Tähän ketjuun voi laittaa tekstinpätkiä kirjoituksistaan :)

[harmauduin ha ha haa]

harmauduin ha jne, sä kirjotat tosi hyvin, pahastutko jos otan talteen ton Norjalaiskalastajan ja pakkovillapaidan? Kirjotatko sä johonkin vai omaksi (ja meidän) iloksi vain?

Noi pari on yhdessä pienessä lärpäkkeessä ollut, ei mikään "virallinen julkaisu". Sen vuoksi ne tuohon laitoinkin, muut saa jäädä odottamaan muita kanavia kun en kehdannut nimimerkillä laittaa :xmas:

Joten pääasiassa omaksi iloksi kai.

Jossain antologioissa?

Jätän sen tarkemman tiedon nyt harmaan peittoon

 

[Äikän ope]

Minusta on ihanaa, kun lapset kirjoittavat. Minusta on myös ihanaa, kun he kantavat luettavakseni satasivuisia tuotoksiaan - näitä Tytsin tasoisia. Pääasia, että ovat innostuneet sanoista; pääasia, että uskaltavat näyttää tekeleitään. Minä en uskaltanut. Rakastan työtäni, mutta kaikki nämä murrosikäisten luovuuden hedelmät ovat vieneet oman intohimoni kirjoittamiseen. Tulisikohan se joskus takaisin? Sitä toivon ja odotan.

Tuntuuko sinusta, SolAngel, koskaan samalta?

 

[pelle]

No tässä on tämä alkutekstin päätös, sitten alkaa ensimmäinen luku...

Elna ojentaa kätensä, annan sormuksen hänelle ja hän katselee sitä vaitonaisena.
Ulkona sade on tauonnut ja Elnan mummon hiljainen hyräily kuuluu vintin avonaisesta ikkunasta. Menen ikkunaan katsomaan, hän ripustaa valkeita lakanoita narulle. Hän huomaa minut ikkunassa ja sanoo ystävällisellä äänellä:
-Tulkaas ny alas sieltä jo. Ruoka on kohta valmista ja Pentinkin pitäis tulla kohta kotiin... Koko aamupäivän se onkin siellä kirkolla viihtynyt.

Pentti on Elnan ukin nimi. Hän on ammatiltaan kalastaja, nykyään eläkkeellä. Hauska mies, pitää lapsista ja etenkin lapsenlapsistaan. Katson Elnaa joka istuu yhä lattialla katsellen salaperäistä sormusta ja lukien kirjettä uudelleen. Hän näyttää hyvin mietteliäältä.
Sikäli kun tiedämme, Elnan mummo ja ukki ovat tavanneet toisensa jatkosodan aikana Helsingissä. He olivat silloin 18-vuotiaita ja pian tapaamisen jälkeen he päättivät avioitua. Elna muistelee äitinsä kertoneen, että se oli oikea salamarakkaus. Heidän ensimmäinen lapsensa, Elnan eno Einari syntyi alle vuoden kuluttua häistä.

Taimi ja Pentti. Taimi ja Aarne. Meissä herää valtava halu selvittää, kuka on tämä salaperäinen Aarne, jonka viimeinen kirje Taimi-mummolle on jätetty avaamatta.

Pentti on Elnan ukin nimi.

Tämä lause piti lukea kahteen kertaan, ja sittenkään se ei sopinut silmille. Lause on itsessään sellainen joka luettuna tuntuu että lukijaa aliarvioidaan. Pentti on Elnan ukki, olisi ollut helpompi. Nyt tuntuu että lukijaa pidetään hölmönä, jolle pitää samassa lauseessa todistella, ikäänkuin hän ei vähemmästä ymmärtäisi.

Ja ihan hyvin kirjoitat, mutta näitä löytyy silti 13 tusinasta. Siltikin haluaisin tietää kuka tuon salaperäisen sormuksen taakse kätkeytyy. Siinä on kiva "koukku" tuossa tarinassa.

