Te joilla 1 lapsi: Kärsiikö lapsi siitä että on ainokainen?

[Dietorelle harmaana]

Minä en osaa vastata kun olen 4 lapsisesta perheestä ja itsellä 2 lasta.
Mutta kun mietin ettei minulla olisi sisaruksiani niin elämä olisi todella köyhää.
vaikka lapsena toivoin että saisin edes hetken rauhan ja aina tappelin isoveljen kanssa niin silti en niistä luopuisi.
Sisarukseni perheineen ovat yksiä parhaita kavereitamme ja heidän lapsensa todella läheisiä lapsilleni.

Olen sitä vähän mielessäni harmitellut kun lapsillamme on vaan yksi sisarus, minusta nyt aikuisena on ihanaa kun on monta sisarusta, mutta en koe että perheeseeme kuuluu enempää lapsia. Toivottavasti lapsista tulee todella läheisiä myös serkkujen kanssa ja ne ajaisivat sen puutteen ettei kuin yksi sisko.

 

[juuh]

Tähän kysymykseen voi mielestäni vastata vain ne ainoat lapset, eivät heidän vanhempansa. Vasta aikuisena osaa kertoa, onko mielestään jäänyt jotain paitsi, kun ei ole sisaruksia ollut. Ei lapsi osaa kaivata sitä mitä ei ole. Lapsi elää hetkessä, eivät he pysty "analysoimaan" asemaansa ainoana lapsena.
Omasta kokemuksesta väittäisin, että sisarus (samanikäinen ei 10v vanhempi) opettaa sosiaalisuutta. Itse ainakin olen joutunut opettelemaan monet asiat kantapään kautta, kun ei ole ollut sisarusta jonka kanssa harjoitella mm. riitatilanteita ja jakamista. Mutta paljon on myös kyse luonteesta, ei välttämättä asemasta ainokaisena.
Mutta ei toista lasta saa tehdä sille esikoiselle kaveriksi vaan lapsen pitää olla haluttu ja tervetullut omana itsenään. Jos toinen lapsi ei ole molempien toive, saattaa se pahimmillaan aiheuttaa pahoja ristiriitoja ja jopa perheen hajoamisen, joka varmasti vaikuttaa lapsen loppuelämään paljon enemmän kuin asema ainoana lapsena

 

[aloittaja]

Tähän kysymykseen voi mielestäni vastata vain ne ainoat lapset, eivät heidän vanhempansa. Vasta aikuisena osaa kertoa, onko mielestään jäänyt jotain paitsi, kun ei ole sisaruksia ollut. Ei lapsi osaa kaivata sitä mitä ei ole. Lapsi elää hetkessä, eivät he pysty "analysoimaan" asemaansa ainoana lapsena.
Omasta kokemuksesta väittäisin, että sisarus (samanikäinen ei 10v vanhempi) opettaa sosiaalisuutta. Itse ainakin olen joutunut opettelemaan monet asiat kantapään kautta, kun ei ole ollut sisarusta jonka kanssa harjoitella mm. riitatilanteita ja jakamista. Mutta paljon on myös kyse luonteesta, ei välttämättä asemasta ainokaisena.
Mutta ei toista lasta saa tehdä sille esikoiselle kaveriksi vaan lapsen pitää olla haluttu ja tervetullut omana itsenään. Jos toinen lapsi ei ole molempien toive, saattaa se pahimmillaan aiheuttaa pahoja ristiriitoja ja jopa perheen hajoamisen, joka varmasti vaikuttaa lapsen loppuelämään paljon enemmän kuin asema ainoana lapsena

Meillä tästä toiveestani toisesta lapsesta meinaa jo tulla kriisi. En tietenkään halua tätä perhettä hajottaa ja jonkun tässä on kuitenkin taivuttava, tässä tapauksessa se ilmeisesti sitten olen minä.. Minulle itselleni tuottaa suurta tuskaa hyväksyä se että en pääse yrittämään tehdä toista lasta. Voi olla ettei sitä edes meille siunaantuisi, ensimmäistäkin reilu vuosi yritettiin, mutta kuitenkin...

