Te joilla on joskus ollut ns. epätodellinen tai vastaava olo, niin millainen se tarkalleeen on?

[haluaa tietää]

Liittyy ilmeisesti joihin pyykkisiin ongelmiin tai jostain jäänyt tuollainen mielikuva. Vai voiko olla muutenkin? Mutta siis yrittäkää kuvailla mahdollisimman hyvin että millainen se epätodellinen olo oikein konkreettisesti on? Kauanko se on pisimmillään kestänyt? Muita outoja olotiloja saa myös kuvilla, sellaisia jotka on poikenneet normaalista. (kertokaa myös millä nimellä kuvailette näitä oloja)

 

[Maine Coon/]

Mulla epätodellisen olon; ikään kuin olisi sumussa, tekee niska-hartiaseudun ongelmat; jumitukset, säryt ja siihen yhdistettynä vielä migreeniä.Saattaa olla useamman kerran viikossakin.

 

[chef]

Mulla oli kolmisen iltaa sitten moinen. Olo oli sellainen, etten oikein sitä kuvailla osaa. Epätodellinen on se, mikä sitä juurikin kuvaa. Ikään kuin et olisi siinä, vaikka oletkin. Kaikki tuntuu ihan hassulta, ehkä vähän, kuin unessa. Päässä heittää, eikä ajatus pysy kasassa. Pelottavaakin se oli.

Mulla johtui mitä ilmeisimmin kohonneesta verenpaineesta (joka puolestaan liittyy loppuraskauden vaikeuksiin), sillä olotilaan liittyi myös valoarkuus, ääniarkuus, vannemainen pääkipu, näköharhat, oksennusolo ja turvotus. Nukahdin hyvin nopeasti, sillä väsähdin voimakkaasti tuon kokemuksen aikana. Kesti ehkä noin 20 min.

En ole ennen moista kokenut, enkä koe, että olisi psyykkessäkään sentään ihan noin paljon vikaa

 

[-]

Itse olen lukenut, että voi liittyä kehittyviin aivoihin. Lapsena ja nuorena minulla olikin noita fiilinkejä useammin, näin aikuisena enää hyvin harvoin (olen reilusti alle 30 v.).

Olo on sellainen, että ikään kuin ei olisi oikeasti olemassa tai läsnä. Mekaanisesti suorittaa normaaleja askareita, mutta olo tuntuu tyhjältä ja epätodelliselta. Mihinkään ajattelua vaativiin toimiin ei ole kykenevä.

 

[migru]

Väsyneenä, krapulassa,migreenissä ja joskus muuten vaan on tullut.

Pää humisee, korvat suhisee ja maailma jotenkin vääristyy. Kaikki näyttää silmissä ihan normaalilta ja sen rekisteröikin, mutta tuntuu erilaiselta. Pallo on pallo, mutta jotenkin se pallo kuitenkin on kuin uusi, sen näkee eri lailla. Se tuntuu eriltä. Kuin jotkut aivojen kytkökset ei toimisi tai ennemminkin niin, että tutut itsestäänselvät kytkökset pysäyttääkin miettimään merkitystään. On jumissa ja hämillään. Yhtäaikaa sumuista ja kirkkaampaa kuin ennen. Migreenissä tämä yleensä ja joskus kun ei ole monee yöhön nukkunut paria tuntia enempää.

 

["aloittaja"]

Mulla on kans migreeni, aurallinen, voiskohan tämä munkin olo liittyä sitten siihen. Ei oo vaan ennen ollut migreenissä moista. Päätä on kyllä särkenyt kans paljon viime aikoina. Minusta tuntuu kans siltä ettei oo läsnä, ikään kuin ei ois kunnolla hereillä, toiminta tuntuu kans minusta mekaaniselta, päässä kans heittää, välillä meinaa kaatua , ja ajatukset ei tosiaan pysy kasassa. Eli lienee voin sitten kans kutsua tätä oloa epätodelliseksi oloksi, niin ihmiset ymmärtää mitä selitän, vaikuttaa siltä että teidän olotilat on aika vastaavia.