 

[vieras vieras]

oletko kirjoittanut kultahatusta myös wikipediaan?

 

[vieras]

Tuosta kirjani luvusta ei oikein vielä saa kuvaa kirjastani, mutta näkee siitä ainakin mun kirjoitustyylin ja saa jotakin tietoa toisesta päähenkilöstä. Saa rohkeasti laittaa palautetta, otan myös kritiikkiä vastaan

kirjoitat aika lailla samalla tyylillä kuin minäkin=) itse kirjoittelen enimmäkseen novelleja, mutta kirjan kirjoittaminen on haaveissa, kunhan vaan uskallan siihen ihan tosissani ryhtyä=)

 

[Harmalikko]

Tahdoin joutsenen lailla liitää


ei vuodet eletyt
ei ulkokuori ihmisen
ei asema ihmisen
älä anna vaikuttaa
voi se harhaan johtaa
ihminen sydämelläs kohtaa
koska voi katinkultaa
jos silmillään katsoo
mut sydän puhdasta kultaa
jos syömmelläs kohtaat

minä annoin kuoren hämätä
minä harhauduin tieltä
minä uskoin sitä kaunis
on myös sisältä
jos kaunis on päältä

minä palvoin
kauniita kasvoja
minä ihailin niin
kun lahjaksi saanut en
itse niitä
minä sain osani kun
seurassas liikuin
murto-osa se minulle
riitti
olit palvonnan kohde
minulle riitti että edes
vieressäs olin kuin
pikkuriikkinen
olisi minulle
suotu
mutta
klovnin osa
se
mulle vain oli
luotu


missä vain kuljettiin
sinua ihailtiin
olinhan samaa
sukupuuta
joskus mietin
kuinka
ruma ankanpoikanen
ei muuttunutkaan
joutseneksi
vaikka joutsenten
sukuun syntyi

oli kauniita he niin
sukupolvesta toiseen
minä räpiköin
mut
joutsenten lailla
en liihotellut
minä lipunut en kauniisti
ei kauniita siipiä
ei pitkää kaulaa
ei tuota kaunista väriä
ei liikkeitten suloa

kuinka huomasin
kuinka maallista
kaikki on
kuinka hyväksytyksi
tulee vain
jos kauniit
on piirteesi
suloinen käyntisi

mitä vain voi edustaa
jos joutsenen
lailla liihottaa
se ihmisiä
kiihottaa
saa hyväksyntää
ihailua
voit saavuttaa
mitä vain

mut kauniin kuoren
alla voi piillä
julma luonne
haavoittava
kaiken tielleen
polkeva

mutta sitä sokaistuu
sulkee silmänsä
hyväksyy
kestää
sietää
kun kaiken anteeksi
antaa tuo sinivalkoisuus

kun joutsenen on muoto
taivaansinen silmät
kaunis ja siro

minä mukana kuljin
joskus uhmasin
mietin
mutta kärsin
kun lajissa kulki
niin kaunista monta
kuka seuraansa
haluaisi
väärää onnetonta

minä lupasin
minä vannoin
surua kannoin
ja päätin että
räpiköin kauemmas
haen onnen
koska vastakappale
on jokaiselle luotu
jokaiselle täytyy
myös onnea
olla suotu

räpiköin kauan
eksyin
kuljin harhaan
ei
täysin irti päässyt
en
mutta yritin
tein virheitä
niin monia
ja uskoin että
ei muuta kuin
uljaille kauniille
ole mitään suotu

kun hyväksyntää
ei mistään
tullut kun väärässä
paikassa olin aina
ja pois hätistettiin
kuljin silti rinnalla
monen
ja yritin uida
mutta vastavirtaan
ei keho ankan
pystynyt
kun ollut ei muotoa
joutsenen
ei lipunut
vaapotti keinuen
kaakatti
ja veteen
jäi sekainen
vana
ei myötävirtaa
vaan vastavirtaa
mutta pinnalla pysyi

