Täydellinen äiti ja helpot lapset

[huono äitikö?]

[QUOTE="Jepa";22205271]En minäkä oo ymmärtänyt äitejä jotka ei muka mitään pysty/ehdi tekemään lasten takia... Ei istumaan kusella/paskalla, siivoamaan yhtään jne...[/QUOTE]

Valitettavasti mä kuulun näihin äiteihin. Esikoiseni on nyt 2kk, eikä ikinä ole nukahtanut ilman nukuttamista, nukkuu max ½tuntia vaunuissa päiväunia, muuten viihtyy vain ja ainoastaan sylissä. Mitähän mun pitäs sitten tehdä? Yritetty on monenlaisia konsteja, mutta kun ei korvat eikä sydän kestä kuunnella pienen itkua, jos yrittää omaan sänkyyn/vaunuihin jättää. Joo, tosiaan oon istunu paskallakin vauva sylissä pari kertaa.

 

["shihtzu"]

No minulla on vaikeasti nukahtava lapsi ja kaverilla helposti ja molemmat ollaan ihan yhtä rentoja vanhempia, kumpikaan ei hössötä eikä hötkyile. Kaverin lapsi on muutenkin paaaaljon rauhallisempi kuin tuo meidän tornado, jolla vauhtia riittää.
Meillä vauvana päiväunet nukuttiin hyvin, mutta illat ovat olleet aina ongelmallisia, kun tuo ei vaan haluaisi käydä nukkumaan. Nykyään jo suht hyvin onnistuu, mutta se tarkoittaa yleensä sitä, että minäkin joudun menemään nukkumaan.
Yöllä kun itse herään mennäkseni vessassa käymään, niin suurella todennäköisyydellä lapsikin herää, vaikka kuinka hiljaa yrittäisin lähteä ja aamulla kun itse herään, niin pääsääntöisesti puolen tunnin sisään viimeistään tuo poikakin pomppaa pystyyn, sillä on jokin sisäinen anturi joka kertoo että nyt hän on yksin täällä sängyssä.
Kaverin lapsi taas on aina ollut hyvä nukkuja ja nykyäänkin ilmoittaa illalla 20-21, että hän menee nukkumaan ja ikää pojalla on 2v.

 

["Gilda"]

Minä uskon superäiteihin. He ovat niitä lapsilleen totaalisesti omistautuneita puurtajia, jotka aina ja joka hetki tukahduttavat omat halunsa ja tarpeensa taka-alalle, olemattomiin. he käyttävät valtavasti energiaa kotinsa siivoamiseen ja perheensä hyvinvointiin omien voimvavarojen kustannuksella. He ovat naisia, jotka ovat vain ja ainoastaan äitejä, unohtaen muut normaalin naisen elämään kuuluvat roolit. He pitävät perheen kasassa, väkisin, vaikka mikä olisi. He ovat äitejä, joilla on ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää jälkikasvun kasvamista ja itsenäistymistä. He ovat äitejä, jotka ovat hukassa itsensä kanssa, kun niin lopulta väistämättä käy. He ovat naisia, jotka lasten muuttaessa pois kotoa yrittävät edelleen kontrolloida itsenäistyvää nuorta aikuista tai masentuvat syvästi tajuttuaan kodin olevankin tyhjä.

 

[Madicken04]

Superäiteihin en usko ja aika voi tosissaan lullata muistot. "helppoihin" lapsiin kyllä ukson ja omasta kokemuksetsa tiedän että sellaisen kanssa on helppo olla rauhallinen ja harmoninen. Ja senkin tiedän että jos maitoa tulee hyvin on sekin suhteen helppa olla rauhallisilla mielin. Ehkä joku sitten oikeasti näkee sen niin että tuo oma rauhallisuus on kaiken sen arjen helppouden taustalla? Itse en sitä koskaan noin ajatellut, päinvastoin ajattelin kokoajan että minulla on poikkeuksellisen helppo ja tyytyväinen lapsi ja oikeastaan sen pohjalta omat kokemukseni vauvanhoidosta esikoisen kohdalla jäivät heikommiksi. Kuopus taas vaativampana (kyllä, koin sen noin) opetti yhtä ja toista. Myös sitä pitkää pinnaa ja itsensä rauhoittamista mitä esikoisen kanssa ei ensimmäisnä vuosina tarvittu oikeastaan lain.

