V
vieras
Vieras
Se, että kun tähän asti olen saanut lasten kanssa nukkua niin pitkään, että mies ehtii lähteä töihin ja nyt pitääkin nousta katselemaan sitä miehen aamukiukkua.
Minä en vaan käsitä sitä, että jotkut ihmiset on noin aamuäreitä. Joo ei tarvi olla hymy perseessä eikä tarvi edes puhua ylimääräistä, mutta pakkoko sitä on olla niin hiton kiukkuinen.
Ja sitten kun mies (vaikka itse on ollut samanlainen) ei oikein tahdo jaksaa ymmärtää joka hetki sitä, että meidän eskarilaiselle tuo eskarin alku on vähän kankeaa. Aamut on itkuisia, vaikka eskaripäivät meneekin hienosti ja siellä on kivaa. Tänäänkin aamulla meillä oli keittiössä kaksi kuusi vuotiasta, kun mies taantui ihan silmissä sinne eskarilaisen tasolle itsekin.
Ei vaan jaksais katsella ja kuunnella joka aamu tuota.