kunnes kohtasi toverin
joka hyväksyi
mutten pettymyksiltä
vielä
uskonut että
lajitoverin
olin löytänyt

pysyin imussa
uitiin kauniisti
poikaset sivulla

oli vuorovesiä oli myötävirtaa
oli pyörteitä kunnes tuli putous
joka imuunsa veti
nousin ylös
mutta upposin
räpiköin rantaan
ja
taistelin
mietin
miksi enää vastustan
menen mukana jos
niin haluan

ja
menin mukana
upposin
mut
ylös mut nostettiin
pinnalle autettiin
halusin irti
halusin jatkaa
todeten ne joutsenet
ne rannalle toiselle
mun täytyy jättää

mutt
ne kauniit
ne ylväskaulaiset
ne mukana lipui
vaikka lammikko
ei enää ollut yhteinen
heidät pois hätistettiin
kuin kiusalla
kuin uhmalla
he saapuivat nokkimaan

oli tyyntä välillä
oli myrskyä
oli taistelua
samalla
lammella

vuoroin rauhaa
vuoroin sotaa
uskoin
että löytyisi
sopu
että mahtuu
räpylät samaan
veteen
mutta ei
tuli pyörteistä
suurin
eteen

löysin itseni
kerta kerran jälkeen
pyörteestä
joka mukaansa
tahtoi imaista
niin kumppanin
kuin poikaset

silloin loppui tuo
ihailu
tuo ymmärrys
ei poikaset
samaa kohtaloa
jaa

loppu jonka
haluan
on tässä
meidän
elämässä
onni
ei ole
veteen piirretty
viiva
vaan luja
pohja
joka kestää
niin tuulet
kuin myrskyt

kuinka päivä kerrallaan
vasten ilta-aurinkoa
lipuu tuo lauma
ei joutsenten lailla
vaan kauniisti
omalla tavallaan
jää jälkeensä
kaunis vana
kuin sydämen
muotoon piirretty
ois veden pinta

 

[Kylkiluu harmaana]

Pentti on Elnan ukin nimi.

Tämä lause piti lukea kahteen kertaan, ja sittenkään se ei sopinut silmille. Lause on itsessään sellainen joka luettuna tuntuu että lukijaa aliarvioidaan. Pentti on Elnan ukki, olisi ollut helpompi. Nyt tuntuu että lukijaa pidetään hölmönä, jolle pitää samassa lauseessa todistella, ikäänkuin hän ei vähemmästä ymmärtäisi.

Ja ihan hyvin kirjoitat, mutta näitä löytyy silti 13 tusinasta. Siltikin haluaisin tietää kuka tuon salaperäisen sormuksen taakse kätkeytyy. Siinä on kiva "koukku" tuossa tarinassa.

Kiitosta palautteesta, hyvä huomio Pitääpä harkita lauseen muotoilua uudelleen...

 

[Äikänopettajia säälivä]

Tuosta tytsin esseestä tuli mieleeni, että äidinkielen (joes ei muidenkaan) opettajien asema ei todellakaan ole kadehdittava nykypäivänä, kun netti tarjoaa rajoittamattomat määrät materiaalia kirjoittajille.

Kirjoittaessaan esseetä ei tarvitse itse osata analysoida teksiä ja tehdä huomioita. Voi esim. kirjoittaa Fitzgeralldin Kultahatusta ja napata Wikipediasta suoraan tietoja:

Rakenne

Epälineaarinen ajan kulun kuvaus
Kertojaan rajoittuva näkökulma
Tajunnanvirta

(Nämä siis Wikipediassa ja suoraan sirrettyinä tytsin esseessä)

Opettajan on mahdotonta enää ottaa selville, mikä on kirjoittajan omaa tuotosta ja mikä jostain suoraan tai muokattuna hyödynnettyä. Näillä tiedoilla opettaja tuskin olisi tytsille täysiä pisteitä antanut!

