Olen monasti pohtinut, että Mummeliisa vaikuttaa jotenkin leppoisalta ja ajattelevalta ihmiseltä. Siis sellaiselta, joka ajattelee asioita monesti laajemmin ja osaa siis ottaa asioihin monta katsantakantaa. Hän on aina vaikuttanut hyvin avoimelta ja tietyllä tapaa sellaiselta ihmiseltä, että hälle on hänen läheistensä todennäköisesti melko helppo puhua.
Eilen kävi sitten niin, että pääsin vihdoinkin tapaamaan Mummeliisan ja kyllä hän sellainen oli, kun olin ajatellutkin. En tosin kyllä kehdannut tavatessamme kertoa, että olen Chef, kun vähän kuitenkin jännitti, että miten hän asian ottaa.
Tilanne on nyt siis se, että olen korviani myöten ihastunut hänen poikaansa. Eikä tunne ole yksipuolinen. Olemme kuin vastarakastuneita
Mummeliisa ei ollut milläänsä siitä, että mulla on 3 lasta, mutta siinä oli ilmeisesti vähän palaa purtaaksi, että olen naimisissa. Joskin tämän toki ymmärrän.
Sitten tuli aamu ja heräsin ja mietin että miten helkutissa mä voin nähdä tämmöisiä unia. Ei niin mitään hajua onko Mummeliisalla edes ikäistäni poikaa, mutta jos on ja hänen korvansa punoittavat, johtuu se siitä, että olen ajatellut häntä lähes koko viimeyön