Toimiko työnantaja väärin? Työsopimus ja raskaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huijattu??
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ymmärrän myös työnantajaa:
Alkuperäinen kirjoittaja Piipi:
Alkuperäinen kirjoittaja Nalkuttava Talonmies:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
No niin. asia selvitetty. Soitin liittoon soiton jälkeen työnantajalle, kysyin miksi hän halusi muuttaa sopimuksen kun kuuli raskaudesta ja että oliko alkuperäinen sopimus toistaiseksi voimassa oleva. Työnantaja alkoi selittämään, että näin kunnassa on tapana toimia. Sanoin hänelle, että se on laitonta ja luin lakia syrjinnästä työelämästä. Tämän jälkeen oli hetken hiljaista ja sitten ta sanoi, että tuuppa aamulla käymään, niin hän kirjoittaa uuden sopimuksen, joka on toistaiseksi voimassa oleva.
Kanssani samaan aikaan on valmistunut 3 muutakin ja heistä 2 on vähemmän aikaa ollut töissä ja muille oli kirjoitettu vakituinen sopimus, joten tää juttu oli selvä.

Loistavaa! Hyvä että pidit puolesi ja puhuit työnantajan kanssa. Työnantajakin taisi tulla hieman viisaammaksi (huom kaikki esimiehet eivät ole mitään järjenjättiläisiä)

Kyllä puolensa kannattaa pitää aina! Nyt jää sitten nähtäväksi että toimiiko liiton asiaan puuttuminen. Näkikö aloittaja mitä uudessa sopparissa luki? Eli miten kukaan voi tietää jälkikäteen mitä siinä olisi lukenut??? Nehän voi väittää että oli alkujaankin vain esim. maaliskuulle tms.

Oma mielipiteeni on ettei vastaavissa tilanteissa kannata puhua raskaudesta kuin vasta sitten kun allekirjoitukset on kirjoitettu.

Minusta raskauden salaaminen haastattelu-, valinta- ja työsopimusvaiheessa on petollista toimintaa tulevaa työnantajaa kohtaan. Siinä haetaan vaan lapselle maksavaa sponsoria. Työnantaja joutuu maksamaan eikä saa mitään vastineeksi. Niin tylyä kuin se onkin, työnantaja toimii usein taloudellisten rajoitusten puitteissa, eikä toiminta välttämättä antaisi varaa maksaa tuottamattomien nuppien vanhemmuutta ilman mitään varmutta mistään tulevastakaan työpanoksesta. Olen ollut työnantajapuolella ja joutunut katsomaan asiaa siitäkin näkökulmasta. Minusta raskauden salaaminen työsopimusvaiheessa on petollista toimintaa, rahan kiristämistä tulevalta työnantajalta. En arvostaisi sellaista työntekijää mitenkään korkealle, jos ja kun hän joskus töihin ilmestyisi. Täysin eri tilanne on jos kertoo raskaudesta avoimesti ja saa silti työsopimuksen. Lähtökohta on selvä molemmin puolin. Silloin työntekijä on varma, että työnantaja haluaa juuri hänet palkkalistoilleen ja tulee arvostamaan häntä työntekijänä.

Niin tai näin, mutta tänäpäivänä työmarkkinat on niin raadolliset, että omia puoliaan on osattava pitää. Harva työnantaja ( nimenomaan kaupungit) on reiluja että työntekijä saa mitään oikeutta itselleen vaikka siihen olisi täysi oikeus. Pienet yksityiset työnantajat sitten erikseen. Kokemusta löytyy... puolin ja toisin.
 
niin no. JÄMSÄN KAUPUNKI vakinaisti minut viikko ennen äitiyslomanalkua ilman että olin edes hakenut vakinaista paikkaa...
 
Mulla kävi edellisessä työpaikassa sillein kun muutettiin toiselle paikkakunnalle työnperässä,
lähdin vakkarityöpaikasta ja luvattiin vakkarisopimus 3kk. koeajalla..
No, 3kk. jälkeen pomo sanoikin että määräaikainen vuodeksi eteenpäin tai pois..
Vuoden jälkeen sain sitten vakkaripaikan ja nyt vuoden alusta kun väkeä vähennettiin, potkut.
Ihan hyvä sinänsä, lähden nyt syksyllä siten takas kouluun. :D
 
Ja oman puolen pitäminen oikeuttaa automaattisesti epärehellisyyteen?

Kuule, kunnilla ja kaupungeilla talous on erityisen tiukalla, ellet ole sitä huomannut tai koskaan miettinyt. Julkisella sektorilla on taloudessa todella vähän pelivaraa, erityisesti näinä aikoina. Kun kaikkialta pitää säästää ja kuluja supistaa, tuottamattoman työntekijän palkkaaminen on ilman muuta vain iso rahanmenetys. Kaikki turhat ja ylimääräiset menot kostautuvat kaikille kuntalaisille tai kaupunkilaisille muissa muodoissa, veroäyrin korotuksina, kuntakohtaisten lisien supistuksina ja niin edelleen.

Talousasioissa ei ole kyse reiluudesta, vaan kylmästi numeroista, kassavirroista ja budjeteista.

Ja epärehellisyys ja tietojen salaaminen on tarkalleen epärehellisyyttä ja tietojen salaamista, perusteli sen itselleen miten päin tahansa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juupa juu jaapa jaa trallalallalaa:
Alkuperäinen kirjoittaja Piipi:
Niin tai näin, mutta tänäpäivänä työmarkkinat on niin raadolliset, että omia puoliaan on osattava pitää. Harva työnantaja ( nimenomaan kaupungit) on reiluja että työntekijä saa mitään oikeutta itselleen vaikka siihen olisi täysi oikeus. Pienet yksityiset työnantajat sitten erikseen. Kokemusta löytyy... puolin ja toisin.

niin no. JÄMSÄN KAUPUNKI vakinaisti minut viikko ennen äitiyslomanalkua ilman että olin edes hakenut vakinaista paikkaa...