 

[tässä tarinaa]

Sinä iltana satoi. Kuu ei suostunut kellumaan taivaanlaella tavalliseen tapaansa, vaan piiloutui tummanpuhuvan pilvipeiton taakse. Ehkä sekin halusi nukkua. Ella katseli ikkunasta ulkona riehuvaa myrskyä, joka repi ja riipi suojattomien puiden oksia. Oli vuoden ensimmäinen syysmyrsky, juuri sellainen josta taiteilijat maalaavat dramaattisia taulujaan ja joiden ansiosta katontekijöillä riittää töitä. Ella huokaisi hiljaa. Saisipa olla vapaa kuin myrskypilvi, ratsastaa tuulen selässä ja temmeltää taivaan poluilla mielensä mukaan. Nähdä maailman aukeavan allaan, pöllyttää merta suunnattomaan raivoonsa vailla vastuuta mistään maallisesta. Ella käännähti hartiat kyyryssä ikkunasta ja tepsutteli tai paremminkin raahautui sänkyynsä. Silloin hän kuuli kuiskauksen, joka oli hiljainen kuin hiiren aivastus.

Tässä tekstiä. Huomautan, että tämä on kirjoitettu 10 minuutissa, tämänpäiväisen myrskyn innoittamana.

 

[vieras]

Olipa modet hyvä et se äskeinen lestadiolainen perhe-tarina poistettiin! Meni jo yli!!

 

[vierahista vierain]

Sinä iltana satoi. Kuu ei suostunut kellumaan taivaanlaella tavalliseen tapaansa, vaan piiloutui tummanpuhuvan pilvipeiton taakse. Ehkä sekin halusi nukkua. Ella katseli ikkunasta ulkona riehuvaa myrskyä, joka repi ja riipi suojattomien puiden oksia. Oli vuoden ensimmäinen syysmyrsky, juuri sellainen josta taiteilijat maalaavat dramaattisia taulujaan ja joiden ansiosta katontekijöillä riittää töitä. Ella huokaisi hiljaa. Saisipa olla vapaa kuin myrskypilvi, ratsastaa tuulen selässä ja temmeltää taivaan poluilla mielensä mukaan. Nähdä maailman aukeavan allaan, pöllyttää merta suunnattomaan raivoonsa vailla vastuuta mistään maallisesta. Ella käännähti hartiat kyyryssä ikkunasta ja tepsutteli tai paremminkin raahautui sänkyynsä. Silloin hän kuuli kuiskauksen, joka oli hiljainen kuin hiiren aivastus.

Tässä tekstiä. Huomautan, että tämä on kirjoitettu 10 minuutissa, tämänpäiväisen myrskyn innoittamana.

Ei yhtään hassumpi.

 

[Dartagnan]

Ihan oikeasti,kenellä on noin sairas mielikuvitus,kuin tuolla lestadiolais jutun kirjoittajalla |O
Ei tarvinnut todellakaan koko juttua lukea kun rupes jo oksettamaan koko tarina.Voiskos tänne saada ASIALLISIA juttuja lisää.
Ite en oo kaksinen kirjoittaja,mutta lukemisesta tykkään kovasti =)

 

[santtu]

lukematta muiden kommentteja, mielestäni aika kliseisesti kirjoitettu tuo alku..mutta tsemppiä kuitenkin!

 

[Keikas]

Ja kuka hän on? Olen saman jutun nähnyt useamman kerran Vauva-lehden palstoilla. Jotenkin tuntuu, että olis mies...

 

[Dartagnan]

Eiköhän tuo mies ole.Jos tommoista haluu kirjoitella,ni pitäis sit ne kirjoituksensa ihan omana tietonaan |O

 

[vieras]

Eiköhän tuo mies ole.Jos tommoista haluu kirjoitella,ni pitäis sit ne kirjoituksensa ihan omana tietonaan |O

Ja aika häiriintynyttä tekstiä olikin. Kaikenlaisia sekopäitä näille palstoille toisinaan eksyykin!

