Tänään minulla oli vielä koira

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vuf
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;27692402:
Kuolema kuuluu elämään. Kaikki me kuollaan aikanaan, se on ihan luonnollista eikä siinä ole mitään kamalaa tai pahaa.

:O:O:O:O:O:O:O:O

OIKEESTI??!!

Me ei tiedetty! Ihanaa kun tulit vaistamaan meitä tässä asiassa.

Jos sun lapsi kuolisi ja surun suurimalla hetkellä joku tulisi sanomaan sinulle, että kuolema kuuluu elämään ja on ihan luonnollista. Olisiko se sinusta ihan ok ja täyspäistä käytöstä?

Ei meistä muistakaan.

Miksi ihmeessä edes vaivauduit kommentoimaan apn avaukseen kun selvästi sulla ei vastaavasta asiasta kokemusta ole kautta vihaat eläimiä.

Ihan aina ei ole pakko sanoa mitään ellei mitään älyllistä sanottavaa ole.
 
[QUOTE="vieras";27692447]:O:O:O:O:O:O:O:O

OIKEESTI??!!

Me ei tiedetty! Ihanaa kun tulit vaistamaan meitä tässä asiassa.

Jos sun lapsi kuolisi ja surun suurimalla hetkellä joku tulisi sanomaan sinulle, että kuolema kuuluu elämään ja on ihan luonnollista. Olisiko se sinusta ihan ok ja täyspäistä käytöstä?

Ei meistä muistakaan.

Miksi ihmeessä edes vaivauduit kommentoimaan apn avaukseen kun selvästi sulla ei vastaavasta asiasta kokemusta ole kautta vihaat eläimiä.

Ihan aina ei ole pakko sanoa mitään ellei mitään älyllistä sanottavaa ole.[/QUOTE]

Muuttaako se kuoleman jotenkin luonnottomammaksi asiaksi riippuen siitä, kuka kuolee? Koirahan oli sairas, eikö sen nyt ole parempi, vai toivoisiko ap että musti joutuisi kitumaan kivuissaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;27692488:
Muuttaako se kuoleman jotenkin luonnottomammaksi asiaksi riippuen siitä, kuka kuolee? Koirahan oli sairas, eikö sen nyt ole parempi, vai toivoisiko ap että musti joutuisi kitumaan kivuissaan?

Oletko lukenut ap:n kommentteja? Oletko kusipää?

Totta vitussa koiralla on nyt parempi, ap tässä murheen murtama onkin eikä koira.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;27692488:
Muuttaako se kuoleman jotenkin luonnottomammaksi asiaksi riippuen siitä, kuka kuolee? Koirahan oli sairas, eikö sen nyt ole parempi, vai toivoisiko ap että musti joutuisi kitumaan kivuissaan?

Sulta ei varmaan oo paljoa läheisiä kuollut? Tai sairastanut?

("No hei, syöpä kuuluu elämään, sellanen se ihmiskeho on...")

Kai se nyt sitten tosiaan on luonnollista ja lopulta hyvä vaan, että vaikka nyt alle kolmikymppinen kahden pienen lapsen äiti kuolee levinneeseen rintasyöpään, sillä kipujahan siinä aina on loppuvaiheessa... Onhan?!

Elämäähän se, hei.

(Argh.)
 
[QUOTE="heihei";27692534]Sulta ei varmaan oo paljoa läheisiä kuollut? Tai sairastanut?

("No hei, syöpä kuuluu elämään, sellanen se ihmiskeho on...")

Kai se nyt sitten tosiaan on luonnollista ja lopulta hyvä vaan, että vaikka nyt alle kolmikymppinen kahden pienen lapsen äiti kuolee levinneeseen rintasyöpään, sillä kipujahan siinä aina on loppuvaiheessa... Onhan?!

Elämäähän se, hei.

(Argh.)[/QUOTE]

Ja EI, en vertaa lemminkin ja äidin kuolemaa, en todellakaan. (Vaikka lemmikinkin kuolema on kauheaa omalla tavallaan.)

Lähinnän kommentoin Björnin yleistävää kommenttia.
 
Tsemppiä! Viikko sitten täälläkin äkisti koiratutun menetys. ;(

Satumetsän laidalla oli portti
Se oli pieni portti, pienin kaikista.
Niin vihreä se portti oli ja täynnä pieniä kirsikankukkia.
Siitä mahtui kulkemaan läpi vain harvassa ja yksitellen.
Se oli taivaan portti pois Satumetsästä.
Ja sen portin läpi kulkivat kerran kaikki koirat,
niin rauhallisena mieleltään, kevyesti askeltaen.
Portin takana oli ikuinen meri ja suuremmat metsät.
Se oli uusi kaunis maailma, satujen koirataivas.
Kerran iltana rauhaisana, portin luokse kulki koira.
Ei vanha iältänsä, mutta uupunut voimiltansa.
Rauhallisena se kulki, kulki ikuisuuden portille
niin pienelle portille, josta läpi kuljettiin vain yksin.
Pieni koira istui, katsoi portista kauas.
Näki valon ja ihastui siihen, niin kauniilta valo näytti.
Olisi valon ottanut kiinni, mutta se paistoi portin toisella puolella.
Niin askeleen rohkean otti lähemmäs.
Niin kuin tähdeksi olisi syntynyt, pieni koira,
se muuttui kevyeksi aivan, niin onnelliseksi se itsensä tunsi.
Valo kaunis teki sen taas nuoreksi ja rohkeaksi.
Se istui katsomaan, odottamaan seuraavaa kulkijaa.
Niin on koirani mennyt siitä portista…
Kauniimmalla puolen ne vapaana juoksentelevat.
Miksi suren, miksi itken niin paljon?
Koirani on rauhallinen ja tyyni. Sen on hyvä olla.*
 
No björnillä on pointti. Ihan sairasta toi eläimien vertaaminen ihmisiin, ja niiden inhimillistäminen. Niitä surraan kuin omaa lasta, ihan sairasta. On ihan normaalia tuntea surua ja ikävää eläintä kohtaan, mutta tuollainen lohduton tuska on sairasta. Miten nämä ihmiset ikinä selviävät oikeista suruista jos pelkkä eläimen kuolema saa itkemään vuosikausia?
 
[QUOTE="vieras";27692827]No björnillä on pointti. Ihan sairasta toi eläimien vertaaminen ihmisiin, ja niiden inhimillistäminen. Niitä surraan kuin omaa lasta, ihan sairasta. On ihan normaalia tuntea surua ja ikävää eläintä kohtaan, mutta tuollainen lohduton tuska on sairasta. Miten nämä ihmiset ikinä selviävät oikeista suruista jos pelkkä eläimen kuolema saa itkemään vuosikausia?[/QUOTE]

No minä en ainakaan kommentoinut muuta kuin tuota Björnin kommenttia:

"Kuolema kuuluu elämään. Kaikki me kuollaan aikanaan, se on ihan luonnollista eikä siinä ole mitään kamalaa tai pahaa."

Minusta nimittäin on normaalia surra kuolemaa ja ikävöidä kuollutta (sekä eläintä että ihmistä, eri mittasuhteissa vain), vaikka sairaus olisikin tämän vienyt. Ja - totta - vaikka kuolema osa elämää onkin.

Kuka muuten on itkenyt eläintä vuosikausia? Ap. ainakin oli menettänyt koiransa tänään.
 
[QUOTE="heihei";27692893]No minä en ainakaan kommentoinut muuta kuin tuota Björnin kommenttia:

"Kuolema kuuluu elämään. Kaikki me kuollaan aikanaan, se on ihan luonnollista eikä siinä ole mitään kamalaa tai pahaa."

Minusta nimittäin on normaalia surra kuolemaa ja ikävöidä kuollutta (sekä eläintä että ihmistä, eri mittasuhteissa vain), vaikka sairaus olisikin tämän vienyt. Ja - totta - vaikka kuolema osa elämää onkin.

Kuka muuten on itkenyt eläintä vuosikausia? Ap. ainakin oli menettänyt koiransa tänään.[/QUOTE]

Joko ap on täysi dramaqueen tai sitten tosiaan yksi niistä kuka inhimillistää elukat, semmoista nyyhkytekstiä sieltä näppikseltä suolsi että olisi kuvitellut hänen koko suvun kuolleen tsunamissa eikä pelkkä koira..
Samoin kun muutamien kommentoijien..
 
[QUOTE="vieras";27692918]Joko ap on täysi dramaqueen tai sitten tosiaan yksi niistä kuka inhimillistää elukat, semmoista nyyhkytekstiä sieltä näppikseltä suolsi että olisi kuvitellut hänen koko suvun kuolleen tsunamissa eikä pelkkä koira..
Samoin kun muutamien kommentoijien..[/QUOTE]

Koira on kuitenkin tärkeä laumanjäsen. Ei se ole inhimillistämistä jos laumanjäseneen, joka ei ole ihminen, kiintyy ja kaipaus sekä suru on suuri kun menetys käy.

Jos sinusta perheessä elävä eläin on vain ns. esine, joka on yhtä helppo heittää menemään kuin rikkinäinen rukkanen, olet väärässä ketjussa.
 
[QUOTE="vieras";27692827]No björnillä on pointti. Ihan sairasta toi eläimien vertaaminen ihmisiin, ja niiden inhimillistäminen. Niitä surraan kuin omaa lasta, ihan sairasta. On ihan normaalia tuntea surua ja ikävää eläintä kohtaan, mutta tuollainen lohduton tuska on sairasta. Miten nämä ihmiset ikinä selviävät oikeista suruista jos pelkkä eläimen kuolema saa itkemään vuosikausia?[/QUOTE]

Oletko menettänyt eläintä? Se on oikeasti todella tuskallista. Mua ainakin repii sekin, että joudut päättämään koska rakas perheenjäsenesi kuolee. Eläin parka ei voi itse vaikuttaa siihen mitenkään, etkä oikein voi kommunikoida eläimen kanssa sillä tasolla kun tuollainen tapahtuma vaatisi. Et voi lohduttaa niin kuin haluaisit, ja lopulta tunnet kuitenkin vielä syyllisyyttä surun lisäksi, vaikka se olikin välttämätöntä. Kauhean vaikea selittää, eikä sitä ehkä ymmärrä ellei ole kokenut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;27692488:
Muuttaako se kuoleman jotenkin luonnottomammaksi asiaksi riippuen siitä, kuka kuolee? Koirahan oli sairas, eikö sen nyt ole parempi, vai toivoisiko ap että musti joutuisi kitumaan kivuissaan?

Oletko sä asperger? Jotenkin tulee sellainen vaikutelma, että et halua olla ilkeä, mutta olet täydellisen vailla tilannetajua. Ja sitten kun olet jo saanut kaikki pahalle päälle, jatkat vain jotain ärsyttävää luennointia.

Normaalin tunne-elämän ihmiset kiintyvät lemmikkeihin ja surevat niiden menetystä. Sä et ehkä koe vastaavaa tunnesidettä ihmisiinkään, jos tykkäät aspergerhenkisesti enemmän asioista ja tavaroista. Käytöstavat velvoittavat myös diagnoosillisia ihmisiä, ja sä olet saanut paljon mielipahaa aikaiseksi tässä ketjulla epäfiksuilla kommenteillasi.
 
Oletko menettänyt eläintä? Se on oikeasti todella tuskallista. Mua ainakin repii sekin, että joudut päättämään koska rakas perheenjäsenesi kuolee. Eläin parka ei voi itse vaikuttaa siihen mitenkään, etkä oikein voi kommunikoida eläimen kanssa sillä tasolla kun tuollainen tapahtuma vaatisi. Et voi lohduttaa niin kuin haluaisit, ja lopulta tunnet kuitenkin vielä syyllisyyttä surun lisäksi, vaikka se olikin välttämätöntä. Kauhean vaikea selittää, eikä sitä ehkä ymmärrä ellei ole kokenut.

Olen, 18 vuotiaan kissan. Tiedän kyllä mitä on menettää lemmikki, mutta toisaalta olen aina ymmärtänyt ettei eläimet ole ihmisiä, eivätkä ne elä läheskään niin kauan kuin ihmiset. Osaan suhtautua kuolemaan, eikä lemmikit ole mitään perheenjäseniä. Mieheni ja lapseni ovat perheenjäseniä, lemmikit ovat lemmikkejä. Toki omalla tavallaan rakkaita, mutta ei verrattavissa oikeisiin rakkaisiin. Niiden kuolemasta tunnetaan toki surua, muttei lohdutonta, isoa surua kuten lapsen menettämisestä.

Minun eläimet saavat elää elämänsä eläiminä, ja niitä kohdellaan eläiminä. Teillä toisilla on hieman todellisuudentaju hämärtynyt, jos fifiä verrataan omaan lapseen. Oikeastaan se on todella sairasta.
 
  • Tykkää
Reactions: Björn
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;27692289:
Ehkä juuri siksi et ole, kun banneja ei jaella sen mukaan, kenestä pidät.

