Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:Jauhetaan säästöistä, mutta missä ne vaihtoehdot on????
Niin kaun, kun vaihtoehtoja ei ole, niin aika moni pitää lapsensa osa-päiväisenä, mikä on ihan ymmärrettävää. Jos naapurustossa ei ole saman ikäisiä kavereita. Ja nyt tarkoitan isompia lapsia 4-5v.
Täällä on ainoa vaoihtoehto seurakunnan kerho, joka on täynnä. Ei ole edes varmaa saako lapsensa sinne. Mun tyttö oli siellä, eikä tykännyt yhtään. Mieluummin olisi ollut hoitopaikassa, mutta mä olin silloin niin tyhmä että otin tytön kotiin jäädessäni ä-lomalle.
Komppaan.
Moni ottaisi riemusta kiljuen vaihtoehdon vastaan, mutta jos sitä ei ole, on tyhjästä paha nyhjäistä. Ja vanhemmista lapsista minäkin puhun.
Minusta seurakunta ei ole velvollinen järjestämään ainoana tahona esim. kerhotoimintaa lapsille, ja isoissa kunnissa tällainen kuvio on sitäpaitsi mahdoton. Kaikki halukkaat eivät mahdu mukaan. Kirkollisveron maksajana sekin tuntuu typerältä, että ainoa vastine, jonka verorahoilleen nyt saisi, on yhtälailla myös kirkkoon kuulumattomien ulottuvilla eikä seurakuntaan kuuluminen esim. vaikuta siihen, ketkä paikat kerhosta saavat. En myöskään usko, että kirkkoon kuulumattomat ovat innoissaan viemässä lapsia juuri srk:n kerhoon.
Kaiken tämän taustalla on vain kuntien halu säästää lapsista koituvissa menoissa, ei mikään muu. Puhutaan lasten edusta, mutta todellinen motiivi on raha. Luuletteko, että säästynyt raha tulee perheiden hyväksi tai näkyviin esim. laadukkaampana tai pienempinä päivähoitoyksikköinä? Ei todellakaan tule vaan sitten kun hoitopaikkaa oikeasti tarvitsee, sitä on entistä vaikeampi saada läheltä ja se osoitetaan entistä isommista yksiköistä.
Kolmen äiti ja vieras..näinpä se menee!!! :attn: Valitettavasti! :/