Tekisi mieli tarttua pulloon..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Itkettää niin prkl:eesti, en saa mielenrauhaa ja pelkään pahinta. En voi olla miettimättä ja stressaamatta, sattuu ja ahdistaa. Mieleni tekisi avata pullo ja hukuttaa suruni sinne.
 
no tänne jo aikaisemmin kirjotin päivän neuvolareissusta kun jouduin lastani siellä käyttämään kun hän herättyään päiväunilta (keskenkaiken) leikki hassusti silmillään katsoi niillä ylös noin sekunnin ajan ja toisti tuota jonkun aikaa. Nyt ei kumminkaan ole enää niin tehnyt. Ja on kumminkin oma iloinen itsensä.
Sanokaa nyt joku edes että tuo voi olla ihan normaalia??
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Illalla pariin otteeseen sillälailla ylös katsoi. Mutta se jäi siihen.
Onko kenenkään muun lapsi noin tehnyt ikinä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no tänne jo aikaisemmin kirjotin päivän neuvolareissusta kun jouduin lastani siellä käyttämään kun hän herättyään päiväunilta (keskenkaiken) leikki hassusti silmillään katsoi niillä ylös noin sekunnin ajan ja toisti tuota jonkun aikaa. Nyt ei kumminkaan ole enää niin tehnyt. Ja on kumminkin oma iloinen itsensä.
Sanokaa nyt joku edes että tuo voi olla ihan normaalia??

En ole aikaisempaa ketjua lukenu mutta meillä ainakin tyttö pienenä "muljautteli" silmiään silleen että teki oikeesti pahaa, näkyny muuta kun pelkät valkuaiset, yäks! Onneks ei sitä enää tee...
 
Tutkittiinko sitä koskaan mistä voisi johtua? ´Ja tekikö aina jossain yhteydessä noin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Lapsi saattaa avata silmät nukkuessaan ja silloin monesti on van luomet auki ja silmät on kiinni, siis ne on hurjan näköisesti nurinpäin ja liikehtii hassusti.

Siis hän oli ihan hereillä. Istui sylissäni ja leikki ja silloin huomasin tuon silmillä leikkimisen (muljauttelun) pelottavaa
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no tänne jo aikaisemmin kirjotin päivän neuvolareissusta kun jouduin lastani siellä käyttämään kun hän herättyään päiväunilta (keskenkaiken) leikki hassusti silmillään katsoi niillä ylös noin sekunnin ajan ja toisti tuota jonkun aikaa. Nyt ei kumminkaan ole enää niin tehnyt. Ja on kumminkin oma iloinen itsensä.
Sanokaa nyt joku edes että tuo voi olla ihan normaalia??

En ole aikaisempaa ketjua lukenu mutta meillä ainakin tyttö pienenä "muljautteli" silmiään silleen että teki oikeesti pahaa, näkyny muuta kun pelkät valkuaiset, yäks! Onneks ei sitä enää tee...

Tutkittiinko sitä koskaan mistä voisi johtua? ´Ja tekikö aina jossain yhteydessä noin?

Ei tutkittu, kyllä se meilläkin liitty nukkumiseen, joko ennen kun nukahti tai heti heräämisen jälkeen teki niin. Ja ihan selkeesti tarkotuksella. Kesti oman aikansa ja sit se vaan loppu.

Alkuperäinen kirjoittaja Bree:
En minä tuollaisesta huolestuisi, lapsista on kiva kokeilla kaikkea

Pelkäätkö että jotain neurologista olisi?

Juuri sitä pelkään. Kun en ole koskaan aikaisemmin huomannut noin tekevän. Joten nyt mielessäni pyörii mitä kamalimpia ajatuksia mikä lapsella vikana. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no tänne jo aikaisemmin kirjotin päivän neuvolareissusta kun jouduin lastani siellä käyttämään kun hän herättyään päiväunilta (keskenkaiken) leikki hassusti silmillään katsoi niillä ylös noin sekunnin ajan ja toisti tuota jonkun aikaa. Nyt ei kumminkaan ole enää niin tehnyt. Ja on kumminkin oma iloinen itsensä.
Sanokaa nyt joku edes että tuo voi olla ihan normaalia??

En ole aikaisempaa ketjua lukenu mutta meillä ainakin tyttö pienenä "muljautteli" silmiään silleen että teki oikeesti pahaa, näkyny muuta kun pelkät valkuaiset, yäks! Onneks ei sitä enää tee...

Tutkittiinko sitä koskaan mistä voisi johtua? ´Ja tekikö aina jossain yhteydessä noin?

Ei tutkittu, kyllä se meilläkin liitty nukkumiseen, joko ennen kun nukahti tai heti heräämisen jälkeen teki niin. Ja ihan selkeesti tarkotuksella. Kesti oman aikansa ja sit se vaan loppu.

Toivotaan niin. Huoli on vain kova, tuntuu pahalta ajatella asiaa
 
Meillä ainakin poika tekee sitä tahallaan. Pyytää oikein katsomaan kun sen tekee. Sen mielestä tosi hauskaa ja saa sillä kyllä muutkin nauramaan. En edes koskaan ole ajatellut, että voisi olla jotain vialla. Poika on 2 vuotta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meillä ainakin poika tekee sitä tahallaan. Pyytää oikein katsomaan kun sen tekee. Sen mielestä tosi hauskaa ja saa sillä kyllä muutkin nauramaan. En edes koskaan ole ajatellut, että voisi olla jotain vialla. Poika on 2 vuotta.

lapseni on reilun vuoden. Tekee niin ja vähän ihmettelee ja hymyilee.
 
Yhteistyössä