Tiedättekö mikä on ärsyttävintä tässä eskarin alkamisessa

[vieras]

Se, että kun tähän asti olen saanut lasten kanssa nukkua niin pitkään, että mies ehtii lähteä töihin ja nyt pitääkin nousta katselemaan sitä miehen aamukiukkua.

Minä en vaan käsitä sitä, että jotkut ihmiset on noin aamuäreitä. Joo ei tarvi olla hymy perseessä eikä tarvi edes puhua ylimääräistä, mutta pakkoko sitä on olla niin hiton kiukkuinen.

Ja sitten kun mies (vaikka itse on ollut samanlainen) ei oikein tahdo jaksaa ymmärtää joka hetki sitä, että meidän eskarilaiselle tuo eskarin alku on vähän kankeaa. Aamut on itkuisia, vaikka eskaripäivät meneekin hienosti ja siellä on kivaa. Tänäänkin aamulla meillä oli keittiössä kaksi kuusi vuotiasta, kun mies taantui ihan silmissä sinne eskarilaisen tasolle itsekin.

Ei vaan jaksais katsella ja kuunnella joka aamu tuota.

 

[sama]

Minä olen samanlainen kuin miehes, en vaan pysty hymyilemään.. kiukuttaa kaikki aina aamuisin. Pyydän kyllä aina anteeksi. Tsemppiä sinulle!

 

[Miili]

Meillä oli kokopäiväviisvuotias pitkään (tai siis kaks, se oikeesti 5 v ja sit se jonka pitäis olla aikuinen). Luovin siinä välissä ja yritin pitää fiilistä yllä vaikka välilla kaks lasta ja yks aikuinen huusi, kiukkusi, valitti ja vikisi. Halusin kuitenkin että lapsilla menis hyvin ja niillä olis kivaa. Asiasta oli puhuttu miehen kanssa monta monituista kertaa, tilanne parani hetkeks ja taas sama meno jatku. Lopulta huomasin et enhän mä tällästä elämää halua ja kirjotin erohakemuksen. Kysyin et haluatko laittaa nimen alle? Ei halunnut. Vein hakemuksen postiin. Parin päivän päästä mies sanoi itse että parantaa tapansa. Nyt on hetken aikaa mennyt hyvin, saas nähdä kauanko kestää. En tietenkään halua erota kun lapset tarvitsevat isänsä enkä muutenkaan halua olla "luuseri", mutta ennemmin ero kun aikuinen kiukutteleva kakara paimennettavana. Sorry, olikohan tästä sulle mitään hyötyä , mua helpotti, en oo kertonu tästä kenellekään aikasemmin.

 

[ap]

Meillä oli kokopäiväviisvuotias pitkään (tai siis kaks, se oikeesti 5 v ja sit se jonka pitäis olla aikuinen). Luovin siinä välissä ja yritin pitää fiilistä yllä vaikka välilla kaks lasta ja yks aikuinen huusi, kiukkusi, valitti ja vikisi. Halusin kuitenkin että lapsilla menis hyvin ja niillä olis kivaa. Asiasta oli puhuttu miehen kanssa monta monituista kertaa, tilanne parani hetkeks ja taas sama meno jatku. Lopulta huomasin et enhän mä tällästä elämää halua ja kirjotin erohakemuksen. Kysyin et haluatko laittaa nimen alle? Ei halunnut. Vein hakemuksen postiin. Parin päivän päästä mies sanoi itse että parantaa tapansa. Nyt on hetken aikaa mennyt hyvin, saas nähdä kauanko kestää. En tietenkään halua erota kun lapset tarvitsevat isänsä enkä muutenkaan halua olla "luuseri", mutta ennemmin ero kun aikuinen kiukutteleva kakara paimennettavana. Sorry, olikohan tästä sulle mitään hyötyä , mua helpotti, en oo kertonu tästä kenellekään aikasemmin.

Meillä on tästä myös puhuttu. Eniten ärsyttää se, että mies sanoo ettei sillä ole väliä miten hän puhuu, koska hän on koittanut sitä nätisti puhumista. Eli koska sekään ei auta niin sitten hän voi samantien puhua samalla tavalla vinkumalla kuin lapsikin. Justiinsa. On kyllä niin raivostuttavaa kuunneltavaa.

Onneksi tätä tapahtuu pääsääntöisesti vain aamuisin ja ennen tätä eskaria satunnaisesti eli en nyt ihan erohakemusta kirjoita tästä syystä. Mutta nämä aamut on nyt rasittavia.