Jaksaminen on niin monesta asiasta kiinni. Meillä on vanhempi koira, joka kaipaa aikaa, mutta liikuntaa jo vähemmän emmekä asu kerrostalossa. Ne jo helpottavat arkea aika paljon. Pentua tai useampaa koiraa en ottaisi pienten lasten kanssa ja kerrostaloon en ottaisi koiraa muutenkaan, koska tiedän, etten jaksaisi sitä.
Oikeastaan yhden lapsen ja elukoiden kanssa on helppoa. Lapsi kärryyn ja lenkille. Kun lapsi kasvaa, toisen ulkoilun voi tehdä koiran kanssa ja toisen esim. kauppaan tai puistoon. Pihalla touhutessa molemmat saavat ulkoilmaa ja tekemistä.
Mutta kun lapsia on enemmän, on arki aikatulutetumpaa ja liikkuminen vaikeampaa. On viemisiä ja hakemisia, syömisiä, kerhoja, kouluja, kavereita ja lääkäreitä. Otan usein vanhimman lapsen pyörällä mukaan ja käydään pidempi pidempi koiralenkki vasta iltapimeässä.
Jos koirat ovat kovin aktiivisia myös sisällä, on liikuntaa ja aktivitettia liian vähän. Kunnolla vaan ulkoilua ja koulutusta ja sisälläkin voi tehdä mitä vaan esim. lapsi sylissä. Etsintä- ja piilotusleikit ovat esim. hyviä ja syövät energiaa.
Olen samaa mieltä, että asenteella on suurin merkitys. Ehkä vähän myös ihmettelen, mikseivät ihmiset sunnittele elämää sen pidemmälle esim. lemmikkihankintoja tehdessään. Koira kun elä hyvin sen 12 vuotta tai enemmänkin, sitoutuminen punnitaan monissa muissakin tilanteissa kuin perheen kasvaessa. Usein kuulee, että koira on otettu juuri ennen lastentekoa ja sitten väsytään yhdistelmään. Samoin rotuvalinnalla suhteessa omiin resursseihin on iso merkitys.