B
burn out
Vieras
Samaan kastiin kaikki, helvetti. Ei mitään tapoja, vaaditaan erityiskohtelua ja ties mitä, ja siltikään ei edes oteta muita huomioon.
Sammutaan pöytään, örvelletään, vittuillaan, sotketaan joka paikka, vaunut jätetään tielle (miksi edes tuoda sisään pieneen kahvilla???), lapset saa juosta "ilostuttamassa" muita asiakkaita ja häiritä tarjoilijoiden työtä olemalla tiellä.
Lapsia pitäisi muka ihailla ja huomioida erikseen kassalla, jos ei niin tee, niin tulee pahaa silmää, kaikki pitäisi olla hankittu ja ajateltu lapsia silmälläpitäen. Jos ei ole, niin haukutaan huonoksi paikaksi, itsehän ei tietysti voi valita, missä käy. Rahaa menee aika paljon tärkeämpiinkin juttuihin, tiedoksi vain. Pöytä jätetäään kaameaan siivoon, parhaassa tapauksessa pöydästä voi löytyä vaikka kakkavaippa. Järkeä päähän, kiitos.Tämä siis lapsiperheistä ja juopoista.
Pikkupomot vittuilevat, ovat hemmetin tärkeinä, kokevat oikeudekseen tytötellä ja opettaa, pitävät tyhmänä, heittelevät rahaa kuin koiralle luita. Ja ihan kuin minun nyt pitäisi olla arvostuksesta soikeana kun näen Amexin.
Miten voi aikuiset ihmiset käyttäytyä niin huonosti? Nuorten käytöksessä (15-25) taas harvemmin valittamista.
Aargh! Haluan jo valmistua ja jättää nämä hommat.