 

[...]

Meillä oli ensmäset lapset erittäin helppoja mutta kuopus ei niinkään.. Mutta kyllä sitä silti aina on vessassa kerenny käymään ja suihkussa ja tehty ruokaa ja siivottu.. Moni asia riippuu ihan siitä mihin lapsi tottuu.. Toiset lapset "pelkää" imuria, meillä sit taas imuroitu jopa sängyn alta kun lapsi on nukkunut.. Mun mielestä toi imurin pelkääminen johtuu eniten siitä ettei oo nii pal imuroitu ni kai se laps sitä ny pelkääki.. jos se ois ollu osa elämää aina ni ei ongelmaa.. Mutta superäitejä ei ookkaa mut Tosi helppoja lapsia kyllä löytyy... Ja toiset äidit antaa itselleen syyksi olla laiskoja siksi että on lapsia.. mutta ei se todellisuudes oo mikää syy.. mut jokanen tavallaan.. Ja omaan kategoriaan kuuluu TODELLISET koliikkivauvat...

 

["puksu"]

[QUOTE="Jepa";22205271]En minäkä oo ymmärtänyt äitejä jotka ei muka mitään pysty/ehdi tekemään lasten takia... Ei istumaan kusella/paskalla, siivoamaan yhtään jne...[/QUOTE]

Joko sinulla on helpot lapset tai sitten kestät kuunnella vauvan parkua, kitinää ja vinkunaa. Minulle tulee niin kurja olo niistä, että lykkään enemmin kotitöiden yms. tekoa, jos muuten tulee huutoa. Useimmiten toki hommat saa tehtyä vaikka pienissä pätkissä. Kyllä meidänkin vauva viihtyi hyvin muutaman kuukauden ikäisenä minun laittaessani tiskejä keittiössä, mutta eipä viihdy enää.

 

["puksu"]

Noh, tapaturmia en usko, että täydellisyys pitää loitolla. Mutta uskon kyllä, että sama lapsi saattaisi toinen ihminen vanhempanaan olla aika lailla erilainen. Mitä tunnen meitä, joiden lapset nukahtaneet ilman nukuttamisia, on sellaisia yhdistäviä tekijöitä samoin kuin niiden lasten vanhemmilla, joiden lapset vaativat runsasta palvelua. Sairaudet sitten erikseen.

Miten me vanhemmat sinun mielestäi ollaan muututtu, kun poika pistettiin ennen joka ilta sänkyyn klo 21.30 ja jäi sinne itsekseen odottelemaan unta, eikä herännyt kuin seuraavaan syöttöön. Täytettyään n. 4,5 kk, nukuttaminen ei ole enää sujunut. Sänkyyn jättämisestä seuraa kitinää, joka yltyy järjettömäksi tunnin kestäväksi huudoksi (lapselta on ihan tolkku pois), jos antaa liian kauan kitistä sängyssä. Sitten kun pojan saa nukahtamaan, hän herää n. tunnin päästä ja sitten joutuu monta kertaa käymään rauhoittelemassa häntä (ensimmäisistä äänistä ei tietenkään mennä, vasta sitten kun kuuluu kunnon huutoa). Mielestäni me emme ole muuttaneet omaa käyttäytymistämme, mutta sinulla on varmaan joku teoria tästä. Poika muuttui levottomaksi niillä paikkein kun oppi kääntymään. Hän yrittää monesti kääntyä sängyssä mahalleen ja muutenkin myllää tosi kovasti. Kerropa minulle miten sen mylläämisen saa loppumaan, olisin tosi kiitollinen.

Minä uskon että lapsia on erilaisia nukkumisen suhteen, MUTTA hyvin nukkuvan lapsen pystyy uskoakseni "pilaamaan" liian herkällä reagoinnilla ja passaamalla liikaa öisin. Sitä pidän kuitenkin loukkaavana, jos joku väittää, että syy on aina vanhemmissa.