Onhan se niin että varmasti se ainoa lapsi on onnellisempi kun vanhemmat ovat yhdessä ja onnellisia, kuin että sisaruksia on "tehty" hinnalla millä hyvänsä ja kenties sitten perhe myöhemmin hajoaa....

 

[up]

vielä nosto

 

["minä"]

Mun 5-vuotias nimenomaan ei halua sisaruksia. Äitini on ainoa lapsi, eikä hän ole ikinä sitä mitenkään surrut. Mielestäni hän on muutenkin maailman mukavin, empaattisin ja muut huomioon ottava ihminen :heart:

 

[yksönen]

Asia on vähän kuin kasvorasva mainoksessa." Kärsitkö couperosasta tietämättäsi?"

Ei tuo kärsi nykyään ainakaan, mutta 3 vuotiaana halusi kerhoon kavereiden takia. Silloin koki puutetta. Kavereita on onneksi ympärillä.

 

["Minna"]

[QUOTE="vieras";22471600]Meillä oli lapsi ainokainen viitisen vuotta eikä lapsi mitenkään kärsinyt, mutta kun sisaruksen sai, elämä rikastui valtavasti. Nyt tuntuu hölmöltä, että ajattelin toista lasta vain siitä näkökulmasta, miten rankkaa on hoitaa lapsia kun ovat pieniä...Pieni ohikiitävä hetkihän se on mutta lasten välinen suhde kantaa läpi elämän mikäli välit ovat yhtä lämpimät kuin nyt,

Minulla on hyvä mieli siitä, etteivät lapset todennäköisesti joudu kohtaamaan yksinään vanhempiensa sarastumista ja kuolemaa, asioiden hoitamista jne.[/QUOTE]

En ymmärrä miksi vedotaan aina tähän että joutuu yksin kohtaamaan vanhempiensa sairastumisen ja kuoleman. Onhan lapsella siinä vaiheessa jo todennäköisesti oma puoliso, perhe ja ystäviä tukena!

 

[versatile]

[QUOTE="Minna";22472339]En ymmärrä miksi vedotaan aina tähän että joutuu yksin kohtaamaan vanhempiensa sairastumisen ja kuoleman. Onhan lapsella siinä vaiheessa jo todennäköisesti oma puoliso, perhe ja ystäviä tukena![/QUOTE]

Aivan. Lisäksi tiedän montakin sisarusparvea, joilta on menny perinnöstä taistellessa välit eli ei sekään automaattisesti tarkoita että sieltä suunntalta tulisi tukea, useimmiten toivottavasti kyllä. Myöskään eivät kaikki sisarukset välttämättä ole ikinä läheisiä. Ystävälläni on kaksi sisarust, 2 vuotta nuorempi veli ja 9 vuotta nuorempi sisko. On todella läheinen veljensä kanssa, mutta sanoo ettei siskoaan osaa edes oikein ajatella sisaruksena. Se on vain "jokin muu"..

 

["vieras"]

[QUOTE="Minna";22472339]En ymmärrä miksi vedotaan aina tähän että joutuu yksin kohtaamaan vanhempiensa sairastumisen ja kuoleman. Onhan lapsella siinä vaiheessa jo todennäköisesti oma puoliso, perhe ja ystäviä tukena![/QUOTE]

Voi ei se ole sama asia ollenkaan kuin joku, joka on elänyt saman historian kyseisessä perheessä. Nimimerkillä kokemusta on.

Kuten sanoin, edellyttäen että välit säilyvät hyvinä. Sisasrussuhde on ihmissuhde muiden joukossa, se voi olla hyvä tai huono.

Oikeastaan koko pointtini oli siinä, että suurin osa sisarussuhteesta eletään aikuisina. Minä en ainakaan hankkinut sisarusta leikkiseuraksi enkä usko, että ainokainen kärsii juuri leikkiseuran puutteesta jos sisarusta ei ole. Kyseessä on ihan toisenlainen yhteys. Se että joku elää sen saman historian, samassa perheessä.