 

[pörrösukka]

Vihdoinkin!!! llta-askareet tehtynä. Perheenjäsenet ruokittu. Satu olisi vielä lukematta, mutta mieshän sen voisi tällä kertaa lukea. Nyt minä piipahdan suihkussa, ja puen sen sydänkuvioisen paitulin päälleeni.
Ja sitten nuo likan antamat pörrösukat jalkaan. Iltakaakao mikroon ja se suklaapatukka sieltä ylähyllyltä vielä tarjottimelle.
Pakollinen kasvojenrasvaus vielä, johan niitä ryppyjä on tullut. Ja nyt minä istun kaiken uhalla takalistolle, ja varotkoos kukaan häiritsemästä. Mieskin sai eilen illalla, jotta tuskin tulee vonkaamaan. Tästä se lähtee se mun oma aikani. Ja voisikos sitä parhaiten käyttää kuin olemalla tässä tietokoneella.
Ei perhana, mikäs nyt näitä sivuja taasen risoo. Tässähän lukee että sivu on ruuhkautunut, tai kovan paineen alla. Huudan miestä, mutta sehän lukee sitä iltasatua. Naputtelen kynsiäni pöydän reunaan, ja kaakao jäähtyy.
Istun ja odotan ja yritän. JIPPII, se onnistui, pääsin jopa kirjautumaankin.
No nyt se ukkokin hipsi tuohon viereen, enhän mä sitä enää tarvitse. No huh lähtihän se. Nyt vain lukemaan ja päivittämään tiedot noin vuorokauden ajalta. Missäs se mun tiimarivihko on. Jaahas mitäs täällä on tapahtunut...

 

[vieras]

Tytsi, mitä tarkoittaa "yltiökylläinen"?

 

[Mäkin uskaltaudun, mutta vaan harmaana]

Tässä on yksi mun tekstini, jonka tosin oon kirjoittanut jo yli 10 vuotta sitten - silloin muinoin, kun naiset eivät vielä kelvanneet armeijaan:

OLLOS HUOLETON, TYTTÖS VALVEILL' ON!

"Tällä hetkellä olette puolustusvoimien ainoa mies, joka todella tietää mitä tekee", luki talvisodan aikana erään varuskuntamme vessan seinässä. Sisältyikö tuohon kirjoitukseen edes pientä totuuden hiventä, mene ja tiedä, mutta totta on ainakin se, etteivät suomalaiset urhot kummoisesti sodissamme pärjänneet. Lieneekö tuon aiheuttanut liiallinen taakse poistuminen, miestemme tottumattomuus sodankäyntiin itärajamme arktisissa olosuhteissa vai vähäinen asevarustelumme? Vai aiheutuivatko tappiomme miestemme valitettavasta tavasta asettaa pommituksen sattuessa kädet korville ja pää jalkojen väliin sekä tavasta suudella takapuolta hyvästiksi osumaa odotellessa?

Kun ottaa huomioon nämä miestemme valitettavat ominaisuudet ynnä huonon sihdin ja sen, että heidän aivoissaan tosipaikan tullen vallitsee sotilaallinen tyhjiö, tulisi miestemme sotilaskoulutukseen käytettävät varat Suomen itsenäisyyden turvaamiseksi sijoittaa johonkin hyödyllisempään. Esimerkiksi atomipommi olisi varteenotettava vaihtoehto - vaikkei se pitäisikään ryssää täysin loitolla, saisivat venäläiset ainakin jännittävämpiä lapsia.

Toinen, atomipommia parempi vaihtoehto olisi päästää suomalaiset naiset aseisiin. Suomalaiset naissotilaat olisivat varmasti muuttaneet historian kulkua Suomen sotien osalta parempaan suuntaan. Tosiasiahan on, että suomalainen nainen vastaa kymmentä ryssää, sillä hän on siitä kummallinen, että hänen tulivoimansa kasvaa, vaikka aseet ja vaatteet vähenevät.