 

[bud harmaana]

Googleta dissosiaatio-häiriö. Löytyy tietoa.

 

["aloittaja"]

Ei tuo dissosaatiohäiriö oikein sovi, en siis koe että mulla ois mitään uutta identiteettiä tai toista persoonaa enkä unohda henkilökohtaista informaatiota, enkä mä tarkkaile itseäni itseni ulkopuolelta. Se mun olo on vaan sellaista että ihan kuin en vaan ois kunnolla hereillä ja sillä tavalla läsnä. Tuota on just niin vaikea selittää kun ihmiset ymmärtää sen väärin. En tiedä että miten sen voi selittää.

 

[konttorirotta]

Mulla epätodellisen olon; ikään kuin olisi sumussa, tekee niska-hartiaseudun ongelmat; jumitukset, säryt ja siihen yhdistettynä vielä migreeniä.Saattaa olla useamman kerran viikossakin.

Samoin, joten en niputtaisi kaikkien "epätodellista oloa" psyykkisiin ongelmiin.
Oma niskajumin aiheuttama olo on sumuinen, unenomainen, siis vähän epätodellinen. Tajuan heti mistä on kyse, ei siis ole mitään harhaa jossa kuvittelisin olevani jokin lentokykyinen supersankari tai demonien vallassa kuten (oletan olevan silloin kun jollain on) psyykkisiä ongelmia jotka aiheuttavat "epätodellisen olon".

 

[Echo]

[QUOTE="aloittaja";28837383]Ei tuo dissosaatiohäiriö oikein sovi, en siis koe että mulla ois mitään uutta identiteettiä tai toista persoonaa enkä unohda henkilökohtaista informaatiota, enkä mä tarkkaile itseäni itseni ulkopuolelta. Se mun olo on vaan sellaista että ihan kuin en vaan ois kunnolla hereillä ja sillä tavalla läsnä. Tuota on just niin vaikea selittää kun ihmiset ymmärtää sen väärin. En tiedä että miten sen voi selittää.[/QUOTE]

Mulla oli täsmälleen tuommoista nuorempana, ja alkoholi, väsymys tai nälkä (alhainen verensokeri) laukaisi tuon. Myös pimeä arkiaamu yhdistettynä loisteputkivalaistukseen ja johonkin tärkeään kokoukseen (jossa pitäisi skarpata) tekee tuota. Tein joskus kesällä tänne aloituksenkin siitä että loisteputkivalo tekee höntin olon.
Nyt aikuisenakin on tuota välillä.
Jos semmoinen olo tulee, niin minusta ei kukaan ulkopuolinen huomaisi sitä, pystyn juttelemaan ihmisten kanssa ihan normaalisti. Mutta siinä hetkessä itsestä tuntuu ihan kuin olisi joku piuha joka ei yhdistäisi tähän "läsnäolemiseen", ihan kuin vajoaisin itseeni. Huhhuh.

Mutta mä pidän tuota jonain aivokemiallisena juttuna eli jokin yhteys, piuha joka säätelee tietoisuutta ja läsnäoloa, välillä pätkii aivoissa. Mistään todellisuudentajun hämärtymisestä ei ole kyse.

 

[Echo]

...tai no, kirjoitin että mulla on ollut täsmälleen samanlaista kuin ap:lla. No enhän mä voi tietää että onko se ollut täsmälleen samanlaista. Mutta hyvin samanlaiselta nuo ap:n jutut kuulostaa.

Ja tuota ei pidä sotkea siihen kun jostain ihmisestä sanotaan tavallisessa mielessä että "se on vähän haaveileva tai ei ole läsnä", vaikkapa perheenisä joka ei keskity lapsiinsa illalla vaan ajattelee vaikka kaverien kaljareissua tms.
Tuo olotila on ainakin mulla semmoista mitä on hyvin vaikea kuvailla.

