H
huomionkipeämamma
Vieras
Hei!
Olen 30v esikoisen äiti. Minulla on ihana mies ja olemme menossa lähitulevaisuudessa naimisiin. Nyt kuvioihin on kuitenkin ujuttautunut toinen mies ja haluaisin ihmisiltä kommenttia, mitä tämä on ja miten pitäisi toimia. Ja onko kukaan muu kokenut samaa??
Eli: tänä kesänä eräissä juhlissa juttelin ja tanssin mieheni hyvän ystävän kanssa. Molempien yllätykseksi huomasimme, että välillämme on jotain outoa sähköä.. Olemme nähneet sen jälkeen, jutelleet, istuneet vierekkäin, tanssineet jne. Mitään sen enempää ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaikka mies on muutamia kertoja hipaissut minua milloin mistäkin. Ei kuitenkaan niiltä alueilta.. Aina paikalla/ lähellä on ollut myös muita eli kahdenkeskisiä tapaamisia ei myöskään ole ollut. Meillä kaikilla on laaja yhteinen kaveripiiri, joka näkee toisiaan usein.
Viime aikoina olen lähtenyt mukaan viestittelyyn tämän miehen kanssa ja viestit ovat toisinaan aika vihjaileviakin eli siis flirttiä.
Nyt haluaisin ulos tästä tilanteesta, sillä tajuan, että tämä ei ole oikein. Olen miettinyt asiaa ja tullut siihen johtopäätökseen, että:
en ole ihastunut ko. ihmiseen vaan nautin huomiosta, jota mies minulle osoittaa ja kaipaan sitä alkurakastumisen intohimoa, jota kahden hiukan toisiaan tuntemattoman ihmisen välillä on.
Tätä tilannetta ruokkii se, että usein näissä tapaamisissa mieheni syöksyy heti muiden kanssa juttelemaan ja jättää minut vähän kuin nallin kalliolle. Sitten tulee tämä toinen mies ja antaa ihanaa niin kovasti kaipaamaani huomiota. Lisäksi tunnen sähkön, jonka aiheuttaa toisen miehen kosketus ja katse.
Ja haluan painottaa, että en syytä miestäni. Yhtä hyvin voisin itsekin mennä juttelemaan muille tai samoille ihmisille kuin mieheni. Olen vain hiukan hitaammin lämpenevää sorttia enkä halua roikkua mieheni perässä.
Todennäköisesti ratkaisu tähän huomio-ongelmaan on se, että juttelisin siitä mieheni kanssa. Mutta tuntuu, että se on ikuisuusaihe.. Voiko nainen saada koskaan tarpeeksi huomiota?!?
Mutta entä intohimon kaipuu? Järjestäisinkö miehelleni jonkin eroottisen yllätyksen? Tuntuu, että sitä samaa intohimoa, jota tuntee tuntematonta miestä kohtaan on vaikea saavuttaa oman miehen kanssa, koska hänet tunnen niin hyvin. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Salaperäisyys kiihottaa..
Nyt, kun häämme lähestyvät ja tämä "tilanne" on päällä, olen alkanut miettiä avioliiton merkitystä ja omaa tavoitetta: loppuelämäksi sitoutumista. Se on loppujen lopuksi tosi totista hommaa! Siinä luopuu jostakin, mutta saa tietysti myös jotakin. Toisaalta olen mielessäni jo sitoutunut mieheeni loppuelämäkseni lapsemme kautta.
Silti, mietin välillä mitä jos.. Mitä jos en olisikaan parisuhteessa? Mitä jos minulla ei olisikaan lasta? Voisin tavata tuon miehen, eikä siinä olisi mitään pahaa. Se ei satuttaisi ketään. Mutta toisaalta: olisko se sitten enää yhtä jännää? Saanko nauttia tästä ajatuksesta, jos se ei koskaan tule johtamaan mihinkään?
En aio pettää miestäni, joten aion lopettaa viestittelyn hänen ystävänsä kanssa. Ja samalla evätä itseltäni yksinäisten iltojen piristyksen ja nautinnon siitä, kun puhelin piippaa uutta viestiä.. Iltaisin on niin helppo lähteä viestittelyyn mukaan, aamulla ne jo kaduttavat..
Rakastan siis lastani ja miestäni yli kaiken, hän on paras isä ja avomies ikinä! Enkä oikeasti toivo, että tilanteeni olisi erilainen. Mutta saako varattu äiti nauttia ajatuksistaan..? Onko kellään vastaavaa kokemusta? Että saa toiselta mieheltä kaivattua huomiota ja lähtee siihen mukaan?? Auttakaa! Selventäkää ajatuksiani!
