Taidan vaan olla hieman hassu salaisessa rakkaustunteessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Toinen Linda
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Toinen Linda

Vieras
Olen jo 25v. nainen Ruotsin maalta, mutta ylpeä suomalainen. Minulla on muutama hyvä ystävä joista yksi on mies. Olemme lapsuudenystäviä jo aivan pienestä asti tämän miehen kanssa. Sain voimakkaita tunteita häntä kohtaan aloittaessani lukion. En uskaltanut ottaa sitä askelta joka olisi paljastanut tunteeni häntä kohtaan ja ehkä silloin pilannut ystävyytemme joka meillä on. Kaikki nämä vuodet olen piilottanut tunteeni. Hän on nykyään yhdessä (seurustelee) erään naisen kanssa joka asuu toisella paikkakunnalla. Ystäväni aikoo muuttaa sinne ja minä tulkitsen asian niin, että heillä on vakava suhde. Taivas, miten pääsen tunteitteni yli?

En ole uskaltanut kertoa hänelle mitä olen todella tuntenut häntä kohtaan, sillä en ole halunnut menettää häntä parhaana ja läheisimpänä ystävänäni.

ps. Pyydän anteeksi jos kirjoitus on tökerösti laadittu, mutta kirjoitin sen ensiksi ruotsiksi josta sen käänsin.
 
Olisitkohan sittenkin pitänyt miehelle kertoa tunteesi jo vuosia sitten. Jos silloin olisi ystävyys mennyt, niin liekö se oikeaa ystävyyttä edes ollut? Mutta, toivottavasti ystävyytesi hänen kanssaan jatkuu, vaikka etäisyyttä onkin. Koita vaan unohtaa ja katsele ympärillesi. Sielläkin on ystäviä, niitä läheisiä jolle voi ja uskaltaa kertoa tunteistaan.
 
Olisitkohan sittenkin pitänyt miehelle kertoa tunteesi jo vuosia sitten. Jos silloin olisi ystävyys mennyt, niin liekö se oikeaa ystävyyttä edes ollut? Mutta, toivottavasti ystävyytesi hänen kanssaan jatkuu, vaikka etäisyyttä onkin. Koita vaan unohtaa ja katsele ympärillesi. Sielläkin on ystäviä, niitä läheisiä jolle voi ja uskaltaa kertoa tunteistaan.

No ei sitä tuon perusteella voi mennä sanomaan. Tunteiden tunnustaminen ystävälle on aina asioiden muuttamista ja ei voi mitenkään syyllistää sitä toista omista tunteistaan jotka tekee asiasta muuta kuin ystävyyden.

AP:lle jos et ole valmis ottamaan riskejä, sitten et ole. Turha itkeä kaatuneen maidon perään.

Itse ajattelisin, että kaveri ei ole varmaan sinulle mitenkään osoittanut mitään vihjeitä syvemmistä tunnoista, koska varmaan olisit silloin tehnyt liikkeesi, tai edes maininnut siitä tekstissäsi.

Joten sen perusteella tuntuu hullulta pilata ystävyyttä, jos toinen ei näytä mitään merkkejä siitä, että tuntisi mitään muuta kuin ystävyyttä.

Jos jotain kemiaa on, se kyllä ilmenee kun on keskenään tekemisissä, vaikkei mitään konkreettista "väärää" tekisikään.
 
Älä "kepsis" viitsi! Kyllä sitä voi tunteensa kertoa, vaikka vastapuoli ei omiaan näyttäisikään. Oli sitten ystävä tai ei. Ja olen myös sitä mieltä, että jos se ystävä ei osaa oikein vastaanottaa sitä tunnustusta, niin ei se mikään ystävä ole.
 
Älä "kepsis" viitsi! Kyllä sitä voi tunteensa kertoa, vaikka vastapuoli ei omiaan näyttäisikään. Oli sitten ystävä tai ei. Ja olen myös sitä mieltä, että jos se ystävä ei osaa oikein vastaanottaa sitä tunnustusta, niin ei se mikään ystävä ole.

Harvinaisen itsekeskeistä touhua tuo, että sinun pääsi sisältö on automaattisesti toisen ongelma. Ystävyys on myös sitä omaa huomioimista, eikä vaan sitä että toisen päälle kaadetaan asioita minkä tunnustaminen ei tuo mitään hyvää kenellekään jos sitä kemiaa ei ole ollut missään kohti.

Ja hauskasti muotoiltu, "vaikka vastapuoli ei omia näyttäisikään" :laugh: niin että se vuosisadan rakkaustarina on konkreettisesti vain tunnustusta vaille valmis :D
 
On melko epätodennäköistä, että tunne on missään vaiheessa ollut molemminpuolinen, eiköhän asia olisi vuosien kuluessa muuten saanut toisenlaisen käänteen. Mutta ehkä tarvitset varmuuden päästäksesi tunteistasi eroon?

