä tunteista. Tätä mies ei tee koskaan. Ihan alkuaikoina hän on jonku hyvän sanan sanonu, mut ei sen koommin. En siis ole vuosiin kuullu kaunista sanaa mieheltäni. Rumia sanoja senki edestä. Äsken tuli taas pientä kränää, ei mitään sen kummempaa. Johan tuli taas tekstiä. Ääliöksi ja hulluksi ja millon miksiki haukkuu. Idiootiksi. Ja aina pojan kuullen. Tuntuu tosi pahalle tuo, ja tuntuu et nuo sanat repii mut rikki joka kerta. Meillä on menneisyytemme, jonka vuoksi nuo sanat satuttaa entistä enemmän. Vain niistä sanoista voin olla varma, että tarkoittaa ja sanonee ne tosissaan.
Toki mä rakastan miestäni, ja kai sekin mua kaikesta huolimatta. Mut miten saisin sen tajuamaan et tuntuu tosi pahalta tuollainen, sanoisiko jo henkiseksi väkivallaksi. Siinä kesken kinan tietenki sanon, et miten kurjalta se tuntuu, ja aina mies on sanonu et "mielestäsikö sä et ansaitse niitä?" tai että "jos et AINA pilais kaikkea niin saattasin joskus sanoaki jotain hyvää, mut enhän mä ehi ku sä jo hermoilet". Ja mun mielestä kinaillaan nykyään tosi harvoin, ei montaa kertaa kuussa. Hänen mielestään kuitenkin joka viikonloppu.
Sanoin miehelleni, että eikö sen mielestä sekin jo kerro jotain, että minä näen meidän suhteen hyvät hetket, ja hän vain huonot (ja eikä ne niin huonojakaan hetkiä minusta olleet, jos jostaki erimielisyydestä on osattu keskustella, mutta hänestä ne ovat huonoja hetkiä).
Tulipa taas hölmösti kirjoitettua, piti vain saada purkaa sydäntäni. Ja nyt en kiitos tarvi kommenttia että jätä tuollainen idiootti, koska sitä en aio tehdä. En piruuttanikaan
Mä en oo koskaan miestäni haukkunu, enkä hänestä pahaa sanaa sanonu. Päinvastoin, kehun häntä ihanaksi ja kerron avoimesti hyvistä tunteista. Tätä mies ei tee koskaan. Ihan alkuaikoina hän on jonku hyvän sanan sanonu, mut ei sen koommin. En siis ole vuosiin kuullu kaunista sanaa mieheltäni. Rumia sanoja senki edestä. Äsken tuli taas pientä kränää, ei mitään sen kummempaa. Johan tuli taas tekstiä. Ääliöksi ja hulluksi ja millon miksiki haukkuu. Idiootiksi. Ja aina pojan kuullen. Tuntuu tosi pahalle tuo, ja tuntuu et nuo sanat repii mut rikki joka kerta. Meillä on menneisyytemme, jonka vuoksi nuo sanat satuttaa entistä enemmän. Vain niistä sanoista voin olla varma, että tarkoittaa ja sanonee ne tosissaan.
Toki mä rakastan miestäni, ja kai sekin mua kaikesta huolimatta. Mut miten saisin sen tajuamaan et tuntuu tosi pahalta tuollainen, sanoisiko jo henkiseksi väkivallaksi. Siinä kesken kinan tietenki sanon, et miten kurjalta se tuntuu, ja aina mies on sanonu et "mielestäsikö sä et ansaitse niitä?" tai että "jos et AINA pilais kaikkea niin saattasin joskus sanoaki jotain hyvää, mut enhän mä ehi ku sä jo hermoilet". Ja mun mielestä kinaillaan nykyään tosi harvoin, ei montaa kertaa kuussa. Hänen mielestään kuitenkin joka viikonloppu.
Sanoin miehelleni, että eikö sen mielestä sekin jo kerro jotain, että minä näen meidän suhteen hyvät hetket, ja hän vain huonot (ja eikä ne niin huonojakaan hetkiä minusta olleet, jos jostaki erimielisyydestä on osattu keskustella, mutta hänestä ne ovat huonoja hetkiä).
Tulipa taas hölmösti kirjoitettua, piti vain saada purkaa sydäntäni. Ja nyt en kiitos tarvi kommenttia että jätä tuollainen idiootti, koska sitä en aio tehdä. En piruuttanikaan
