Toimitus kysyy: Muuttivatko lapset parisuhdetta?

[isä ja äiti yhdessä vastaavat]

1. Onko parisuhteenne muuttunut lapsen/lasten syntymän jälkeen? Miten?

On muuttunut paljon. Arki on paljon raskaampaa kuin ennen. Omaa aikaa ja kahdenkeskistä aikaa on todella vähän.


2. Jos parisuhde on muuttunut, osasitko odottaa muutoksia vai tulivatko ne yllätyksenä?

Osasimme odottaa muutoksia, mutta emme näin suuria. Synnytys oli vaikea mikä vaikutti äidin mielialaan pitkään. Koliikki. Vauvan univaikeudet. Vaativa vauva - nyt vaativa taapero. Lapsen vaikeahoitoisuus ja sitovuus yllätti.

3. Jos parisuhde on muuttunut huonompaan suuntaan, millaisia ongelmat ovat olleet? Mistä ne mielestäsi johtuvat?

Yhteisen ajan puute, seksin ja läheisyyden puute, väsymys, riidat. Ongelmat johtuvat mielestämme taloudellisesta tilanteesta, pienestä asunnosta, väsymyksestä ja turhautumisesta.
Riitaa aiheutti pitkään myös eräs sukulaissuhde, mutta saimme asian ratkaistua.

4. Oletko/oletteko yrittäneet ratkoa ongelmia? Miten? Onko se onnistunut?

Pystymme puhumaan toistemme kanssa suhteestamme ja koemme sen todella hyvänä asiana. Olemme puhuneet muutaman kerran erosta, mutta molemmilta löytyy halua yrittää yhdessä. Pian taloudellinen tilanne kohentuu kun äiti palaa töihin. Olemme muuttamassa isompaan asuntoon. Olemme jättäneet lastamme muutaman kerran isovanhemmille hoitoon ja menneet kahdestaan ulos syömään. Jää nähtäväksi osaammeko parantaa suhdettamme tulevaisuudessa riittävästi ja riittääkö keskinäinen rakkaus. Rakastamme lastamme yli kaiken.

 

["Anni"]

1. KYLLÄ! Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen muutos oli valtaosin positiivinen. Mies herkistyi ja oli täysillä mukana lapsen hoidossa ja viihtyi enemmän kotona. Toisen lapsen jälkeen tilanne on paljon paljon huonompi, kuin ikinä ennen. Mies on aina vain enemmän ja enemmän pois kotoa, syynä hänen mukaansa on, että työt vaan on pakko tehdä. Mies on siis yrittäjänluontoisessa asemassa, osakkaana perheyrityksessä. Hän lähtee töihin iltaisin ennen kuin muu perhe herää ja palaa kotiin aikaisintaan iltaseitsemältä, usein myöhemminkin. Hoidan itse lähes kaikki kotityöt, omaa aikaa ei ole käytännössä lainkaan, kun on niin surkeat tukiverkot. Yksi lapsi oli helppo saada mummilaankin hoitoon hetkeksi, kahta lasta miltei mahdoton saada minnekään. Emme käy viihteellä paljonkaan, arviolta neljä kertaa vuodessa, joista yhden kerran yhdessä. Parisuhdetta kalvaa etenkin minun (äidin) oman ajan puute. Mitään ei voi harrastaa ilman lapsia, eli käytännössä mitään harrastusta ei voi aloittaa. Kun pyydän mieheltäni, jos voisin aloittaa esim. aerobicin tmv, niin vastaus on, että jos hoidat lapsenvahdin, hän ei ainakaan voi olla kotona. Olemme olleet yhdessä nyt seitsemän vuotta ja lasten syntymän jälkeen yhteistä lomaa on ollut kokonaista kaksi päivää. Suhde on umpikujassa, en jaksa enää edes välittää, koska tuntuu ettei mieskään välitä. Seksikin on vähentynyt huomattavasti.

2. Osaa muutoksista osasin odottaa, mutta en kuvitellut näin totaalisesti putoavani kaikista harrastuksista pois. Kuvittelin, että mieskin voisi edes pari tuntia viikossa olla "yksin" lasten kanssa.