Mutta kuten sanottu, ei siitä kärsi mitä ei tiedä olevan. Minulle vaan tuli yllätyksenä miten rikkaampaa lasten elämä oli kun heillä oli toisensa. Se ei ole mitään yksittäisiä asioita kuten leikkikaveria tai jakamisen opettelua vaan koko suhtautuminen itseen, perheeseen ja elämään. Se on aivan toisenlaista.

 

["vieras"]

Jos ei saa useampaa lasta niin asialle ei voi mitään ja niillä korteilla on mentävä. Itse olen ainoa lapsi koska vanhempani eivät halunneet kuin yhden lapsen. Kärsin sitä lapsena ja myös aikuisena. Odotukset minun tekemisiäni ja elämääni kohtaan on aina olleet suuret, jos olisi sisaruksia niin ne odotukset olisivat kohdistuneet muihinkin, jolloin yhden taakka ei olisi ollut niin suuri.
Myös se, ettei ole ketään saman elämänhistorian kokenutta on valtava menetys. Onneksi olen löytänyt ihanan miehen ja saanut monta lasta ja nyt minulla on iso perhe.
Vanhempani ajattelevat edelleen et yksilapsisuus on ollut hyvä asia, he ovat voineet materiassa tarjota minulla enemmän jne, eli he näkevät ainoana lapsen akasvamisen edelleen hyvänä lapsenkin kannalta ja olivat kauhuissaan kun me hankimme miehen kanss amonta lasta. Tämä siitä huolimatta että olen tuonut esille kuinka paljon olisin sisaruksia kaivannut.

 

[Only lonely]

Oon lukenu netistä näistä ainoista lapsista, jotka olisivat todella kovasti halunneet sisaruksen. Oikeassa elämässä en tunne ketään sellaista ja tunnen monia ainoita lapsia. Jos multa olis lapsena kysytty haluanko sisarusta niin olisin sanonut ehdottoman ei.

Itse olen aina miettinyt että haluaisin 1-3 lasta. Nyt viimeaikoina luku on kallistunut tuohon kolmeen, mutta ihan itsekkäistä syistä että haluaisin enemmän ihmisiä joista nauttia. Jos ajattelisin vain lasta itseään niin yksikin riittäisi hyvin.

Mun lapsi haluaisi pikkusisaruksen. On jo monta vuotta kysellyt aika ajoin, että miksei meillä ole toista lasta. On usein yksinäinen kun ollaan ihan vaan perheen kesken, tai lähisuvun, kun ei hänellä ole serkkujakaan. Tykkää kyllä kovasti aikuisista sukulaisistaan, mutta leikkikaveria kaipaa silti. Kavereita on kyllä pihapiirissä, tarhassa ja muutenkin tuttavapiirissä, mutta olisihan se kiva, että kotonakin olisi joku leikkikaveri.

Minulla on sisaruksia ja heistä on ollut minulle vain iloa elämässä. Siksi minäkin haluaisin sen toisen, tai olisin halunnut. Mies ei. Ja kohta on jo myöhäistä. Eikä siitä enää taitaisi leikkikaveriksi olla, ikäeroa tulisi aika paljon. Mutta en silti ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon...

 

[Only lonely]

ei sekään automaattisesti tarkoita että sieltä suunntalta tulisi tukea, useimmiten toivottavasti kyllä. Myöskään eivät kaikki sisarukset välttämättä ole ikinä läheisiä.

Eikä se, että on ystäviä, automaattisesti tarkoita sitä, että he tukisivat ja auttaisivat hoitaessasi sairaita vanhempiasi. Sisarusten kanssa on yhteinen menneisyys, lapsuus, nuoruus, perhe-elämä, ja samojen vanhempien kanssa. Yleensä.

 

["just"]

Tuttavaperheellä on yksi tyttö ja sellainen prinsessa, että oksat pois... Ei ole vieläkään oppinut syömään mitään normaalia ruokaa, kun on aina syötetty purkkiruoalla, ei siis päiväkodissakaan syö mitään. Jokaisesta parahduksesta saa kaiken periksi. Kiusaa ja pomottaa muita lapsia. Saa aina tahtomansa lelut. Mistään ei tunnuta kiellettävän jne..... Ikää tällä prisessalla on 2,5v. ja meno vain pahenee.... Eli jos pitää ainokaisenaan niin olisi jossain opittava sitä sosiaalisuuttakin eikä "paapoa" pilalle.