No samainen kaupunki on toisaalla tehnyt paljon muuta pahaa... Mutta mehän ollaan sun kanssa tästä keskusteltu ennenkin :D

Alkuperäinen kirjoittaja ymmärrän työnantajaa:
Ja epärehellisyys ja tietojen salaaminen on tarkalleen epärehellisyyttä ja tietojen salaamista, perusteli sen itselleen miten päin tahansa.

Raskaudesta kertomattajättäminen ei ole epärehellisyyttä ellei siitä nimeomaan ole puhetta tia sitä suoraan kysytä.

Epärehellisyyttä sen sijaan on se, että työnantaja ei tee aikomaansa sopimusta raskauteen vedoten kuten ap.n tapauksessa. Rehellisyyttä olisi hyvä vaatia puolin ja toisin.
c011.gif
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kapteeni Jack Sparrow:
Mulla kävi edellisessä työpaikassa sillein kun muutettiin toiselle paikkakunnalle työnperässä,
lähdin vakkarityöpaikasta ja luvattiin vakkarisopimus 3kk. koeajalla..
No, 3kk. jälkeen pomo sanoikin että määräaikainen vuodeksi eteenpäin tai pois..
Vuoden jälkeen sain sitten vakkaripaikan ja nyt vuoden alusta kun väkeä vähennettiin, potkut.
Ihan hyvä sinänsä, lähden nyt syksyllä siten takas kouluun. :D

Kai sä tiedät, ettei työnantaja toiminut laillisesti ja jos äläkän olisit nostanut, niin lirissä olis työnantaja ollut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juupa juu jaapa jaa trallalallalaa:
Alkuperäinen kirjoittaja Piipi:
Niin tai näin, mutta tänäpäivänä työmarkkinat on niin raadolliset, että omia puoliaan on osattava pitää. Harva työnantaja ( nimenomaan kaupungit) on reiluja että työntekijä saa mitään oikeutta itselleen vaikka siihen olisi täysi oikeus. Pienet yksityiset työnantajat sitten erikseen. Kokemusta löytyy... puolin ja toisin.

niin no. JÄMSÄN KAUPUNKI vakinaisti minut viikko ennen äitiyslomanalkua ilman että olin edes hakenut vakinaista paikkaa...

Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että kunnat noin yleisesti ovat hyvinkin reiluja työnantajia. Yksittäiset yksiköiden pomot voivat olla ääliöitä, mutta kunta isona työnantajana "häviää" vähemmän näissä vanhempainvapaissa ym. Ja perhepäivähoitaja voisi kysyä pomoltaan, onko se pomon mielestä haitta työn tekemiselle ja ammattitaidolle, että pph:lla on omia lapsia.... Minäkin olen saanut vakinaisen viran äitiyslomalla ollessani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ymmärrän työnantajaa:
Kuule, kunnilla ja kaupungeilla talous on erityisen tiukalla, ellet ole sitä huomannut tai koskaan miettinyt. Julkisella sektorilla on taloudessa todella vähän pelivaraa, erityisesti näinä aikoina. Kun kaikkialta pitää säästää ja kuluja supistaa, tuottamattoman työntekijän palkkaaminen on ilman muuta vain iso rahanmenetys. Kaikki turhat ja ylimääräiset menot kostautuvat kaikille kuntalaisille tai kaupunkilaisille muissa muodoissa, veroäyrin korotuksina, kuntakohtaisten lisien supistuksina ja niin edelleen.

Virkojen ja työpaikkojen täyttämisessä on kyse pidemmän aikavälin hankkeista kuin vain yhdestä vuodesta. Jos äitiyslomalaiset olisivat niin kamala asia kunnille, niin kaipa kuntien kannattaisi lopettaa nuorten naisten palkkaaminen kokonaan. Ja kukas sen takaa, ettei se palkattu 50-vuotias mies jää kohta isyyslomille/vanhempainvapaalle tai jopa vuorotteluvapaalle. Ennemmin kuntataloudessakin kannattaisi miettiä työntekijöiden motivointia paremman tuloksen tekemiseen. Itseltäni ainakin motivaatio tehdä työtä on hyvin pieni, koska minua on syyllistetty äitiyslomastani niin paljon. Ja huvittavinta on, että olen kasvatusalalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Jos et ole itse allkeirjoittanut sopimusta mitään sopimusta ei ole ollut olemassakaan. Voihan olla että ta on puhunut vakituisesta sopimuksesta mutta kyllä sillä on oikeus muuttaa mieltänsä niin kauan ennen kuin on molempien nimi paperissa. Kyllä rehellisyydestäkin sakotetaan....

Mutta jos työnantajan sopimuksen muuttamisperuste on työntekijän raskaus, on sopimuksen muuttaminen laitonta!
 
Alkuperäinen kirjoittaja lllllllllllllllllllllll:
Itse olen myös oppinut että raskaudesta ei tarvitse työnantajalle kertoa kun on ihan pakko.Lakihan meillä on että raskauden takia ei saa syrjiä mutta tätä lakia kierretään jatkuvasti ja milläs sen sitten todistat kun menet ennen aikojasi kertomaan raskaudesta ja siksi saat lähdöt töistä:(

raskaana olevanhan sitä ei tartte todistaa, riitauttaa vaan asian, ni todistustaakka on työnantajalla. liian harvat ymmärtää oikeuksiaan, ja siks työnantajat koittaa jatkuvasti polkee työntekijöiden oikeuksia.
 
Similar threads

Yhteistyössä