3. Tähän tuli pääosin vastattua kohdassa 1. Oman ja yhteisen ajan puute on se, mikä eniten on vaikuttanut parisuhteeseen negatiivisesti. Aina välillä tulee ajateltua mitkä asiat eron jälkeen olisivat paremmin. Parturiin tai hammaslääkäriinkään en pääse ilman tappelua, kun mies joutuu tulemaan kotiin lasten kanssa, koska muita lastenvahteja ei ole. Olen siis vielä kotona lasten kanssa, lapset 2,5 vuotta ja 1 vuotta.

4. Olemme yrittäneet ratkoa ongelmia puhumalla. Tai siis minä olen. Miestähän ei tunnu paljonkaan kiinnostavan mitä mieltä minä olen, kunhan hän saa tulla ja mennä miten tahtoo. Meillä ei enää edes puhuta milloin mies lähtee ja milloin tulee.

 

["Annipanni"]

Tottakai se on muuttunut ja sitähän odotinkin. Ei ole aikaa enää toiselle kun ei ole itsellekään, elämä pyörii lasten ympärillä.

Parisuhde on kuitenkin yllättänyt mukautuvaisuudellaan: kuvittelin, että suhde kärsii silminnähden ajanpuutteesta ja väsymyksestä, mutta tosiasiassa henkinen suhde on vain parantunut. Seksiä on tietenkin vähemmän eikä se kovinkaan kiinnosta väsymyksen vuoksi kumpaakaan, mutta siinäkin asiassa ollaan samassa veneessä joten riitaa ei synny aiheesta.

 

[elämänperhonen]

Tällä hetkellä, kun on kaksi pientä lasta, tuntuu, että varsinaista parisuhdetta ei edes ole vaan on vain se perhe. Tämä siksi, että yhteistä kahdenkeskistä aikaa ei ole lainkaan tai jos joskus puoli tuntia illalla jää, ei sitä jaksa univeloiltaan muuhun käyttää kuin nukkumiseen tai sitten riitelyyn. Me riidellään nykyään tosi usein ja pienistä asioista. tuntuu, että toisessa korostuu vain kaikki harmittavat puolet, eikä niitä positiivisia ole lainkaan. Eli komppaan ihan tuota prunuksen tekstiä eli niin meilläkin mm. ei kumpakaan jaksa helliä, ei halua hellintää, ei seksiä. toivon sydämeni pohjasta, että rakkaus palaa, kunhan nämä lapset tästä kasvavat ja voidaan edes vähän viettää kahdenkeskistä aikaa.

 

[x]

On muuttunut ja rutkasti negatiiviseen suuntaan. Ei se nyt tietysti ihan puun takaa tullut, mutta en kuitenkaan avioliittoa ja perheellisen elämää ollut tälläiseksikään kuvitellut.
Lasten syntymän jälkeen vaimo on unohtanut kerta kerralta pahemmin elävänsä avioliitossa. Käytännössä kolmannen lapsen jälkeen avioliitosta on muodostunut kämppäkaveruus, joka sekin on varsin epätasa-arvoinen. Minua tarvitaan lähinnä hoitamaan kustannusvastuu ja tekemään tarvittavat remontit. Minkäänlaista läheisyyttä seksistä puhumattakaan minun on turha odottaa vaimon puolelta.
Aikani yritin saada tilanteeseen parannusta, mutta yksipuolisesti muutoksen toteuttaminen on varsin hankalaa. Vaimoni mielestä kun missään ei ole mitään vikaa ja kaikki on ihan hyvin, eikä mihinkään muutokseen ole tarvetta. Ja se nyt on ihan sairasta haluta seksiä joka vuosi.
Minä olisin ollut valmis hellimään, paijaamaan ja rakastelemaan, mutta aika yksipuoliseksi se on viimeisen kymmenen vuoden aikana jäänyt.
Nyt ei enää itsekään jaksa enää pahemmin innostua aiheesta, odottaa vaan että päivä iltaan.