 

["vieras"]

[QUOTE="just";22473827]Tuttavaperheellä on yksi tyttö ja sellainen prinsessa, että oksat pois... Ei ole vieläkään oppinut syömään mitään normaalia ruokaa, kun on aina syötetty purkkiruoalla, ei siis päiväkodissakaan syö mitään. Jokaisesta parahduksesta saa kaiken periksi. Kiusaa ja pomottaa muita lapsia. Saa aina tahtomansa lelut. Mistään ei tunnuta kiellettävän jne..... Ikää tällä prisessalla on 2,5v. ja meno vain pahenee.... Eli jos pitää ainokaisenaan niin olisi jossain opittava sitä sosiaalisuuttakin eikä "paapoa" pilalle.[/QUOTE]

Ehkä tässä esimerkissä vanhemmat itse kärsivät huonon kasvatustyönsä tuloksista.
Meillä on yksi, eikä koskaan meno ole ollut tuollaista. Hyvin sosiaalinen ja helppo tapaus.
Ja, lapselle ei tule sisaruksia vaikka ehkä haluaisikin. Minä en synnytä lapsen haluamisen mukaan.

 

["viiraska"]

Meidän esikoinen oli 3-vuotiaaksi ainokainen, eikä kärsinyt siitä, MUTTA: jäi sitten isompana vaille leikkiseuraa, mikä minusta näkyy kehityksessä vieläkin. Yhteisleikit ja mielikuvitusleikit ovat oikeastaan vasta nyt yli 10-vuotiaana alkaneet sujua. Sen sijaan nuoremmat sisarukset leikkivät keskenään ja pienemmät isompien perässä heti 2-vuotiaasta alkaen. Esikoinen on poika, mikä varmaan osaltaa selittää sosiaalisen ja leikkitaitojen kehityksen hitautta, mutta pienempi poika kyllä varsin vahvasti ohjautuu yhteisleikkeihin isosiskojen vanavedessä.

 

[versatile]

Eikä se, että on ystäviä, automaattisesti tarkoita sitä, että he tukisivat ja auttaisivat hoitaessasi sairaita vanhempiasi. Sisarusten kanssa on yhteinen menneisyys, lapsuus, nuoruus, perhe-elämä, ja samojen vanhempien kanssa. Yleensä.

Ärsyttää kun kirjoitin pitkät pätkät, mutta palsta nielaisi sen johonkin.. Kaiken pointtina oli, että jotain mitä ei ole ikinä ollutkaan, osaa harvoin kaivata. Tiedän, että jos minulla olisi sisaruksia, niin varmasti heitä rakastaisin, ja en osaisi kuvitella elämää ilman heitä. Kuvittele vaikka, että et sinä nyt osaa kaivata esim. 2 lisäsisarusta, joita sinulla ei ikinä olisi ollut. Kuitenkin, jos he olisivat olemassa, varmasti et osaisi tai haluaisi kuvitella elämää ilman heitä. Tajusitko yhtään mitä hain? Toivon sinun takiasi, että miehesi muuttaisi mielensä, mutta jos ei muuta, niin älä surkuttele ikinä lapsen kuullen muitten lasten puutetta, ettei hänelle tule tunnetta ettei riittäisi sinulle. Lapsi ei välttämättä tajua ettei kyse ole siitä, vaan se on paljon laajempi ja monimutkaisempi asia.

 

[versatile]

[QUOTE="just";22473827]Tuttavaperheellä on yksi tyttö ja sellainen prinsessa, että oksat pois... Ei ole vieläkään oppinut syömään mitään normaalia ruokaa, kun on aina syötetty purkkiruoalla, ei siis päiväkodissakaan syö mitään. Jokaisesta parahduksesta saa kaiken periksi. Kiusaa ja pomottaa muita lapsia. Saa aina tahtomansa lelut. Mistään ei tunnuta kiellettävän jne..... Ikää tällä prisessalla on 2,5v. ja meno vain pahenee.... Eli jos pitää ainokaisenaan niin olisi jossain opittava sitä sosiaalisuuttakin eikä "paapoa" pilalle.[/QUOTE]

Noin voi käydä myös monilapsisessa perheessä. Nähty on..