Mikäli sotilaamme olisivat naispuolisia, voisi Suomen valtio säästää rahojaan vähentämällä sekä aseiden tuotantoa että sotalaivojen rakentamista: naistemme luonnollinen asehan olisi tehokas ainakin lähitaistelussa, ja silikonirinnat taas pitäisivät urheat tyttäremme konekivääreineen pinnalla kovimmissakin tyrskyissä.

Perunankuorimakoneitahan armeijassa tarvitaan aina, joten eivät miespuoliset kansalaisetkaan täysin vaille varusmiespalvelusta jäisi. He vain voisivat suorittaa sen kevein asein, perunaveitsin, kasarmin keittiön puolella valmistaen samalla ravintoa rintamalla hikoileville urheille sotijattarille. Iltaisin tarvittaisiin miespuolista työvoimaa myös sotilaskodissa, jossa varusnaisille tulisi tarjota virvokkeita ja ajanvietettä. Tämän tapainen asevelvollisuuden suorittaminen olisi varmasti miestenkin mielestä mukavampi. Eiväthän naiset kykene kasarmeja ainakaan ikävämmiksi muuttamaan.

On yleisesti tiedossa, että sotiminen on vain miesten kuukautiskateutta. Mutta kodin, perheen ja itsenäisyyden turvaamiseksi olisi jokaisen miehen kyettävä luopumaan aseestaan ja luovutettava maanpuolustus urheiden suomalaisten naisten käsiin. Näin saisi uljas siniristilippumme liehua vapaan Suomen taivaan alla ja kansa vielä vuosisatojenkin kuluttua yhtyä F.E. Sillanpään sanoittamaan marssilauluun:

Mitä lieneekin aarteita Suomessa
toki kallehin on vapaus
Tääll' on suorana seistä ja kaatua
joka naisella oikeus
Siis te lapset ja vanhukset
ja te isät ja sulhaset
Niin kauan teillä on suojattu maa
kun nainen teitä puolustaa

 

[ihmettelen]

Voi elämän kevät.. Joku sitten koittaa kalastaa kehuja täälläkin, jollain tosi tylsällä äikän esseellä.. huhhuh.. Eipä sullakaan paljoo tekemistä ole..

Voi äly ja väläys, miksei tätä aikasemmin keksitty..???

 

[Orion-]

Mä voisin laittaa jotain kirjotuksia, mitkä oon kirjottanu joskus vuosia sitten. Ne on kaukana vakavasti otettavasta. Niitä ei vaan oo omalla koneella, asuin kotona vielä sillon ku ne kirjoitin, joten pitäs sieltä hakee..

 

[ChiChi]

En pitänyt Tytsin teksteistä, kummastakaan. Niin kuin joku kirjoitti, voi netistä nykypäivänä etsiä vaikka valmiin tekstin, eikä sitä opettaja saa tietää ilman jumalatonta etsimistä.

Enkä muutenkaan ymmärrä tätä jatkuvaa arvostele minua-juttua tytsin suunnalta!

Luen nyt ajatuksella mitä muita tässä ketjussa on....

 

[cothis]