 

[CandleLight]

Suhteessa jossa tyttäreni syntyi, yllätyksenä tullut raskaus kyllä muutti suhdetta hieman. Näkökulma sitä toista ihmistä kohtaan muuttui, hän ei enää ollut vain mies jonka kanssa seurustelin, vaan tulevan lapseni isä. Jo raskausaikana heräsi erilainen kunnioitus tuota ihmistä kohtaan. Olimme nuoria, 21 vuotiaita kun lapsemme syntyi, eikä tytön isä ollut vielä tarpeeksi kypsä vakavaan suhteeseen ja vanhemmuuteen joten suhteemme päättyi. Nykyisin elän uusperheessä ja perheessämme on 2 lasta, yhteisiä ei vielä ole. Vanhemmuus on alusta alkaen ollut osa meitä kumpaakin ja olemme pystyneet ymmärtämään toisiamme paremmin sitä kautta. Jännityksellä odotan miten mahdollinen yhteinen lapsi aikanaan muuttaa suhdettamme, tai kun lapset vihdoin lentävät pesästä. He kun ovat aina olleet olennainen osa suhdettamme, emmekä ole koskaan eläneen vain kahdestaan.

 

[Äidiksi syntynyt]

Hei,

Meille kolme ihanaa lasta tulivat peräkkäin -05,-07 ja -09, ihan pian häidemme (-04) jälkeen. Parisuhde on kasvanut aikuisen kokoiseksi sen myötä, kun olemme yhdessä saaneet opetella vanhemmuutta. Vaikka kahdenkeskistä aikaa on meillä nyt vähemmän, tunnumme olevan läheisempiä kuin koskaan - yhteinen matka elämän synnyn lähteille on antanut meille vielä enemmän keskinäistä arvostusta ja kykyä uhrautua toistemme puolesta. Näemme nyt toisistamme uusia hienoja puolia: kyvyn rakastaa koko sydämellään, hoivata ja suojella lapsia, kyvyn antaa toinen toisellemme vapaita hetkiä itsemme toteuttamiseen, kyvyn nauraa hetkittäin älyttömän hektiselle, kauniille elämällemme ja odottaa yhdessä jokaista lasten tulevaa kehitysaskelta. Omasta puolestani on aina tuntunut siltä, että olen odottanut äitiyttä ja olen omista virheistäni huolimatta "syntynyt äidiksi". Mieheni on tempaantunut vanhemmuuteen myös täysillä mukaan, ja neljäs lapsonen on jo haaveissa...

 

["Loviisa"]

Lapsen syntymän jälkeen yhteistä aikaa oli vähemmän. Ensimmäisellä vauvalla todettiin koliikki. Vauva huusi ympäri vuorokauden, joten arki pyöri täysin vauvan ympärillä. Ne pienet hetket, jotka olimme kaksin tuijotimme vain toisiamme ja totesimme, ettei se kauhea huuto voi olla normaalia.
Parisuhde on lasten myötä muuttunut parempaan suuntaan. Yhteistä aikaa on todella vähän, mutta pienistä yhdessäolon hetkistä otetaan kaikki irti. Isoja riitoja ei onneksi vielä ollut, mutta välillä vähän turhastakin tulee nahistelua.

 

[näin se on (surku)]

Sanotaan että hyvä suhde paranee kriisien/lasten myötä ja huono huononee.
Ja näinollen joudun minä(kin) toteamaan että huono on ollut meidän suhde
Lasta molemmat rakastaa kybällä mutta muuten olemme kämppikset.

 

[Phoebsi]

1. Onko parisuhteenne muuttunut lapsen/lasten syntymän jälkeen? Miten?
2. Jos parisuhde on muuttunut, osasitko odottaa muutoksia vai tulivatko ne yllätyksenä?
3. Jos parisuhde on muuttunut huonompaan suuntaan, millaisia ongelmat ovat olleet? Mistä ne mielestäsi johtuvat?
4. Oletko/oletteko yrittäneet ratkoa ongelmia? Miten? Onko se onnistunut?

