Toinen lapsi epätodennäköinen, kun takana pitkä hoitoputki ensimmäistä yrittäessä. Muita?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kesäheinä*
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

kesäheinä*

Uusi jäsen
10.12.2012
7
0
1
Siinäpä se oikeastaan tulikin. Olemme onnekkaita ja saimme kolmen koeputkihoidon ja keskenmenojen jälkeen lopulta lapsen syliimme asti. Toisinaan mielessä kummittelee ajatus toisesta lapsesta eli hoitoihin palaamisesta, mutta hirvittää. Olemme päässeet pois sieltä kuilusta, kannattaako sinne palata enää takaisin? Onko kohtalotovereita? Toistaiseksi olen aktiivisesti tukahduttanut ajatukset toisesta, mutta lopullista päätöstä emme ole kumpaankaan suuntaan tehneet.
 
Viimeksi muokattu:
Avaanpa nyt hieman lisää, kun on hetki aikaa. Eli päässä pyörii erilaisia skenaarioita. Hoitoihin lähtemisessä pelkään epäonnistumista ja mitä se minulle ja sitä kautta koko perheelle tekee. Periaatteessa olisin valmis yhteen hoitoon vielä, mutta voiko sellaista päätöstä tehdä. Jos se epäonnistuukin, jos tulee uusi km, voiko lopettaa siihen? Tällä hetkellä yksilapsisuus ei ole perheellemme tragedia enkä halua siitä sellaista tehdä. Pelkään, että mikäli lähdemme hoitoihin, alan toivoa toista lasta enemmän, enkä pysty luovuttamaan. Fyysiset seuraukset eli hoitojen pitkäaikaisvaikutukset mietityttävät myös. Onko ketään muuta, joka painii samojen kysymysten kanssa? Tai joka on päätöksensä tehnyt, suuntaan tai toiseen?
 

Yhteistyössä