Minulla on ollut elämäni aikana kaksi todella voimakasta ihastumista ilman suhdetta. Ja itse olen kokenut, että minulle on paras saada varmuus asiasta, mahdollisimman selkeästi. Toisessa tapauksessa sen sain nostettuani asian esille ja vaikka vastaus ei ollut toivottu, sen ansiosta sain tunteet käsiteltyä, siis surtua asian loppuun. Toisessa tapauksessa en koskaan saanut selkeää vastausta ja meillä itse asiassa olikin joskus jotain, ja tässä tapauksessa tunteet piinasi minua vuosia.

Tietysti romanttisten tunteiden tunnustaminen voi vaikuttaa ystävyyteen, mutta niin ne salatut tunteetkin väistämättä vaikuttaa.
 
Harvinaisen itsekeskeistä touhua tuo, että sinun pääsi sisältö on automaattisesti toisen ongelma. Ystävyys on myös sitä omaa huomioimista, eikä vaan sitä että toisen päälle kaadetaan asioita minkä tunnustaminen ei tuo mitään hyvää kenellekään jos sitä kemiaa ei ole ollut missään kohti.

Ja hauskasti muotoiltu, "vaikka vastapuoli ei omia näyttäisikään" :laugh: niin että se vuosisadan rakkaustarina on konkreettisesti vain tunnustusta vaille valmis :D

No olen tosiaan eri mieltä. Tietysti on kiusallinen hetki sille, joka joutuu kohtaamaan ystävän romanttiset tunteet ja ne torjumaan. Mutta ystävyys ei ole kovinkaan aitoa siinä tilanteessa muutenkaan, kun toinen koko ajan haikailee ja toivoo enemmän. Jos tunnustamalla ja totuuden kohtaamalla toinen pääsee häiritsevistä tunteistaan eroon, on se mielestäni hetkellisen kiusaantumisen arvoista.
 
Minulla on ollut lähes samanlainen läheinen ja hyvä ystävä. Hän oli ihastunut ja sitten rakastunut minuun ja ihan tietämättäni. Elimme ja olimme kuin ystävät ikään. Minulla oli omat pienet vispilänkaupat muualla ja ajattelin, että niin ystävälläni myös. Kerran hän sitten tunnusti kaiken ja ilmoitti, että hän tuntee rakkautta minua kohtaan. Siitä aloin hieman hämmentymään, mutta aloin myös katsomaan ystävääni toisestakin näkökulmasta. Niin se vaan meni, että nyt olemme naimisissa ja lapsiakin on kaksi.
Onko sitten rakkaus-, vai onko ystävyyssuhde. Sen tietää vain palstan tietäjät.
 
No olen tosiaan eri mieltä. Tietysti on kiusallinen hetki sille, joka joutuu kohtaamaan ystävän romanttiset tunteet ja ne torjumaan. Mutta ystävyys ei ole kovinkaan aitoa siinä tilanteessa muutenkaan, kun toinen koko ajan haikailee ja toivoo enemmän. Jos tunnustamalla ja totuuden kohtaamalla toinen pääsee häiritsevistä tunteistaan eroon, on se mielestäni hetkellisen kiusaantumisen arvoista.

Eihän ne tunteet mihinkään katoa tunnustamalla :laugh:

Tunteet saa vaimennettua vain pysymällä erossa siitä kohteesta jota kohtaan niitä tuntee.
 
Eihän ne tunteet mihinkään katoa tunnustamalla :laugh:

Tunteet saa vaimennettua vain pysymällä erossa siitä kohteesta jota kohtaan niitä tuntee.

Ai, no kyllä minulla ainakin katosi. Pääseehän ihmiset yleensä erostakin ajallaan yli, vaikka eivät itse olisi sitä toivoneet. Jopa siinä tapauksessa, että lapsen takia täytyy olla tekemisissä. Ratkaisevaa on se, ettei jää mitään jossiteltavaa ja haikailtavaa, vaan saa varmuuden että ne omat toiveet on turhia.

Erossa pysyminen ei aina ole mahdollista, jos esimerkiksi kyse on työkaverista enkä itse ainakaan kovin pystynyt tunteita kaikissa tilanteissa täydellisesti salaamaan kuitenkaan. Parempi nostaa kissa pöydälle kuin jatkaa jotain epämääräistä flirttailua, josta toinen ehkä saattaa jotain arvata, mutta ei kuitenkaan niin että pystyisi toisen torjumaan, kun mitään suoraa ei sanota tai ehdoteta.

Vai oletko sinä kepsis sellainen pelkuri, ettet uskaltaisi toista palauttaa maanpinnalle vaan kuuntelisit tunnustukset kiusaantuneena ja hymistelisit siinä ottamatta kantaa asiaan ollenkaan?
 

Similar threads

I
Viestiä
21
Luettu
2K
Aihe vapaa
kiiinnostunut
K

Yhteistyössä