1. On muuttunut sillä me molemmat olemme muuttuneet ja kasvaneet lapsen myötä vanhemmuuteen. Puhumme asioista enemmän ennakoivasti, teemme yhteisiä päätöksiä jne. Lapsi muutti tärkeysjärjestyksiä, vaikka ei suoranaisesti poistanut elämästämme mitään, toi vain lisää kaikkea ihanaa. Tuntuu myös, että keskinäinen ymmärryksemme on noussut ihan toiselle levelille

2. Osaa osasin odottaa, yllätykset olivat positiivisia. Miehestä tuli loistava isä! Asiat eivät olleetkaan niin hankalia eivätkä pelottavia, ja monesta tilanteesta selviää puhtaalla järjen käytöllä. Kahdenkeskisen ajan vähyys oli ennakoitavissa ja sitä välillä sitten otetaan piristämään arkea.

Kaiken kaikkiaan, hyvin kävi

 

[eilinen on mennyt]

Oltiin oltu yhdessä kymmenen vuotta, kun esikoinen syntyi. Nyt tuo esikoinen on aloittanut koulutiensä ja parisuhteesta on jäljellä haalea muisto. Siis jokin parisuhde on varmaankin ollut tämänkin perheen perustana.

Kun tukiverkkoja ei ole, pyöritämme hommaa kahdestaan 24/7/365. Enää en edes haaveile siitä, että pääsisimme joskus jonnekin kahdestaan ihan vain itsemme vuoksi. No kymmenen vuoden päästä lapset pärjäävät jo loistavasti keskenään. Mutta miten käy meidän ennen sitä? Koti on huoltoasema täynnä pakollista päivittäistä suorittamista.

Myönnän, olen katkera. Eipä siitä lisävoimia saa. Lapset ovat toki ihania, mutta niin oli miehenikin silloin joskus. Ja on edelleen. Mutta kauas on tultu.

 

[kaalimaan vartija]

1. Onko parisuhteenne muuttunut lapsen/lasten syntymän jälkeen? Miten?
2. Jos parisuhde on muuttunut, osasitko odottaa muutoksia vai tulivatko ne yllätyksenä?
3. Jos parisuhde on muuttunut huonompaan suuntaan, millaisia ongelmat ovat olleet? Mistä ne mielestäsi johtuvat?
4. Oletko/oletteko yrittäneet ratkoa ongelmia? Miten? Onko se onnistunut?

Meillä on pitkä historia jo takana ja lapsetin alkavat jo olla isoja. Niistä ekoista vauvan tuoksuisista hetkistä on aikaa.... Ja niistä nuorista ja kokemattomista vanhemmista on kasvanut aikuisia ja vastuuntuntoisia ihmisiä.
Mutta joo, varmasti lapset ovat muuttaneet parisuhdetta, samoin aika ja kasvaminen. En odottanut mitään erityisiä muutoksia parisuhteeseen. Tosin silloin olin vielä nuori ja suhtauduin lähes kaikkeen ajatuksella "elämä kantaa ja asiat järjestyy... " Jos jokin on muuttunut niin vaan parempaan suuntaan. Mieheni on varmaan maailman ainoa ihminen joka tuntee mut oikeasti ja silti rakastaa minua.
Meidän suhde on tasaisempi ja parempi kaikinpuolin nykyään. Ollaan kasvettu kiinni toisiimme ja meistä kahdesta on kasvanut PERHE.
On todella ihanaa olla osa jotain isompaa, tiivistä kokonaisuutta. Ilman lapsia meistä ei olisi kasvanut tällaisia kuin nyt olemme. Tavallaan lapset muovaavat vanhemmistaan tietynlaisia ihmisiä. Jalostavat luonnetta. Toivottavasti parempaan suuntaan

 

[Linsa]

1. Hyvällä tavalla 3 lasta esikko 8.v,kakkonen 3.v ja kuopus 2,3kk. Olemme tehneet tiiviimmin yhteistyötä. Mies vapaa päivinään hoitaa kotia ja siivoile Yhdessä lenkkeillään, jota ei tehty aikaisemmin
2. Ei kamalasti yllättänyt jotkut oienet seikat ehkä.
3. Joskus ehkä tarvitsisi molemmille yhteistä aikaa.
4. On ratkaistu anoppilaan hoitoon;D

