THL: sikapiikki lapsille virhe

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja thl on ihan pyllystä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
tää on niin tätä. Mutki täällä hulluksi jne leimattiin kun kerroin rokotusten aikaan sattuneista keskenmenoista ja kohtukuolemista. Haukutiin minkä kerettiin. Vaan eipä enää:whistle:

Hulluinta tässä on se että lapsensa rokottaneet ja tuurilla ongelmitta selvinneet haki vielä syksyllä tehosteet vaikka ongelmat oli tiedossa. Ihan siksi että piti näyttää muille että uskoi itse omaan päätökseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei näin;23023728:
Paitsi että niitä lasten kuolemantapauksia oli kaikkiaan vähemmän kuin tavallisessa influenssassa joka ikinen vuosi. Ja luuletko, että alle 5-vuotiaan elimistö sitten kestää sen myrkyn jotenkin paremmin kuin isompi lapsi?

Jostakin luin, että pienemmillä lapsilla elimistö poistaa esim. torjuntaaine jäämät tehokkaammin kuin isommilla ja aikuisilla.
 
tää on niin tätä. Mutki täällä hulluksi jne leimattiin kun kerroin rokotusten aikaan sattuneista keskenmenoista ja kohtukuolemista. Haukutiin minkä kerettiin. Vaan eipä enää:whistle:

Hulluinta tässä on se että lapsensa rokottaneet ja tuurilla ongelmitta selvinneet haki vielä syksyllä tehosteet vaikka ongelmat oli tiedossa. Ihan siksi että piti näyttää muille että uskoi itse omaan päätökseen.

Narkolepsia = kohtukuolema, keskenmeno? Noihan on ihan eri asia. Jos narkolepsiaa on esiintynyt ei siitä voida automaattisesti päätellä että no niin, se rokote aiheutti sitten tämän ja tämänkin.

Syksyn tehosteesta kai oli poissa tämä adjuvantti jota epäillään narkolepsia-yhteydestä?

Törkeää syyllistää tavallista tallaajaa. Kyllä tässä oikeusvaltiossa vielä hyvinkin paljon kuunnellaan viranomaisia ja ne jotka piikin hakivat, tekivät OIKEAN ratkaisun sen hetkisten olosuhteiden ja tietojan puitteissa. Ne jotka eivät sitä ottaneet tekivät näin koska "oli kumma olo rokotteesta" tai "epäilin oman kassaneitikoulutukseni perusteella että rokote ON vaarallinen", eivät koska olivat TUTKINEET itse rokotetta henkilökohtaisesti ja näin saaneet TIETOA rokotteesta.

Turha tässä on kenenkään suitsutella omaa ylivoimaista älykkyyttään ja ihmetellä niitä jotka piikin ottivat. Huonoa makua osoittaa ja suorannaista halua nauraa toisten onnettomuudelle.
 
tää on niin tätä. Mutki täällä hulluksi jne leimattiin kun kerroin rokotusten aikaan sattuneista keskenmenoista ja kohtukuolemista. Haukutiin minkä kerettiin. Vaan eipä enää:whistle:

Hulluinta tässä on se että lapsensa rokottaneet ja tuurilla ongelmitta selvinneet haki vielä syksyllä tehosteet vaikka ongelmat oli tiedossa. Ihan siksi että piti näyttää muille että uskoi itse omaan päätökseen.

Tuurilla ongelmitta selvinneet 99,9%... :kieh:

Jopas vain kävi meilläkin tuuri, ihan on lottovoittajafiilis tässä. :D
 
Kumpi on suurempi riski? Sairastua rokotteen takia narkolepsiaan vai kuolla sikainfluenssaan? Miettikää sitä ja sen perusteella tehkää päätös. Ja sitä kannattaa miettiä kuunteleeko niitä THL:n niin sanottuja puolijumalia vai näitä puolijumalan paikalle haluavia, esim. nimimerkkiä "vierailija" ^^
 
Alkuperäinen kirjoittaja äitykkeliini;23024191:

Oma lapsesi on ilmeisesti ns. perusterve, ei esim. astmaa sairastava. Vaikea käsittää tällaista besserwissemäistä huutelua.
 
