Tajusin tänään, että tässä on nyt ainakin jo vuosi mennyt huonosti miehen kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "hmmm"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"hmmm"

Vieras
Miten pitkään tätä jaksaa?

Meillä alkoi menemään huonosti kun lapsi syntyi. Muutama kuukausi meni hyvin ja sitten alkoi se alamäki eikä siitä ole noustu. Ennen lasta ajattelin, että hyvinhän sitä muutaman vuoden jaksaa vaikka menisikin huonosti (kun olin lukenut että lapsen syntymä voi aiheuttaa parisuhteeseen riitoja tms.), mutta nyt kun tätä on näin kauan jatkunut niin ei se olekaan niin helppoa. Jotenkin sitä kuvitteli, että raskainta on ne kaksi ekaa vuotta ja sitten jatketaan elämään ihan niin kuin ennenkin.. mutta ei se niin vain mene, kun se parisuhde on ihan jäissä.. vaikea sitä on jatkaa normaalina kun puoliso tuntuu ihan vieraalta ihmiseltä.
 
Millä lailla huonosti?

Ja mitä on tehty sen eteen, ettei huonosti menisi?

Onhan se pikkulapsiaika aika rankkaa parisuhteelle. Ei meinaa energia riittää suhteen hoitamiseen. Mutta ei se ikuisuuksia kestä onneksi.
 
Mä en oo koskaan älynny tuota juttua että pikkulapsiaika jotenkin huojuttaisi parisuhdetta. Eikö sen pitäis olla semmonen juttu mikä nitoo yhteen vielä lujemmin? Todellakin tiedän sen että ei hirveästi jaksa panostaa romantiikkaan tai mihinkään ylimääräiseen,mutta eikö ihmisille riitä enää pelkkä läheisyys?

Jos ei jaksa seksiä tai romanttisia illallisia tms.,niin pötköttää vaikka sylikkäin sohvalla ihan hiljaa ja rauhassa. Sillon tällön puristaa itestään irti sen että hieroo vaikka toisen hartioita pyytämättä. Tai sanoo että oot rakas ja pysähtyy edes hetkeksi siihen toisen halaukseen ilman että porhaltaa stressaantuneena ohi. Enkä nyt tarkoita vain sua ap,mutta tämmöset ajatukset nyt vaan tuli tästä aloituksesta.

Eikö vauva oo pariskunnan yhteinen asia,eikä vain äidin joka "vetätyy imetyspesään tasoittelemaan hormoonejaan ja hieromaan nännejään tummelilla".
 
  • Tykkää
Reactions: soja ja Joxu
Missä vaiheessa sen pitäisi sitten helpottaa?

Huonosti menee siinä mielessä että riidellään enemmän kuin ennen. Ennen lasta ei riidelty juuri ikinä (vaikka pitkä suhde takana). Seksiä on koko ajan vähemmän ja vähemmän. Joudun aina muistuttamaan miestä, että hei, edellisestä kerrasta on kuukausi aikaa ja sitten meillä onkin taas seksiä, mutta tosiaan joudun aina muistuttamaan asiasta ennenkuin mitään tapahtuu.. Pisin tauko on nyt ollut melkein kaksi kuukautta.

Mies ei ikinä pyydä anteeksi riitoja, vaikka olisi ollut ainakin joskus ihan syytä. Minä joudun joustamaan ja antamaan anteeksi ja sopimaan riidat tai mykkäkoulu jatkuisi ja jatkuisi.

Mitä on tehty sen eteen että ei menisi huonosti? Minä olen antanut anteeksi, sopinut riitoja ja järjestänyt kahdenkeskistä aikaa. Miehen puolelta ei tule myönnytyksiä ja se ärsyttää..
 
Missä vaiheessa sen pitäisi sitten helpottaa?

Huonosti menee siinä mielessä että riidellään enemmän kuin ennen. Ennen lasta ei riidelty juuri ikinä (vaikka pitkä suhde takana). Seksiä on koko ajan vähemmän ja vähemmän. Joudun aina muistuttamaan miestä, että hei, edellisestä kerrasta on kuukausi aikaa ja sitten meillä onkin taas seksiä, mutta tosiaan joudun aina muistuttamaan asiasta ennenkuin mitään tapahtuu.. Pisin tauko on nyt ollut melkein kaksi kuukautta.

Mies ei ikinä pyydä anteeksi riitoja, vaikka olisi ollut ainakin joskus ihan syytä. Minä joudun joustamaan ja antamaan anteeksi ja sopimaan riidat tai mykkäkoulu jatkuisi ja jatkuisi.

Mitä on tehty sen eteen että ei menisi huonosti? Minä olen antanut anteeksi, sopinut riitoja ja järjestänyt kahdenkeskistä aikaa. Miehen puolelta ei tule myönnytyksiä ja se ärsyttää..

No toi on kyllä inhottavaa jos itse yrität panostaa eikä mies tule yhtään vastaan :/ ootteko puhuneet ihan suoraan tästä asiasta? Nosta kissa pöydälle ja sano että sua pelottaa tää suunta mihin teidän suhde on menossa.
 
[QUOTE="vieras";25338710]Mä en oo koskaan älynny tuota juttua että pikkulapsiaika jotenkin huojuttaisi parisuhdetta. Eikö sen pitäis olla semmonen juttu mikä nitoo yhteen vielä lujemmin? Todellakin tiedän sen että ei hirveästi jaksa panostaa romantiikkaan tai mihinkään ylimääräiseen,mutta eikö ihmisille riitä enää pelkkä läheisyys?
[/QUOTE]

Ne muutamat ekat kuukaudet olikin tosi onnellisia ja sitoi yhteen. Ja toki aina välillä tulee hetkittäin sellasia tilanteita, joissa lapsi on taas oppinut jotain uutta ja mikä tuntuu ihmeelliseltä, voi vaan katsoi sitä puolisoaan ja tietää että se ajattelee samalla tavoin; miten ihmeellistä on että me ollaan saatu tällainen pieni ihme aikaiseksi :)

Mutta nuo on niin pienen pieniä hetkiä siinä arjessa.. jolloin tunnutaan olevan vielä yhtä. Muuten tuntuu siltä että mitään parisuhdetta ei edes ole.. Ja välillä sitten oikein herää miettimään että kuka tuo ihminen oikeasti edes on ja miten ihmeessä me on päädytty yhteen?? Lapsen myötä siitä on tullut esiin sellaisia piirteitä joita en joko ole vaan tajunnut aiemmin tai niitä ei ole aiemmin näkynytkään.

Ja kyse ei ole siitä, että haluaisin erota. Enemmän kuin mitään haluaisin pysyä puolison kanssa yhdessä, antaa lapselle ehjän perheen. Mutta se mikä vaikuttaa siihen jaksamiseen on juuri se, että vain minä yritän, miehen ei tarvitse tehdä mitään sen eteen että suhde pysyisi elossa.
 
Tuntuu hirveän vaikeelta ottaa asia puheeksi, vaikka tiedänkin että yhtä hyvin se mies tajuaa miten huonosti meillä menee. Tuota parisuhdeneuvojaa olenkin miettinyt, mutta en yhtään tiedä miten mies siihen suhtautuisi... keskusteleminen ihan muutenkin on niin vaikeaa saatika sitten tuollaisessa tilanteessa. Mutta kai se on vaan otettava härkää sarvista :(
 

Yhteistyössä