 

[piip piip]

1. Onko parisuhteenne muuttunut lapsen/lasten syntymän jälkeen? Miten?
-On muuttunut, parempaan suuntaan. Olemme molemmat iloisempia, pirteämpiä ja positiivisempia. Ja olemme niin sanotusti rakastuneet toisiimme uudelleen, vaikkakin erittäin rakastuneita olimme jo ennen lasta. Raskausaikana ajatus alkoi pelottamaan, mutta parempaan suuntaan olemme vain menneet, juuri kun luulin, ettei paremmin voisi mennä.

2. Jos parisuhde on muuttunut, osasitko odottaa muutoksia vai tulivatko ne yllätyksenä?
-Oletin, että asiat pysyisivät suht ennallaan, jos ei oteta huomioon loppuraskauden pelkoja. Mutta muutos suhteeseemme tuli täysin yllätyksenä, hyvänä yllätyksenä.

 

["hauki"]

Meillä vasta yksi lapsi ja tottakai se on muuttanut parisuhdettamme. Enää ei olla vain me kaksi ja eniten kinaa meillä on ollut kotitöistä ja mulla on ollut sellainen olo, että mies odottaa mun hoitavan kaikki kotityöt. Onneksi kuitenkin ollaan saatu ratkottua toistaiseksi kaikki kränät.
Voin kuvitella, että toisen lapsen syntyessä tulee enemmän riitoja ja suhde muuttuu vielä, kun on vähemmän aikaa itselle.
Toisaalta, me ollaan aina viihdytty kotona ja tykätään kotielämästä, eikä kumpikaan suutu, jos toinen joskus käy ulkona kavereidensa kanssa. Aika harvoin mennään kumpikaan. Useammin jos pääsisi vain kahden, se olisi ihanaa!

 

[Minä+Mies+Muksut]

Lasten syntymä muutti parisuhdetta paljon. Täysin yllätyksinä muutokset eivät varsinaisesti tulleet, äärirealisti kun olen, mutta niiden radikaalius oli jollaintavoin musertavaa. Nyt aletaan olla sopeuduttu ja löydetty keskitie, jota pitkin taiteillaan arjen myllerryksen keskellä.

Ennen ensimmäistä lastamme elimme todella huoletonta elämää. Vakkarityöt molemmilla, ei vielä velkataakkoja harteilla, vapaa-ajalla touhuttiin hetken mielijohteista, nautiskellen elämästä ja toisistamme. Ehdimme olla jo pitkään yhdessä, joten parisuhteellamme oli vankka perusta. Ensimmäinen lapsemme oli pitkän toivomisen tulos. Kun lapsi lopulta syntyi, kesti minulla melko kauan toipua synnytyksestä (etenkin fyysisesti ja ehkä henkisestikin), tämä varmasti vaikutti arjen pyörimään saamisessa. Ennen emme tapelleet lähestulkoon ikinä, mutta nyt yhtäkkiä syitä pieneen sanomiseen löytyi jatkuvasti ja se varmasti lähti syömään suhdetta eniten. Ja tietenkin ajanpuute, aika vain hävisi johonkin, ehkä väsymyksen alle. Olimme kuitenkin olleet jo kauan yhdessä ja molemmat valmiitä tekemään töitä perhe-elämämme onnistumisen eteen, joten muovaamalla arkea päästiin eteenpäin. Toisen lapsen syntymä (lyhyellä ikäerolla) aloitti toisen kierroksen tässä kaikessa ja vasta nyt aletaan pahimmasta rummutuksesta olla selvitty.