Mutta mitä sikainfluenssa aiheuttaa 5-20 vuotiaille lapsille, jos se iskee?? Enpä ainakaan olisi jättänyt omaa 3-vuotiastani rokottamatta. Sikainfluenssa voi olla kuolemaan johtava, piikkiin ei ole kuollut tietääkseni vielä kukaan.

Lapsilla se sikaflunssa oli huomattavasti lievempenä, meilläkään ollut 2v kuin päivän kuumeessa ja se oli siinä. Itse olin todella korkeassa kuumeessa 3 päivää.
 
Törkeää syyllistää tavallista tallaajaa. Kyllä tässä oikeusvaltiossa vielä hyvinkin paljon kuunnellaan viranomaisia ja ne jotka piikin hakivat, tekivät OIKEAN ratkaisun sen hetkisten olosuhteiden ja tietojan puitteissa. Ne jotka eivät sitä ottaneet tekivät näin koska "oli kumma olo rokotteesta" tai "epäilin oman kassaneitikoulutukseni perusteella että rokote ON vaarallinen", eivät koska olivat TUTKINEET itse rokotetta henkilökohtaisesti ja näin saaneet TIETOA rokotteesta.

Turha tässä on kenenkään suitsutella omaa ylivoimaista älykkyyttään ja ihmetellä niitä jotka piikin ottivat. Huonoa makua osoittaa ja suorannaista halua nauraa toisten onnettomuudelle.[/QUOTE]

Onpa harmillista jos omien päätösten kertomista pidetään suitsutuksena tai ylenkatseena. Pahoittelen jos oma aiempi kirjoitukseni herätti syyllisyyttä tai alempiarvoisuuden tuntemuksia, tuskin :) tai ainakaan se ei ollut tarkoitus.

Hieman pisti silmään toi "kassaneidin koulutuksella" osio. Vähättelet itse yhtä ammattikuntaa...

Oikeusvaltio-termin käyttöä en tässä yhteydessä ymmärrä lainkaan? Jos oikeuksista puhuttaisiin tässä yhteydessä niin varmaan ennemmin YKSILÖtasolla ja miten jokainen saa Suomessa vapaasti itse tehdä rokotuspäätökset, nojautuivat ne sitten niihin teelehtien antamiin tuloksiin, tuulen suuntaan tai tiukkaan faktaan. Jokaisella on oikeus tehdä itseään ja lapsiaan koskevat päätökset ITSE ja niiden päätösten perusteluja emme ole velvollisia kertomaan kenellekään.

Edelleen peräänkuulutan: Pohtikaa, älkää menkö median mukana!! Jos tästä kehotuksesta joku kokee syyllistämistä tai syyllisyyttä, pahoittelen.

p.s. Minä sain TIETOA. Niin paljon, että kykenin tekemään vertailuja eri valintamahdollisuuksien välillä. Miten tämä on mahdollista? Minä sain mutta joku muu ei?
 
Alkuperäinen kirjoittaja äitykkeliini;23024191:
Kumpi on suurempi riski? Sairastua rokotteen takia narkolepsiaan vai kuolla sikainfluenssaan? Miettikää sitä ja sen perusteella tehkää päätös. Ja sitä kannattaa miettiä kuunteleeko niitä THL:n niin sanottuja puolijumalia vai näitä puolijumalan paikalle haluavia, esim. nimimerkkiä "vierailija" ^^

Taidan olla mainitsemasi kirjoittaja :D Molemmat vertailusi ontuvat. Ovatko vaihtoehdot muka tuossa? Kuolla tai olla narkoleptinen rokotuksen myötä? Juuri tuollaista lietsomista en kannata. Yhtälailla vaihtoehtona on olla ilman rokotetta JA sairastumista.

Tavalliseen influenssaan kuolee enemmän ihmisiä vuosittain kuin sikainfluenssaan. Miksei tästä meluta yhtälailla? Miksei Sveitsissä tapahtunut merkittäviä joukkokuolemia sikainfluenssaan, vaikka suurin osa ei rokotusta ottanut?

