A
ap.
Vieras
Onko sulla ketään tuttua Oulussa? Siis sori kun tässä vaiheessa keskusteluja vasta mun pää rupeaa raksuttamaan näistä jutuista, mutta kelle tahansa olisi haastavaa aloittaa uusi elämä ja verkoston luonti uudessa kaupungissa täysin nollasta, jos ei olisi jotain säännöllistä "viitekehystä", tekemistä ja ihmisiä suunniteltuna sinne valmiina.
Toisaalta mä uskon siihen että tulet pärjäämään, mutta toisaalta mä pelkään että jos ei sulla ole mitään tekemistä, opiskelua tai työtä, niin sitten sä mietit näitä juttuja kämpilläsi monta tuntia ja viikonloput, ja korkeintaan uskallat käydä kaupassa ja lenkillä, ja menet huonompaan kuntoon.
Tekeminen on usein parasta terapiaa, se, että monta tuntia arkipäivistä menee johonkin virallisempaan juttuun. Kellekään ei tee hyvää lillua viikkotolkulla ilman mitään askaretta tai tekemistä. Ja eikä ole sanottua, että työkavereistakaan tulee välttämättä semmoisia kavereita joiden kanssa pystyy hengaamaan vapaa-ajallakin, ehkä joku opiskelujuttu olisi semmoinen varmempi tapa luoda kontakteja.
Ja tämä olisi kelle tahansa haastavaa, en puhu nyt pelkästään susta. Olisiko joku työkkärin kurssi mitään, semmoisia pieniä askeleita?
Mun mielestä sä siinä paljastumisen pelossa yrität liikaa pärjätä yksin.
Nyt vastailen. Aamulla mulla tuli jo muuta menoa.
Joo elikkäs, mulla ei ole ketään tuttuja siellä oulussa, eikä opiskelupaikkaa tai työtä. Täysin nollasta siis aloitan.
Mut se millä aattelin ihan ensimmäiseks alottaa, niin itteni hoitamisella. Sillä terapialla yms. Niin mullahan ei oo kärsiny pelkkä henkinen puoli, vaan myös fyysinen.
Sitten kun sais terveyden kohdalleen, niin jos uskaltaisi hiljalleen alkaa hankkimaan ystäviäkin jotenkin.
Enkä tiedä meenkö sitten opiskelemaan vai yritänkö pyrkii suoraan työelämään. Kituutan loppuelämäni kuitenkin jossain paskoissa duuneissa, paskoilla palkoilla koska mulla ei oo koulutusta et sekin vielä. En minä tiedä. Aika näyttää, miten mä niissä asioissa sitten etenen.
Pelottaa mua itseenikin ja myös vituttaa. Pelottaa se miten pahasti mä oon pudonnu elämässä kärryiltä: mulla on menny terveys, ei oo yhen yhtä ystävää, ei mahiksia parisuhteeseen koska ei kukaan mua halua, ei opiskelu paikkaa, ei töitä... Pienenä mä kuvittelin mun elämän niin erillaiseks. Siis joskus 4-vuotiaana. Aattelin et mun elämä ois tähän aikaan onnellista, opiskelisin, ois bileitä, poikaystävä, ystäviä ja menoja... kaikin puolin vapaata, helppoo ja mukavaa elämää
Se puolestaan et mikä vituttaa niin se että mun elämä on tällä hetkellä kaikkee muuta kun tota, mun teini-ikä meni kokonaan pilalle ( joo onhan siis sitä vielä jäljellä mut 18-vuotias, niin ensvuonna 19v joten siihempä se teini-ikä päättyykin ja tää loppuaika mulla menee varmaan itseni kokoomisessa. ) ja se vituttaa, että kun samalla luokalla olleet valmistuu jo ammatteihin niin minä vasta alotan....................
Mä koen itteni ihan epäonnistuneeks paskaks ja et ei riitä vaikka mulle naurais maha kippurassa kuollakseen, koska taidan olla niin surkea ihminen.