Joka viikko teen seuraavaan viikkoon jonkinlaisen aikataulutuksen, jonka avulla saamme arjen sujumaan ja vähän omaa aikaa molemmille vanhemmillekin. Tämä tuntuu olevan lähtökohtaisen tärkeää meidän perheessä! Kumpikin pääsee välillä hengähtämään oman harrastuksen pariin ja välistä löytyy myös myöhäisillan hetkiä äidin ja isän yhteiseen elokuvailtaan. Aikataulussa pyritään pysymään. Meille yhtä tärkeää kuin aikataulutus on myös asioista puhuminen. Tarpeen vaatiessa "nostetaan kissa pöydälle". kaivamalla kaivan miehenikin aukeamaan näissä keskusteluissa, jottei kasvatella niitä pahanolon möykkyjä sisällämme ja ajeta koko perhettä kaaokseen.

Tasaisin väliajoin varaamme toisillemme jonkinlaisen kahdenkeskisen ajan ulkona syömiseen tms, jopa pienenpieneen reissuun. Ne ovat ihan ehdottoman tärkeitä henkireikiä parisuhteellemme! Mielestäni tuollaisia irtiottoja ei pidä aliarvioida, saati sitten pitää itsekkäinä! Vaikka kuinka olemmekin äiti ja isä ja aivan valtavasti rakastamme lapsiamme ja haluamme olla heidän kanssa, meille on myös tärkeää ylläpitää sitä rakkautta, josta koko tämä meidän Perhe on lähtenyt liikkeelle! Voimme keskittyä vain toisiimme, pysähtyä hetkeksi ja tehdä yhdessä "aikuisten juttuja"!

Käytämme huumoria keinona selvitä pahimpien yövalvomisien, tautikierteiden ja uhmien keskellä. "Sitten 20 vuoden päästä nukutaan". Johon toinen vastaa: "Jos enää edes osataan". Huumori ja pieni voimahalaus kaiken kaaoksen keskellä auttaa jaksamaan. Ei tämä parisuhde varmasti ole samanlainen kuin 10 vuotta sitten, mutta olisihan se melko tylsää, jos se olisi! Kaiken alla oleva syvä rakkaus ja luottamus auttaa jaksamaan. Ja 2 aivan ihanaa pikkupiiperoa. <3

 

[2lasta]

1. Ensimmäinen lapsi lähensi meitä ja rikastutti elämää. Aikaa riitti vielä hyvin kaikkeen, jopa heikoilla tukiverkoilla. Toisen lapsen myötä tilanne muuttui raskkaammaksi.
2. Koskaan en olisi osannut kuvitella, että se, mikä yhden lapsen kanssa tuotti iloa, muuttuukin pääosin työksi. lastenhoito oli työtä, kun taukoa ei ole ollenkaan, vaan koko ajan joku tarvitsee minua.
3. Levon puute. Vaihtelun puute. Työn määrä. Kaiken voisi tehdä paremmin. Voisin tehdä terveellisempää ruokaa enemmän kasviksista, mikä on työlästä, kuoriminen, pilkkominen raastaminen. Voisin siivota enemmän. Voisin pitää yllä ammattitaitoani. ja joskus haluaisin vain olla ja lopettaa juoksemisen. olen väsynyt.
4 ei. ei jaksa.

 

["Luna"]

Näin olen ajatellut, kun olen miettinyt suhdettamme. Ensimmäisen lapsen synnyttyä kummallakin vei aikansa ennenkuin "tajusimme" olevamme ihmisen vanhemmat. Mies hummasi ensimmäisen puoli vuotta, koki isyysherätyksen ja halusi, että menen töihin, jotta HÄN saa olla myös lapsen kanssa. Mies kuvasi lapsen ensi askeleet, hymyt ja seikkaili pitkin kaupunkia esitellen lasta. Kuitenkin molemmilla meistä oli kestävä tunneside toisiimme, tuimme toisiamme ja kehuimme toisiamme vanhempina. Sama jatkui tokan kanssa -ei erityistä muutosta. Vasta kolmannen lapsen syntymä, sairaus, perheen erilleen joutuminen (sairaala toisella paikkakunnalla) ja kuolema muutti suhdettamme -toisaalta erotti fyysisesti, mutta hitsasi yhteen henkisesti. Kaikki kestettiin. Nyt Kolme vuotta lapsen kuoleman jälkeen fyysinen läheisyys on alkanut taas kiinnostaa -onneksi saman kultaisen, herkän ja hyvän miehen kanssa. Toiseen en vaihtaisi!

