Tajusin äsken sängyssä makoillessani

["outoa"]

että mun mummo ei kuunnellut mua koskaan. Hän puhui aina itse. Tajusin, että ei kysynyt multa koskaan niin kuin mitään.
Ja että meidän suvussa usein vaan se vanhempi puhuu.
silti lapsena mummosta pidin. Mutta en koskana puhunut mitään. siis joo vastasin, ettö kiitos, ja joo ja ei, mutta siis että olisin oikein puhunut hänelle. Ei hän olisi kuunnellut.

Tää nyt tuli mieleen, ehkä siksi, kun esikoinen valittaa että en kuuntele häntä koskaan.

 

["Mimi"]

taidan tietää mitä tarkoitat. Isäni äiti oli tuollainen. Siksi hän jäikin etäiseksi. Hän ei koskaan ollut kiinnostunut lastensa asioista, eikä lastenlasten jne. Puhui vain omista asioistaan. Niihin piti sitten kommentoida että "Ahaa", "Voi että", "Ohhoh" jne.

Onneksi tuo ei jatkunut suvussa pidemmälle, ainakaan mun isä ei jatkanut sitä mallia onneksi. Tuollaisen käytöksen voi katkaista kun sen tiedostaa.

 

["a p"]

Ja esim. miehen vanhemmat eivät kuuntele lapsia. Heillä on aina jotain tärkeämpää myös itsellään. Kuten heidän naapurit tai heidän omaisuusasiat.

Ja nyt kun esikoinen väittää, että minä en kuuntele, niin eipä noita taida kukaan kuunnella. Mieskään ei. Hän tosin ei itsekään puhu. Hän aina lukee.

Äitini taas rakastaa ja kehuu yli kaiken puheliaita lapsia. Mutta omani eivät ole sitä, joten äitini kertoo koko ajan lasten serkuista, miten se älykkyys tulee ilmi siinä puheliaisuudessa. (kumma, että 8v ei silti osaa edes lukea, mutta on aivan nero äitini mielestä, koska keksii juttua niin paljon)