Olen 30v esikoisen äiti. Minulla on ihana mies ja olemme menossa lähitulevaisuudessa naimisiin. Nyt kuvioihin on kuitenkin ujuttautunut toinen mies ja haluaisin ihmisiltä kommenttia, mitä tämä on ja miten pitäisi toimia. Ja onko kukaan muu kokenut samaa??
Eli: tänä kesänä eräissä juhlissa juttelin ja tanssin mieheni hyvän ystävän kanssa. Molempien yllätykseksi huomasimme, että välillämme on jotain outoa sähköä.. Olemme nähneet sen jälkeen, jutelleet, istuneet vierekkäin, tanssineet jne. Mitään sen enempää ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaikka mies on muutamia kertoja hipaissut minua milloin mistäkin. Ei kuitenkaan niiltä alueilta.. Aina paikalla/ lähellä on ollut myös muita eli kahdenkeskisiä tapaamisia ei myöskään ole ollut. Meillä kaikilla on laaja yhteinen kaveripiiri, joka näkee toisiaan usein.
Viime aikoina olen lähtenyt mukaan viestittelyyn tämän miehen kanssa ja viestit ovat toisinaan aika vihjaileviakin eli siis flirttiä.
Nyt haluaisin ulos tästä tilanteesta, sillä tajuan, että tämä ei ole oikein. Olen miettinyt asiaa ja tullut siihen johtopäätökseen, että:
en ole ihastunut ko. ihmiseen vaan nautin huomiosta, jota mies minulle osoittaa ja kaipaan sitä alkurakastumisen intohimoa, jota kahden hiukan toisiaan tuntemattoman ihmisen välillä on.
Tätä tilannetta ruokkii se, että usein näissä tapaamisissa mieheni syöksyy heti muiden kanssa juttelemaan ja jättää minut vähän kuin nallin kalliolle. Sitten tulee tämä toinen mies ja antaa ihanaa niin kovasti kaipaamaani huomiota. Lisäksi tunnen sähkön, jonka aiheuttaa toisen miehen kosketus ja katse.
Ja haluan painottaa, että en syytä miestäni. Yhtä hyvin voisin itsekin mennä juttelemaan muille tai samoille ihmisille kuin mieheni. Olen vain hiukan hitaammin lämpenevää sorttia enkä halua roikkua mieheni perässä.
Todennäköisesti ratkaisu tähän huomio-ongelmaan on se, että juttelisin siitä mieheni kanssa. Mutta tuntuu, että se on ikuisuusaihe.. Voiko nainen saada koskaan tarpeeksi huomiota?!?
Mutta entä intohimon kaipuu? Järjestäisinkö miehelleni jonkin eroottisen yllätyksen? Tuntuu, että sitä samaa intohimoa, jota tuntee tuntematonta miestä kohtaan on vaikea saavuttaa oman miehen kanssa, koska hänet tunnen niin hyvin. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Salaperäisyys kiihottaa..
Nyt, kun häämme lähestyvät ja tämä "tilanne" on päällä, olen alkanut miettiä avioliiton merkitystä ja omaa tavoitetta: loppuelämäksi sitoutumista. Se on loppujen lopuksi tosi totista hommaa! Siinä luopuu jostakin, mutta saa tietysti myös jotakin. Toisaalta olen mielessäni jo sitoutunut mieheeni loppuelämäkseni lapsemme kautta.
Silti, mietin välillä mitä jos.. Mitä jos en olisikaan parisuhteessa? Mitä jos minulla ei olisikaan lasta? Voisin tavata tuon miehen, eikä siinä olisi mitään pahaa. Se ei satuttaisi ketään. Mutta toisaalta: olisko se sitten enää yhtä jännää? Saanko nauttia tästä ajatuksesta, jos se ei koskaan tule johtamaan mihinkään?
En aio pettää miestäni, joten aion lopettaa viestittelyn hänen ystävänsä kanssa. Ja samalla evätä itseltäni yksinäisten iltojen piristyksen ja nautinnon siitä, kun puhelin piippaa uutta viestiä.. Iltaisin on niin helppo lähteä viestittelyyn mukaan, aamulla ne jo kaduttavat..
Rakastan siis lastani ja miestäni yli kaiken, hän on paras isä ja avomies ikinä! Enkä oikeasti toivo, että tilanteeni olisi erilainen. Mutta saako varattu äiti nauttia ajatuksistaan..? Onko kellään vastaavaa kokemusta? Että saa toiselta mieheltä kaivattua huomiota ja lähtee siihen mukaan?? Auttakaa! Selventäkää ajatuksiani!