 

[chef]

No ei kärsi

Kaikki esikoisethan on vähintäänkin 9kk ainokaisia Meillä oli 6v vain yksi lapsi ja ihan tervepäiseltä hän vaikutti

 

[khh]

mulla on 4 kaveria jotka on ainokaisia ja kaikki on sanoneet että he toivoisivat että heillä olis edes yksi sisarus. kaikki nää on ite tehneet 3 lasta tai enemmän syynä kuulemma se, että eivät halua lastensa kärsivän samasta yksinäisyyden tunteesta kuin he itse ovat kärsineet ja kärsivät edelleen, kun ei ole sisarusta.serkkuni tyttö on ainokainen, nyt 5v, ja sen hartain toive on saada sisarus. pikkusisko tai -veli on ollu jo parina vuonna joululahjatoivelistalla sillä

 

[qqqqq]

Mulla on 2 sisarusta ja mielestäni ilman heitä elämä olisi ollut ja olisi tylsempää. Välimme eivät ole superläheiset ja keskimmäinen on ollut äidin suosikki, mutta olisi kurjaa ilman heitä. Tullaan hyvin toimeen ja meillä on hauskoja sisäpiirin muistoja joille nauraa tai joita muistella haikeana. Ei niitä muistoja voi jakaa puolison kanssa kun vanhemmat on pois menneet, vain sisarukset tietää ja ymmärtää.
Mutta ehkä näin voi tuntea vain kun niitä sisaruksia on. Ehkei sellaista osais niin kaivatakaan mitä ei ole koskaan ollut.. Tai no olen minä aina toivonut isoveljeä vaikkei se ole mahdollista.

 

[Lyj]

Meillä on yksi lapsi. Itseäni vihalaisee aina kun näen kuinka hän nauttii muiden lasten seurasta. Meillä sama juttu mies ei haluaisi useampaa enkä minä jos mies ei haulua, muuten kyllä haluaisin ehdottomasti toisen, mutta yhteinen päätös sen pitää olla.
Minulla on melko läheiset välit sisareeni, vaikka olemme kuin yö ja päivä, enkä välillä ymmärrä häntä lainkaan. Miehelläni on 3sisarusta, joista läheisimmät välit nuorimpaan johon ikäeroa yli 10-vuotta. Olen siis todennut että mitä hoppuilla katsotaan muuttuuko miehen mieli vai ei, kerkiää sen toisen ehkä saada myöhemminkin jos kaikki menee sen puoleen hyvin.

 

["Mimma"]

Meillä 6-vuotias poika ja joskus kysynyt, milloin meille tulee vauva. Ei nyt erityisesti "kaipaa" sisarusta. Mutta voisin kuvitella, että sitten isompana/aikuisena olisi kiva, kun olisi sisarus. Itse ainakin olen tosi kiitollinen, että minulla on 2 siskoa! =)

 

[hm]

Olisin aina halunnut olla ainoa lapsi tai korkeintaan 1 sisarus. Välit eivät olleet läheiset lapsena eiväktä ole nytkään.
tosin jos olisin ollut ainoa, ehkä en sittenkään olisi tyytyväinen.

 

["vieras"]

Itse olen ainoa lapsi ja myös omani tulee suurella todennäköisyydellä jäämään ainoaksi lapseksi. Olemme keskustelleet toisesta lapsesta ja yrittäneetkin raskautta aktiivisesti kevyiden hoitojen avulla, mutta lopulta luovuttaneet aktiivisen yrittämisen. Surut on surtu ja se haikeus epäonnistumisesta on laitettu tuonne unohduksiin sydämen sopukoihin. Miehen kanssa on sovittu, että keskitytään muihin asioihin, kun meillä on kuitenkin yksi ihana lapsi. En ole missään elämän vaiheessa kaivannut sellaista, mitä ei ole koskaan ollutkaan..sisarusta. Minulle on riittänyt perheeni, sukuni ja ystäväni