K
kannanottaja
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja kannanottaja:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:joo sori vaan mut mussa ei nää nyyhkytarinat herätä sääliä yhtään. jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä.
Lihavuuteen, lapsen isän valintaan ja työllistymiseen (esim. on valmis muuttamaan paikkakunnalta työn perään elättääkseen lapsensa) voi vaikuttaa. Lasten sairauteen ja yllättäviin vastoinkäymisiin ei. Jos vääristä valinnoista huolimatta saisi aina vaan taloudellista ja sosiaalista tukea niin kuka ikinä tässä maailmassa kehtaisi ponnistella työnteon, terveellisen elämäntavan tai pysyvän parisuhteen eteen?? Nyt kun lama tulee ja työttömyys lisääntyy myös niiden keskuudessa, jotka ovat tehneet kaiken vaadittavan (eli koulutuksen ja muuttamisen työnperässä perhesuunnittelusta puhumattakaan) työelämään päästäkseen, niin toivottavasti tulee enemmän ääntä siltäkin kannalta..
Tiedätkö mitä?
Vaikka ois minkälainen ihminen, niin tekee silti virheitä. Sellaista ei olekaan, joka aina, läpi koko elämän, tekisi vain oikeita valintoja ja ratkaisuja. Ei kukaan voi ennustaa, millaiset vaikutukset tekemillään ratkaisuilla on. Arvella voi, ja olettaa, mutta silti ei ole mitään takeita siitä, että asiat päättyvät kuten olettaa. Jälkiviisaus on asia erikseen, ja siinä meistä jokainen on mestari.
Luuletko että esim. minä tieten tahtoen etsin itselleni kumppanin, joka osoittautui lopulta ihmishirviöksi? Mies todellakin muuttui vasta siinä vaiheessa, kun odotin ensimmäistä lastamme. Sitä ennen ei ollut pienintäkään merkkiä siitä, millaiseksi toinen lopulta osoittautuu. Sinä et tätä usko, eikä sitä usko kukaan muukaan joka ei hänen kaltaistensa kanssa ole joutunut koskaan tekemisiin. Mies itse halusi lapsen, enemmän kuin mitään muuta. Kuka olisi osannut kuvitella, että sellainen mies lopulta kääntää selkänsä lapselleen?
Ihan vain tiedoksesi, että vaikka olenkin yhteiskunnan mittapuun mukaan köyhä, en ole hakenut mitään avustuksia (toimeentulotukea tms). Yksinhuoltajien huimilla tuilla elän kuukaudesta toiseen (=lapsilisän yh-korotus). Lisäksi lapsilisät, minimielarit kunnalta, opintotuki -verot ja asumistuki. Siinä ne. Virheen kai teen siinäkin, että edes nostan noita, mutta pakko mun on lapseni jotenkin elättää. Vaikka huostaanotto olisi kai paras ratkaisu kuten eilen yhdessä ketjussakin eräs musta totesi.
Minä en kadehdi teiltä parempiosaisilta yhtään mitään. Minä en edes valita elämästäni täällä, koetan tulla toimeen tällä mitä on ja parhaani mukaan tehdä kaiken sen, jolla takaan lapsilleni parhaan mahdollisen elämän. Tosi asia on vain se, että kaikki eivät ole syntyneet onnen tähtien alla ja jollekin kasaantuu kerta toisensa jälkeen paskaa niskaan, teki sitten mitä tahansa.
Johtunee ehkä siitä, että suku on molempien vanhempien puolelta alkoholisteja, työttömiä ja huonosti koulutettuja viisi-/kuusikymppisiä. Me, heidän lapset ollaan suurin osa hommattu korkeakoulututkinto ja menty työn perässä. Lapsia on enimmäkseen niillä, jotka on ehtiny naimisiin. On toki surullisempiakin tapauksia, mutta taustalla on sillon tosi paskaa kuten humalaisten ja skitsofreenikkojen keskellä eletty lapsuus. Meillä on sitten varmaan ollut hirveä mäihä ja erityisen hyvät mielenterveys-/koulupalvelut tukena. Itse kyllä korostan mieluummin sitä, että kun tarpeeksi syvällä paskassa tarpoo lapsena niin oppii sinnittelemään ja harkitsemaan tarkkaan. On hienoa, että jaksat opiskella. Ainoa tie helpompaan on vaan (niin vaikeaa ja älytöntä kun se tuntuu välillä olevan) uskoa, että omat panokset tuottaa tulosta - kuten se opiskelu töitä ja siten toimeentuloa. Ja lapselle yksikin välittävä aikuinen on iso askel kohti onnellista elämää (tämän olen oppinut kantapään kautta - eikä oma välittävä "normaali" aikuinen edes ollut perheen piiristä). Hyvää joulua - lapsen kautta joulun sanoma välittyy parhaiten.