Hienoa, että tätä asiaa käsitellään Kaksplussassa! Meillä on vähän yli 2-vuotias lapsi, joka sai alkunsa "helposti", n. 8 kk ehkäisyn poisjättämisestä, eikä esikoista sen kummemmin yritetty. Kun esikoinen oli vuoden ikäinen, aloimme yrittää pikkusisarusta, mutta sitä ei alkanutkaan kuulua. Vuoden yrityksen jälkeen menimme tutkimuksiin, joissa selvisi, että luomuraskautumisen todennäköisyys on lähes olematon. Nyt takana yksi hoitokierros yksityisellä puolella, josta ei edes saatu yhtään hedelmöittynyttä munasolua. Olemme jonossa julkiselle.
Millaisia tunteita sekundaarinen lapsettomuus sinussa herättää?
Nimimerkki "Katkeroitunut 3-kymppinen" summasi jo hyvin omatkin tuntoni. Päällimmäisenä on pettymys ja suru. Monta kertaa viikossa iskee paniikkihäiriömäinen olo, kun näkee kaupungilla pieniä vauvoja, monilapsisia perheitä tai raskaana olevia naisia. Miksi meille ei suodakaan toista lasta?
Toisaalta tuntuu, ettei ole oikeutta surra tätä asiaa, kun pitäisi vain olla onnellinen siitä yhdestä lapsesta. Mutta kun ei se vaan mene niin.
Sukulaisten ja työkavereiden utelut pikkusisaruksista satuttavat, vaikka eiväthän he voi aavistaa tilannettamme. Haluaisin huutaa koko maailmalle, että "kyllä meillä jo olisi se toinen lapsi, jos se olisi ollut meidän päätettävissä!!" Olen kertonut asiasta useimmille ystävilleni, koska asia tuntuu niin raskaalta kantaa yksin. Vaikka suhtautuminen on ollut myötätuntoista ja ihanaa, en haluaisi saada osakseni sääliä.
Onko sekundaarinen lapsettomuus muuttanut tunteitasi ja suhtautumistasi lapseesi/lapsiisi?
Kyllä, nyt kiinnittää enemmän huomiota jokaiseen kehitysaskeleeseen, kun on mahdollista että jokainen niistä on ainutkertainen kokemus. Minusta tuntuu, että esikoisemme on valtavan suuri lahja ja mietin, mitä hyvää olen tehnyt hänet ansaitakseni.
Vaikka olen ennen pitänyt lausetta "lapsia ei tehdä, niitä saadaan" jotenkin hurskasteluna, nyt allekirjoitan sen täysin.
Jos esikoisesi jää ainoaksi tai perheen lapsiluku pienemmäksi kuin toivoit, mitä se sinulle merkitsee?
Emme osanneet tutkimuksiin mennessä odottaa että tilanteemme olisi näin huono, kun yksi lapsi kuitenkin oli ennestään. Olisin halunnut lapset (2-3 kpl) noin kahden vuoden ikäeroilla, jotta heistä olisi ollut seuraa toisilleen. On ollut vaikeaa luopua tästä toiveesta. Kaupassa ynnäilen katkerana vastaantulevien perheiden lasten ikäeroja. Tällä hetkellä uskon vielä, että toinen lapsi saadaan aikaan, mutta voihan olla että lapsemme jää ainokaiseksi.
Olen myös alkanut mutustella sitä ajatusta, että lapsemme jäisi ainokaiseksi. Jos hoidoista ei ala tulla tulosta, en aio jäädä vuosikausiksi pyöriskelemään tilanteeseen, vaan sitten mennään elämää eteenpäin yhden lapsen perheenä. Vaikka kyllä se katkeralta tuntuu. Adoptiosta tai luovuttetuista sukusoluista olemme jo keskustelleet, mutta tällä hetkellä tuntuu että niihin ei haluta lähteä.
Mitä ajattelit, kun sinulle selvisi, että joudut turvautumaan hoitohin?
Tuntui kuin maailma olisi romahtanut. Isot peikot nimeltään Lapsettomuus ja Hedelmöityshoidot astuivat elämäämme.
Toisaalta on hienoa, että erilaisia hoitovaihtoehtoja on nykyään olemassa. Työkaverini kertoi sukulaisestaan, joka oli pitkään pohtinut IVF-hoidon eettisyyttä, mutta itselläni ei keinohedelmöitykseen ole mitään moraalista estettä. Itselleni asia on puhdasta biologiaa.
Millaisia tunteita hoidot ovat sinussa herättäneet?
Kaikki tuntuu niin vaikealta ja on kurjaa olla jatkuvasti lääkäreiden armoilla aikataulujen ja oman kropan hallinnan suhteen. Hoitojen suunnittelu ja asian murehtiminen vie valtavasti voimavaroja. Ystäväni ovat jo huomanneet, että olen usein muissa maailmoissa ja murheellisen oloinen.
Ystäväni kertoi juuri olevansa pienellä ikäerolla toista kertaa raskaana ja tuleva pikkusisarus on vahinko. Kun hän tuskaili, että "voi kauheaa kun nyt tulee olemaan rankkaa ja mites tässä nyt näin kävi", niin teki mieli sanoa että ehkäisy on kuule keksitty ja tuo on asia, johon olisit voinut itse helposti vaikuttaa. Lapsettomuuteen kun taas omat kotikeinot ovat melko vähissä. Tuntuu katkeralta.
Olen myös ymmärtänyt, että olen lopun ikääni "lapseton", niin hullulta kuin se kuulostaakin. Vaikka tulevaisuus toisi mitä mukanaan, ihan kuin entinen alkoholisti, tulen tästä eteenpäin aina kantamaan lapsettomuutta mukanani.
