Kylläpä nyt oikein hauskaksi heittäydyit. Tätä juuri kaipasinkin vielä, aikuisen ihmisen ivaa. Tehoaako sinuun paremmin se, että jätetään moinen käytös huomioitta vai otetaanko syliin ja lohdutetaan?
Kerrosviilin (se nyt ei kai olekaan viilis, sori, mun moka) hillossa on näköjään sokeria, JOTEN OLIN VÄÄRÄSSÄ. Tunnustan. Se, että lapsi saa kerrosviilin tai maustamattoman viilin tai vaikka sen viiliksen mikä nyt onkaan kerran tai kahdesti viikkoon, ei tee siitä sokeririippuvaista tai saa riekkumaan sokerihumalassa. Viili oli nyt vaan yksi esimerkki mitä voi joskus iltapalalla saada, ei joka päivä. Saman määrän sokeria saa varmaan siitä banaanista tai mandariinista, joita samainen lapsi ei voi syödä, koska meinaa oksentaa. Oon vuosikausia ollut oikein onnellinen, että tuo vanhempi suostuu syömään edes JOTAIN, kun vähänkään liian jäykkä jugurtti, karhea ruisleipä tai yksi makaronilaatikon kovempi makaroni käynnistää yökkäysrefleksin. Ja syöttäisin sille vaikka pelkkää sokerilientä, jos se olisi ainoa, joka ei meinaa tulla ylös.
Toinen eli nuorempi taas ei syö muroja, ei viiliä, ei jugurttia tai mitään muutakaan, jossa on lisättyä sokeria. Ja nuorempi on nimenomaan se, joka tätä hullunmyllyä toiminnallaan pyörittää. Pointti oli se, että iltapalan sokeripitoisuus ei ole se, joka meillä aiheuttaisi näitä ongelmia.
Oliko sulla jotain vielä mielessä vai voitko siirtyä ivailemaan jollekin toiselle, jos se jotain tarvetta tyydyttää?
ap