 

[niii iiin]

Puksu hyvä! Tarkastelet tätä asiaa nyt aivan liian pienissä pätkissä. Meilläkin jokainen kolmesta on "aina" osannut nukahtaa itse, no tämä tarkoittaa tietenkin sitä että elämässä on aina kuitenkin pätkiä ja kasvunvaiheita jolloin asia ei ole ollut näin. Jos sulla siis vauva ei ole 1,5kk osannut nukahtaa itse niin ei se tarkoita että teillä on lapsi joka ei osaa nukahtaa itse. Nyt pikkuhiljaa opettelette jälleen nukahtamaan tai jos ette opettele käy niin että läheisyydentarpeen vaihe vaihtuu siihen että olette ikäänkuin opettaneet lapselle nukuttamisen. Läheisyydentarvetta esiintyy erilaisissa vaiheissa, meillä keski yleensä muutamista viikoista kuukauteen ja sitten taas alkoi sujua. Äkkiä se lapsi oppii vaatimaan sen nukuttajan kun sitä ei ikinä kokeilla muuttaa muuksi tavaksi.

Sama juttu on kitinöiden kanssa. Äiti joka vastaa joka kitinään opettaa lapselleen sen kitinähomman. Vauva kyllä itkee jos oikeasti haluaa tahtonsa läpi. Kitinä ei ole ihan sama juttu. Itsellä kolmen lapsen verran kokemusta siitä ettei lattialla viihdytä sekuntiakaan, mutta sillä että vastaa kaikkiin ääniin ja kitinöihin aiheuttaa vaan esim. sen että lapsi on lopulta niin vähän lattialla tai itsekseen että liikkeellelähdön oppiminen vaan siirtyy ja siirtyy ja sitähän nuo yli puolivuotiaat yleensä kitisee (jos perustarpeet on jo huolehdittu) kun kova olisi jo maailmaa tutkimaan ja turhauttaa kun ei pääse ympäri eikä eteenpäin jnejne. Meillä tullut uudet "kitinät" joka kehitysvaiheessa. Ensin kiukuteltiin kun ei päästy selältä mahalle, sitten kun se oli opittu niin kiukuteltiin kun ei päästy eteenpäin. Sit kiukutelteltiin kun ei pysynyt konttausasennossa, kävelemään oppiessa kiukuteltiin kun ei uskaltanut ottaa askelia sohvalta seinälle jnejne. Oi mitkä kiukut nyt menossa nuorimmalla kun ei malta yrittää ja yrittää sitä housujen päällelaittoa, mutta haluais pukea itse, ikää vajaa 2. Enhä tosiaankaan voi mennä aina väliin ja pukea niitä housuja kun toinen haluaa pukea ihan itse. Yrittämällähän se oppii, vaikka samalla änisee ja kiukkuaa turhautumistaan.

Liinassa on muuten hyvin kulkeneet kaikki vauvat eikä ole rajoittanut millään lailla kotitöitä.

 

[epätodellinen äiti]

Olenko minä sitten superäiti?
Lapseni on terve, täysimetetty 6kk ja edelleen vierailee rinnalla vaikka on kohta 2v.
Hän on vilkas, touhuaa kovasti, mutta kotimme on kuitenkin puhdas.
Ehdin käymään vessassa (lapsi saattaa jopa olla mukana, mutta ei ole mikään mahdoton terroristi), ehdin jopa lukemaan useamman kirjan viikossa lapsen nokosten aikana.
Hoidan lapseni kotona ja käyn toisinaan töissä kun lapsen isällä on vapaata.
Päivittäin tehdään kotiruokaa, leivotaan ja touhutaan yhdessä.

 

["vieras"]

Noh, tapaturmia en usko, että täydellisyys pitää loitolla. Mutta uskon kyllä, että sama lapsi saattaisi toinen ihminen vanhempanaan olla aika lailla erilainen. Mitä tunnen meitä, joiden lapset nukahtaneet ilman nukuttamisia, on sellaisia yhdistäviä tekijöitä samoin kuin niiden lasten vanhemmilla, joiden lapset vaativat runsasta palvelua. Sairaudet sitten erikseen.

Täydellisyys ei pidä tapaturmia kokonaan poissa, mutta iso osa niistä voitaisiin välttää, jos vanhemmat huolehtisivat hiukan enemmän lapsistaan ja katsoisivat perään. Kyllä, osalle lapsista sattuu ja tapahtuu, vaikka kuinka vahdittaisiin, mutta sitä suuremmalla syyllä heitä pitää vahtia.