 

[Lilya]

Parisuhteemme on muuttunut pojan syntymän myötä paljon. Huolettomuus väheni ja vaikka varauduimme tuleviin asioihin hyvin, emme uskoneet että vastuu arjesta ei olisikaan niin helppo jakaa, ja että pienen lapsen kanssa saattaa parisuhde jäädä hoitamatta. Emme uskoneet että nämä asiat muodostuisivat niin suureksi ristiriidaksi että eroaisimme. Kun pienen tauon jälkeen löysimme toisimme uudestaan, osaamme arvostaa suhdettamme ja toisiamme myös puolisoina Kadumme ettemme hakeneet apua suhteemme ollessa kriisissä, vaan menimme sieltä mistä aita on matalin. Onneksi oppia voi myös kantapään kautta

 

[Kamomilla-81]

Lapsi syntyi kun miehemme kanssa olimme olleet kymmenen vuotta yhdessä. Parisuhde oli siis suoraan sanottuna aika aikuiskeskeistä ja ehkä hieman urautunutta siinä vaiheessa kun siihen tuli pieni ihmislisä.

2. Jos parisuhde on muuttunut, osasitko odottaa muutoksia vai tulivatko ne yllätyksenä?
Itselleni oli yllätys, että mieheni koki perhe-elämän tuoneen niin suuria muutoksia parisuhteeseemme, kun itse en niitä huomannut tai kokenut samoin. Mielestäni oli luonnollista, että lapsi kiilaa monessa asiassa prioriteeteissä edelle, mutta miestä hetkittäin ärsytti suunnattomasti se, ettei enää voitu mennä, tehdä ja olla kuten ennen.

4. Oletko/oletteko yrittäneet ratkoa ongelmia? Miten? Onko se onnistunut?
Mies haki tukea ulkoapäin. Ikävä kyllä, hän koki helpommaksi puhua tunteistaan ja meidän parisuhteestamme kolmannelle osapuolelle, joka sitten vielä sattui olemaan hänen veljensä vaimo, ja tämä heidän välinen luottamussuhde tuli tulkittua joka taholla ensialkuun väärin josta luonnollisesti seurasi suuri kriisi niin meidän, mieheni veljen kuin hänen vanhempienkin perheeseen. Eihän ongelmia oikeasti voi millään muulla tapaa ratkoa kuin rehellisyydellä ja ajan kanssa, kompromisseja tehden. Niin meillä on selvitty.

 

["Mrs"]

Tiivistetysti:

Parisuhteesta tuli perhe.

 

[kohta nelikymppinen äiti]

1. Onko parisuhteenne muuttunut lapsen/lasten syntymän jälkeen? Miten?

Kyllä muuttivat, mutta niin kuuluu mielestämme ollakin. Elimme aika itsekästä elämää ennen lapsia. Molemmat tekivät uraa, molemmilla paljon harrastuksia, paljon omia ystäviä ja omia menoja. Lasten jälkeen olemme molemmat keskittyneet enemmän perheelle ja perheen yhteiselle ajalle. Teemme edelleen kaikenlaista mukavaa, matkustamme, harrastamme jne - mutta nyt yhdessä perheenä.

2. Jos parisuhde on muuttunut, osasitko odottaa muutoksia vai tulivatko ne yllätyksenä?

Ihan odotettuja ja itse valittuja muutoksia ovat olleet.

3. Jos parisuhde on muuttunut huonompaan suuntaan, millaisia ongelmat ovat olleet? Mistä ne mielestäsi johtuvat?

4. Oletko/oletteko yrittäneet ratkoa ongelmia? Miten? Onko se onnistunut?

Missä tahansa pitkässä ihmissuhteessa tulee ennemmin tai myöhemmin myös ongelmia. Suurin osa ratkeaa keskustelemalla. Ja jaksamalla odottaa sitä parempaa päivää... Ja tahtomalla...

 

[tiikerinarttu]

Joo, ero tuli Hullu mies :heart: