"Joskus älykkyys mitataan siinä, että osaa pitää ajatuksensa ihan omana tietonaan... "
Totta, mutta mitä nyt olen tässä parin viikon ajan täällä kaksplussan palstalla selaillut, niin en voi kuin ihmetellä suomalaisten äitien älykkyysosamäärää.. Mutta voitaneen ainakin toivoa, että usein ne fiksummat a. jättää kommentoimatta tai b. eivät edes käy tällä palstalla. Ajattelin, että hauska palsta kun ottaa kaiken huumorilla, mutta valitettavasti näissä tilanteissa loppuu minunkin huumorini kesken, kun aletaan morkata toisen surua. Mutta helppohan se hienotunteisuus on unohtaa, kun anonyyminä kommentoidaan tekstin välityksellä. Ja toivon tosiaan, että suuri osa täällä on provosointia, vaikkakaan en ymmärrä, mitä joku siitä irti saa nimenomaan täällä.
Ja aloittajalle, kyyneleet silmissä luin tekstiäsi, omaankin laumaani kuuluu 2 suurta koiraneitiä, suhteellisen nuorta vielä, mutta siltikään en voi olla miettimättä toisinaan sitä päivää, kun täytyy tehdä päätöksiä.. ja kerta toisensa jälkeen tulen siihen tulokseen, ettei minusta ole siihen

No, aika näyttää. Vastuuntuntoisella koiranomistajalla pitäisi olla voimia myös tehdä se viimeinen palvelus.