Tämä puolijumala kehottaa ihmisiä edelleen miettimään kaikissa asioissa omilla aivoillaan. Mielikuvien luojien mukaan ei kannata lähteä missään asiassa, vaan ottaa itse selvää asioista ja lopettaa muutenkin nojaaminen tunteisiin tällaisissa asioissa. Nythän moni rokotutti lapsensa median pelottelun vuoksi. Kritisoin eniten mediaa huonotasoisesta tiedottamisesta, seuraavaksi median narussa kulkevia.
 
[QUOTE="vieras";23023652]Yhteinen geeniperimä viikinkien retkien kautta?[/QUOTE]

Toi onkin erikoista, silla taalla (briteissa) ei ole narkolepsiasta mainittu sanallakaan. Olen ainoastaan lukenut siita suomen lehdista.
 
Mulle tuli mieleen, että eikö Kanadassa ole vähän isommat suositukset d-vitamiinin saannista ku täälä..? Vai muistanko ihan väärin?

En ole varma mitä annoksia tarkalleen juuri Kanadassa suosittelevat. Yleensä ottaen vitamiinisuositukset ovat Suomessa muita maita pienempiä. Tässähän meitä suositellaan malttiin, mutta annas olla kun joku uusi influenssa rämähtää kehiin...
 
Jostain syystä rokotteista kieltäytyminen rinnastetaan välittömästi huonoon vanhemmuuteen. Minäkin olen koulun terkkarin mielestä huono äiti kun kielsin lapsiltani sikapiikit. Toimitin lääkärin ja THL:n lausunnon lasteni osalta terkkarille, ja silti olen terkkarin mielestä huono äiti ja vaarannan tieten tahtoen heidän terveytensä.

Teki se terkkari jopa lastensuojeluilmoituksen rokotteista kieltäytymisestä :D :D :D
 
Siis mitä? :o
Aivan älytöntä toimintaa.. Minä varmaan nostaisin jo kannetta kunnianloukkauksesta.
 
Siis mitä? :o
Aivan älytöntä toimintaa.. Minä varmaan nostaisin jo kannetta kunnianloukkauksesta.

Pojan neuvolantäti ei meillä ihan ls-ilmotusta tehnyt mutta käytös oli sen verran törkeetä että vaihdoin sen jälkeen toiselle "tädille".Kävi jotain mussuttamaan mulle ja sanoi että jos ei aiota rokotetta ottaa voidaan varmaan sitten poistua.Jouduin sitten viedä alastoman vauvan neuvolan käytävään ja pukemaan siellä.
 
Jännä lukea miten moni terkkari tai neuvolatäti on diktaattorimainen toiminnassaan. Minä olisin kylmän rauhallisesti pukenut vauvan omaan tahtiini vastaanottohuoneessa ja jos se neuvolatäti olisi urputusta jatkanut, olisin rauhallisesti ottanut ykköspalkinnon vittuilukilpailussa. Uskomatonta toimintaa! Heidän tulisi käyttäytyä asiallisesti aina ja kunnioittaa asiakkaan päätöksiä terveydenhoidossa. Jos ei joltain yksilöltä onnistu, niin eiköhän se asiakaskin saa mielipiteensä toiminnasta kertoa.

Jos meistä olisi tehty lastensuojeluilmoitus rokottamatta jättämisen vuoksi, olisin nostanut sellaisen sodan että tietää vastaisuudessa miettiä niitä perusteita vähän tarkemmin.
 
tää on niin tätä. Mutki täällä hulluksi jne leimattiin kun kerroin rokotusten aikaan sattuneista keskenmenoista ja kohtukuolemista. Haukutiin minkä kerettiin. Vaan eipä enää:whistle:

Hulluinta tässä on se että lapsensa rokottaneet ja tuurilla ongelmitta selvinneet haki vielä syksyllä tehosteet vaikka ongelmat oli tiedossa. Ihan siksi että piti näyttää muille että uskoi itse omaan päätökseen.

