Meidän tytölle, 1v 10kk, ainoastaan äiti vaan kelpaa, silloin kun olen paikalla. Isi ei saisi esimerkiksi nukuttaa, syöttää (osaa syödä itsekin jos vain viitsisi), vaihtaa vaippoja jne. Jos ollaan kahdestaan muualla kuin kotona, esim. tutussa kyläpaikassa, en voi mennä edes vessaan, tyttö tulee itkemään oven taakse. Paikassa, jossa on paljon lapsia, tyttö jättäytyy taka-alalle ja vain seurailee. Kun kehotan menemään leikkimään, saattaa vähän aikaa leikkiä ja sitten haluaa jo syliin. Harvemmin kotonakaan yksin leikkii. Jos istun laittialla vaikka lukemassa lehteä, niin silloin kyllä leikkii siinä vieressä. Meidän välillämme taitaa olla näkymätön magneetti...
Kyläilemme paljon, myös semmoisissa paikoissa missä on samanikäisiä lapsia. Olen yrittänyt viedä noin kerta viikkoon häntä hoitoon pariksi tunniksi, mummulaan. Olen jättänyt isin ja tytön kahdestaan aina kuin mahdollista, eikä silloin huuda äidin perään, saattaa vaan kysyä pariin kertaan että "äiti"?
Onko muilla samanlaista? Haluaisin niin kuulla että kuuluu ikään... Välillä tuntuu että olen täysin epäonnistunut vanhempana. Olenko itse opettanut esim. tuon ettei omineen osata leikkiä tai sen että äiti on aina paikalla. Olisiko aiemmin pitänyt viedä häntä esim. sukulaisille hoitoon enemmän? Teenkö tässä asiassa nyt kärpäsestä härkäsen?!? Väsyttää vaan välillä... |O
Kyläilemme paljon, myös semmoisissa paikoissa missä on samanikäisiä lapsia. Olen yrittänyt viedä noin kerta viikkoon häntä hoitoon pariksi tunniksi, mummulaan. Olen jättänyt isin ja tytön kahdestaan aina kuin mahdollista, eikä silloin huuda äidin perään, saattaa vaan kysyä pariin kertaan että "äiti"?
Onko muilla samanlaista? Haluaisin niin kuulla että kuuluu ikään... Välillä tuntuu että olen täysin epäonnistunut vanhempana. Olenko itse opettanut esim. tuon ettei omineen osata leikkiä tai sen että äiti on aina paikalla. Olisiko aiemmin pitänyt viedä häntä esim. sukulaisille hoitoon enemmän? Teenkö tässä asiassa nyt kärpäsestä härkäsen?!? Väsyttää vaan välillä... |O