T
Tyhjää täynnä
Vieras
Tilanne on sellainen, että jäin hiljattain yksinhuoltajaksi (taas). Minulla on 3 tytärtä, 2 tästä viimeksi päättyneestä suhteesta 3- vuotias ja 6kk, lisäksi minulla on 14- vuotias tytär, hänen isänsä ei ole ikinä kuvioissa ollut.
Viime aikoina, vauvan syntymän ja etenkin eron jälkeen, olen ollut jotenkin tyhjä. Tunteeton, välinpitämätön... Yritän niin kovasti pitää arjen kasassa, mutta huomaan unohtavani asioita hukkaavani aikaa. Kuulennja näen kyllä, mitä ympärillä tapahtuu, mutten saa siitä otetta. Minun on todella vaikea saadamitseni ylös sohvalta ja hoitamaan kotia, usein tuntuu että herään ja seuraavaksi onkin jo ilta, se mitä siinä välissä on tapahtunut on vaan jotain usvaa.
Tänään mulla on ollut hyvä päivä, tai hyvä ja hyvä mutta olen leikkinyt pienten kanssa, hoitanut kotia jne. Ja samalla heräsin siihen, etten oikeasti muista milloin viimeksi olen mitään näistä tehnyt. Tajusin että ilman tuota vanhinta tytärtä, meillä ei toimisi mikään. En osaa nykyään edes ajatella selkeästi, en tiedä/ ymmärrä mitä pitää tehdä jos vauva itkee. ( tai tietysti tiedän, mutten saa pakotettua itseäni tekemään sitä kun vasta pitkän ajan päästä). Tämä on ihan hirveetä, mun nuori lapseni joutuu muistuttamaan minua siitä, että 3- vuotiaalla on kerhonsa joulujuhla ja että mun pitää olla siellä jne.
En tiedä mitä tehdä, mistä hakea apua. En halua luopua lapsistani, en halua että noiden pienten isä saa tietää, en halua että hän vie lapset minulta. Kaikki on vaan niin raskasta, oma äitini kuoli vajaa kaksi vuotta sitten, mulla ei ole ketään. Vain lapseni, mutta tämä on ihan kohtuuton taakka tyttärelle ja väärin pieniäkin kohtaan.
Viime aikoina, vauvan syntymän ja etenkin eron jälkeen, olen ollut jotenkin tyhjä. Tunteeton, välinpitämätön... Yritän niin kovasti pitää arjen kasassa, mutta huomaan unohtavani asioita hukkaavani aikaa. Kuulennja näen kyllä, mitä ympärillä tapahtuu, mutten saa siitä otetta. Minun on todella vaikea saadamitseni ylös sohvalta ja hoitamaan kotia, usein tuntuu että herään ja seuraavaksi onkin jo ilta, se mitä siinä välissä on tapahtunut on vaan jotain usvaa.
Tänään mulla on ollut hyvä päivä, tai hyvä ja hyvä mutta olen leikkinyt pienten kanssa, hoitanut kotia jne. Ja samalla heräsin siihen, etten oikeasti muista milloin viimeksi olen mitään näistä tehnyt. Tajusin että ilman tuota vanhinta tytärtä, meillä ei toimisi mikään. En osaa nykyään edes ajatella selkeästi, en tiedä/ ymmärrä mitä pitää tehdä jos vauva itkee. ( tai tietysti tiedän, mutten saa pakotettua itseäni tekemään sitä kun vasta pitkän ajan päästä). Tämä on ihan hirveetä, mun nuori lapseni joutuu muistuttamaan minua siitä, että 3- vuotiaalla on kerhonsa joulujuhla ja että mun pitää olla siellä jne.
En tiedä mitä tehdä, mistä hakea apua. En halua luopua lapsistani, en halua että noiden pienten isä saa tietää, en halua että hän vie lapset minulta. Kaikki on vaan niin raskasta, oma äitini kuoli vajaa kaksi vuotta sitten, mulla ei ole ketään. Vain lapseni, mutta tämä on ihan kohtuuton taakka tyttärelle ja väärin pieniäkin kohtaan.