Tuurilla??? eli yli 99% omaa hyvän tuurin ?

Mä tiedän/tunnen 11 henkilöä jotka hakivat rokotteen raskaana ollessaan ja kaikillä on ihan normaalit terveet vauvat, tuuriahan sekin
 
[QUOTE="äippä";23023669]MITÄS MINÄ SANOIN!!! Olen jo 15vuotta toitottanut että myrkkypiikit on vaarallisia! Tyhmät uskoo vaan sokeesti kieroj viranomaisia ja uhraavat lapsen.Lapsiraukat![/QUOTE]

Niin, että mielummin menehtyminen siksflunssaan????
 
Mutta mitä sikainfluenssa aiheuttaa 5-20 vuotiaille lapsille, jos se iskee?? Enpä ainakaan olisi jättänyt omaa 3-vuotiastani rokottamatta. Sikainfluenssa voi olla kuolemaan johtava, piikkiin ei ole kuollut tietääkseni vielä kukaan.

Voi hyvä luoja HERÄÄ! Luuletko todella että sulle on raportoitaisi rokotekuolemista?? Ihan näin sisäpiiritietona voin sanoa, että on tullut useita rokotekuolemia jotka on kirjattu sikanuhakuolemana.

Tätä sinun ei tarvitse uskoa niin kuin et varmasti uskokaan mutta näin tuntemattomana silti vannon, että tämä on tosi.

Nyt jumaliste se maalaisjärki sieltä hanurista ja suojelkaa lapsianne. Muut ei sitä tee!

En jaksa edes lähteä näihin keskusteluihin enää. Jokainen tekee mitä tekee ja uskottelee itselleen asiat niin kuin haluaa ne nähdä. Voisi myös kysyä, että mitä ihmiset hyötyvät rokotteen vastustamisesta ja mitä tietyt ihmiset hyötyvät sen puoltamisesta?

Jos tekee näin isoja päätöksiä lapsensa henkeen liittyen, niin pitää myös vaivautua selvittämään itse asioiden taustoja.

Ihme trendi että kaikki pitää ottaa mitä tarjotaan oli siitä hyötyä tai ei. Ihmisen typeryyttä.
 
En näe siinä mitään outoa, että aikuista mietityttää rokotteiden sisältämät aineet ja niiden vaikutus joko lapseen tai omaan kehoon. Sitä en ymmärrä, että syyllistetään heitä jotka halusivat pohtia asiaa ja etsiä tietoa, tai heitä jotka jättivät rokotteen silloin ottamatta. Myös he perustivat päätöksensä silloiseen tietoon, tulivat vain toiseen lopputulokseen.

Sikainfluenssaan ei sitten kuollutkaan niin moni, kuin vaikkapa espanjantautiin 20-luvulla. Se ei ollutkaan silloin niin paha kuin mitä medissa tykättiin kertoa.

Rokotteesta voi olla muutakin haittaa kuin narkolepsia. Ja toisaalta, kaikki eivät sairastu sikainfluenssaan. THL kertoilee nyt että oli väärässä silloin, ja silti täällä jaksetaan syyllistää heitä jotka eivät ottaneet rokotetta?
 
[QUOTE="juu";23025413]Niin, että mielummin menehtyminen siksflunssaan????[/QUOTE]

Olet yksinkertainen ja tyhmä ihminen. No, luonnon karsintaa. Harmi että se on lapsi joka kärsii tuosta. Myöntäisit vaan mokanneesi, saisit edes sääliä.
 
Onneks ei otettu rokotteita. Ois meinaan todella TODELLA järkyttävää jos ois lapsilla nyt narkolepsia sen takia. Sitähän ei voi tietää oisko, mut perusterveenlapsen kuolemaa noinkin vaatimattomaan tautiin en pelkää. Paljonhan sillä tosin media herkutteli. Mut kyl se narkolepsia aika hyvin terveen lapsen elämän pilaa.
 
Similar threads

Yhteistyössä