 

["Kätilö"]

Mulla oli kolmisen iltaa sitten moinen. Olo oli sellainen, etten oikein sitä kuvailla osaa. Epätodellinen on se, mikä sitä juurikin kuvaa. Ikään kuin et olisi siinä, vaikka oletkin. Kaikki tuntuu ihan hassulta, ehkä vähän, kuin unessa. Päässä heittää, eikä ajatus pysy kasassa. Pelottavaakin se oli.

Mulla johtui mitä ilmeisimmin kohonneesta verenpaineesta (joka puolestaan liittyy loppuraskauden vaikeuksiin), sillä olotilaan liittyi myös valoarkuus, ääniarkuus, vannemainen pääkipu, näköharhat, oksennusolo ja turvotus. Nukahdin hyvin nopeasti, sillä väsähdin voimakkaasti tuon kokemuksen aikana. Kesti ehkä noin 20 min.

En ole ennen moista kokenut, enkä koe, että olisi psyykkessäkään sentään ihan noin paljon vikaa

Huh,tuo kuulostaa toksemialta....

 

["vieras"]

[QUOTE="aloittaja";28837383]Ei tuo dissosaatiohäiriö oikein sovi, en siis koe että mulla ois mitään uutta identiteettiä tai toista persoonaa enkä unohda henkilökohtaista informaatiota, enkä mä tarkkaile itseäni itseni ulkopuolelta. Se mun olo on vaan sellaista että ihan kuin en vaan ois kunnolla hereillä ja sillä tavalla läsnä. Tuota on just niin vaikea selittää kun ihmiset ymmärtää sen väärin. En tiedä että miten sen voi selittää.[/QUOTE]

Mulle on dissosiaatiotunteet todella tuttuja ja niitä terapiassakin työstän, mutta ei se nyt tosiaaankaan tarkoita sitä, että mulla ois toinen persoona tai uusi identiteetti. Kun olen kokenut lapsuudessa traumoja niin keho on tavallaan heittänyt minut sen tilanteen ulkopuolelle, että kestäisin paremmin. Tietyissä tilanteissa nuo aktivoituu nykyäänkin, varsinkin tietyt paikat, muistot jne tai muuten vaan vaikea elämäntilanne.

 

["vieras"]

Googleta epileptinen poissaolokohtaus. Olisko sellainen?

 

["vieras"]

Mulla oli täsmälleen tuommoista nuorempana, ja alkoholi, väsymys tai nälkä (alhainen verensokeri) laukaisi tuon. Myös pimeä arkiaamu yhdistettynä loisteputkivalaistukseen ja johonkin tärkeään kokoukseen (jossa pitäisi skarpata) tekee tuota. Tein joskus kesällä tänne aloituksenkin siitä että loisteputkivalo tekee höntin olon.
Nyt aikuisenakin on tuota välillä.
Jos semmoinen olo tulee, niin minusta ei kukaan ulkopuolinen huomaisi sitä, pystyn juttelemaan ihmisten kanssa ihan normaalisti. Mutta siinä hetkessä itsestä tuntuu ihan kuin olisi joku piuha joka ei yhdistäisi tähän "läsnäolemiseen", ihan kuin vajoaisin itseeni. Huhhuh.

Mutta mä pidän tuota jonain aivokemiallisena juttuna eli jokin yhteys, piuha joka säätelee tietoisuutta ja läsnäoloa, välillä pätkii aivoissa. Mistään todellisuudentajun hämärtymisestä ei ole kyse.

Mulla kans tuollaista joskus vastaavissa tilanteissa. Niihin usein liittyy myös omituinen "kevyt" tunne, siis jos vaikka liikutan raajoja tai teen mitä vaan niin tuntuu ettei ne paina mitään. Vähän kuin olisi pumpulilla täytetty Ja tuntuu myös usein että oma ääni tuntuu jotenkin vieraalta, ja ihan kuin olisin puhunut ennen kuin itse tajuan. Vaikka kuitenkin voin ihan normaalisti hallita puheita ja tekemisiä. Ikäänkuin aivot rekisteröisivät kaikki omat liikeet ja puheet ihan pienellä viiveellä.