Vihdoinkin!!! llta-askareet tehtynä. Perheenjäsenet ruokittu. Satu olisi vielä lukematta, mutta mieshän sen voisi tällä kertaa lukea. Nyt minä piipahdan suihkussa, ja puen sen sydänkuvioisen paitulin päälleeni.
Ja sitten nuo likan antamat pörrösukat jalkaan. Iltakaakao mikroon ja se suklaapatukka sieltä ylähyllyltä vielä tarjottimelle.
Pakollinen kasvojenrasvaus vielä, johan niitä ryppyjä on tullut. Ja nyt minä istun kaiken uhalla takalistolle, ja varotkoos kukaan häiritsemästä. Mieskin sai eilen illalla, jotta tuskin tulee vonkaamaan. Tästä se lähtee se mun oma aikani. Ja voisikos sitä parhaiten käyttää kuin olemalla tässä tietokoneella.
Ei perhana, mikäs nyt näitä sivuja taasen risoo. Tässähän lukee että sivu on ruuhkautunut, tai kovan paineen alla. Huudan miestä, mutta sehän lukee sitä iltasatua. Naputtelen kynsiäni pöydän reunaan, ja kaakao jäähtyy.
Istun ja odotan ja yritän. JIPPII, se onnistui, pääsin jopa kirjautumaankin.
No nyt se ukkokin hipsi tuohon viereen, enhän mä sitä enää tarvitse. No huh lähtihän se. Nyt vain lukemaan ja päivittämään tiedot noin vuorokauden ajalta. Missäs se mun tiimarivihko on. Jaahas mitäs täällä on tapahtunut...

Mikä helmi, loistavaa! *aplodeeraa seisaaltaan idolilleen*

 

[Tianna]

Vihdoinkin!!! llta-askareet tehtynä. Perheenjäsenet ruokittu. Satu olisi vielä lukematta, mutta mieshän sen voisi tällä kertaa lukea. Nyt minä piipahdan suihkussa, ja puen sen sydänkuvioisen paitulin päälleeni.
Ja sitten nuo likan antamat pörrösukat jalkaan. Iltakaakao mikroon ja se suklaapatukka sieltä ylähyllyltä vielä tarjottimelle.
Pakollinen kasvojenrasvaus vielä, johan niitä ryppyjä on tullut. Ja nyt minä istun kaiken uhalla takalistolle, ja varotkoos kukaan häiritsemästä. Mieskin sai eilen illalla, jotta tuskin tulee vonkaamaan. Tästä se lähtee se mun oma aikani. Ja voisikos sitä parhaiten käyttää kuin olemalla tässä tietokoneella.
Ei perhana, mikäs nyt näitä sivuja taasen risoo. Tässähän lukee että sivu on ruuhkautunut, tai kovan paineen alla. Huudan miestä, mutta sehän lukee sitä iltasatua. Naputtelen kynsiäni pöydän reunaan, ja kaakao jäähtyy.
Istun ja odotan ja yritän. JIPPII, se onnistui, pääsin jopa kirjautumaankin.
No nyt se ukkokin hipsi tuohon viereen, enhän mä sitä enää tarvitse. No huh lähtihän se. Nyt vain lukemaan ja päivittämään tiedot noin vuorokauden ajalta. Missäs se mun tiimarivihko on. Jaahas mitäs täällä on tapahtunut...

Mikä helmi, loistavaa! *aplodeeraa seisaaltaan idolilleen*

Tää on mahtava! Pitäiskö järjestää kilpailu 2+ aiheisista novelleista, ja parhaat koottais antologiaks ja myytäis!

 

[Rieputarallaa]

Minusta on ihanaa, kun lapset kirjoittavat. Minusta on myös ihanaa, kun he kantavat luettavakseni satasivuisia tuotoksiaan - näitä Tytsin tasoisia. Pääasia, että ovat innostuneet sanoista; pääasia, että uskaltavat näyttää tekeleitään. Minä en uskaltanut. Rakastan työtäni, mutta kaikki nämä murrosikäisten luovuuden hedelmät ovat vieneet oman intohimoni kirjoittamiseen. Tulisikohan se joskus takaisin? Sitä toivon ja odotan.

Tuntuuko sinusta, SolAngel, koskaan samalta?

Todellakin tuntuu ! Tää on varmaan nyt se rangaistus jonka joudun kärsimään siitä, että itse kiikutin nuorena opelle kaikenlaisia kirjoituksia luettavaksi .

Onneksi on kesä- ja heinäkuut aikaa toipua (ja kirjoittaa), elokuu kyllä menee jo työneton puolelle yleensä