Juu, onhan se hirveän ikävää, kun joutuu luopumaan eläimestä, mutta en silti voi sille mitään, että aloitusviesti kuulostaa romaanikatkelmalta kaikkine vuoropuheluineen.
Mulla ei täällä varsinaisia inhokkeja ole kuin yksi vaan. Sekään et ole muuten sinä... :whistle:
 
[QUOTE="vieras";27692827]No björnillä on pointti. Ihan sairasta toi eläimien vertaaminen ihmisiin, ja niiden inhimillistäminen. Niitä surraan kuin omaa lasta, ihan sairasta. On ihan normaalia tuntea surua ja ikävää eläintä kohtaan, mutta tuollainen lohduton tuska on sairasta. Miten nämä ihmiset ikinä selviävät oikeista suruista jos pelkkä eläimen kuolema saa itkemään vuosikausia?[/QUOTE]
Eläimet ei ole ihmisiä, mutta jokaisella niistä on omat persoonansa ja luonteenpiirteensä, ihan kuin ihmisessäkin. Ja varsinkin omaa lemmikkiä oppii lukemaan tosi hyvin ja sen kanssa pystyy kommunikoimaan jne. Minusta on aika kylmää olla surematta menehtynyttä lemmikkiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;27690220:
Onko tämä katkelma jostain surkeasta romaanista?

jollain on vissiin vähän palstajulkisuus noussut päähän... Kuinka säälittävää. :laugh:

Toinen on nykyään Bootypeppi joka luulee voivansa laukoa ihan mitä sylki suuhun tuo. Miten jollain voi olla niin tylsä elämä että luulee näkyvyyden palstalla nostavan itsensä jonnekin jalustalle. Kai se on tää nykypäivä kun kaikki haaveilee julkisuudesta, joidenkin täytyy tyytyä olemaan vain palstajulkkiksia... ;)
 
[QUOTE="vieras";27693524]Jos vaikka opettelisit lukemaan ennen kommentointia.[/QUOTE]

Kiitos kun muistutit lukihäiriöstäni! Tänään ei ajatukset muutenkaan kulje normaalisti, appiukko kuoli yöllä.

Sitä paitsi koirien kanssa yleensä kuljetaan yhteistä tietä +/-10 vuotta. Siinä ehtii tulla kaikenlaisia rutiineja ja tottumuksia, hankala sitä on sitten yhtäkkiä sopeutua elämään koiratonta elämää, kun toinen ei enää olekaan siinä rinnalla.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;27692289:
Ehkä juuri siksi et ole, kun banneja ei jaella sen mukaan, kenestä pidät.

Juu, onhan se hirveän ikävää, kun joutuu luopumaan eläimestä, mutta en silti voi sille mitään, että aloitusviesti kuulostaa romaanikatkelmalta kaikkine vuoropuheluineen.

Minua erityisestä "kosketti" tuo syntymäpäivän muistaminen...
 
Ihanana valopilkkuna ovat lapset. :heart:

Ovat suhtautuneet hirmu hyvin, esikoinen tosiaan kyselee yhtä sun toista, mutta aika sujuvasti tämäkin päivä käynnistyi. Yöunet jäivät multa vähiin, mutta pahin on näemmä nyt ohitse. Kunnon sureminen kertarysäyksellä toimii näköjään minulle, parkuu läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat kerralla, kohta helpottaa.

Kyllä tässä varmaan tulee tippa linssiin vielä monet, monet kerrat, mutta tänään jo tuntuu, että eilen tuli tosiaan tehtyä oikein.
 
Itselläni on 2 koiraa nukutettu syövän takia ja 1 sydänvian ja 1 ihan vanhuuden vaivojen kuten sokeuden vuoksi ja se hetki kun tulee itselle että nyt on aika antaa ystävän mennä tulee tosi voimakkaana. Kaikkia noita meidän koiria hoidettiin ja lääkittiin niin pitkään kuin mahdollista mutta jotenkin sen heistä näki että nyt on aika mennä. Siihen viimeiseen kipuun ei kenenkään kanssa ole menty vaan tunne ja yhteys sen eläimen kanssa on kuitenkin niin voimakas että sen vain tietää että nyt on se hetki. Koskaan noita päätöksiä en ole katunut ja miettinyt oliko se oikea. Sen vain tietää että se oli oikea päätös.
 
Itken täällä luettuani ap:n kertomuksen :´(. Pelkään päivää jona joudun viemään rakkaan koirani lopetettavaksi. Se on vasta 15kk mutta jonain päivänä joudun siitä luopumaan ja tiedän, että itkusta ei silloin tule loppua. Voimia ap:lle ja perheelleen.
 

Yhteistyössä