te joilla on laiska ja/tai itsekäs(+ajattelematon) mies,kuinka kestätte?? mä en kestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinen äitee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surullinen äitee

Vieras
onko väärin odottaa mieheltä yhtälaista osallistumista lapsen/kodin hoitoon(eli siis mm.lapsen kieltämiseen, vahtimiseen,opastamiseen ja sitten siihen perushuoltoon) ? minusta ei. olen vielä raskaanakin ja melko väsynyt(teen myös töitä),hoidan aina aamuviemisen tarhaan. miehellä on aina työpäivän päätteeksi n.2,5tuntia aikaa itsekseen ennenkun minä pääsen töistä(jolloin haetaan lapsi),joten mies voi nukkua päiväunet tai käydä kahvilla kavereiden kanssa tms.


mutta silti 8kertaa kymmenestä mulle jää mm.iltatoimet.
sitten mies ihmettelee kun minä tiuskin pienimmistäkin asioista(JA KYLLÄ OLEN PUHUNUT ASiOISTA MIEHELLE ). tänään taas oli lapsi vapaa päivä,tai siis aamusta nyt iltapäivään, miehen piti jotain osia hakea,tilata isänsä kanssa/eli KÄYDÄ isällä se oli 4tuntia pois!! eikä vastannut mihinkään. selitys oli että ku hän nukahti vahingossa sohvalle. jaa-a miten sitä nnukahdetaan muka vahingossa sohvalle? eihän mitään osia haeta/tilata sohvalla makaamalla.



kysyin asiasta mieheltä (tippa silmässä. olen siis myös raskaana ja melko herkkä) no lopulta mies myönsi menneensä sohvalle sen jälkeen kun asiat oli hoidettu! vaikka sen jälkeen miehen piti tulla kotia ja meidän piti tehdä kahdestaan jotain kivaa. ja sit kun kerroin että mitä kaikkea olisin halunnut tehdä(mm.käydä yhdessä suihkussa,syödä rauhassa yhdessä. rakastella käydä pelaamassa yhdessä) niin arvatkaa miehen vastaus! se kävi sanoo mulle että ei ymmärrä miksi asiat pitää aina tehdä niinku mä haluan! tai se on kauhea katastrofi! anteeksi nyt mutta eikös miehenkin pitäisi haluta joitakin asoita tehdä kahdestaan rakkaan kanssa ku kerrankin on aikaa?

nyt mua itkettää taas =(

miksi mä aina kuvittelen pitkän aikaa löytäneeni kunnollisen miehen ja sit ne paljastuu tälläsiksi? mä en tiedä mitä teen,voi olla että kun vauva syntyy niin isä saa ottaa sen huollettavaksi ja muuttaa omaan asuntoon. koska ei tää voi näinkään jatkua (en sis tarkoita että hylkäisin vauvan,en toki. mutta muuten olisin kahden pienen yh ja vanhempaan lapseen olen jo kiintynyt liikaa ollakseni siitää erossa kauaa. ja kahden kanssa yksin en jaksais mut en jaksa näinkään). ei kiitos mitään haukkuja itkettää muutenkin.
 

Similar threads

Yhteistyössä