Toinenkin mies

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pirre
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hyvä ""mieseipoika"",

Se että kerran hairahtaa ja pettää, kun tilaisuus tekee varkaan, voi mennäkin vielä inhimillisen heikkouden piikkiin. Mutta se, että harkitusti ja järjestelmällisesti, kerta toisensa jälkeen pettää kumppaniaan, vaikka tietää tätä loukkaavansa, ja vaikkei itse samaa kumppaniltaan hyväksyisi, ei enää oikein siihen kategoriaan mahdu.

Inhimillistä on tehdä virhe, ja katua heikkouttaan. Mutta jos suunnitelmallisesti jatkaa sitä oikein rakkaussuhteen merkeissä, ja vieläpä selittelee tekevänsä petetyllekin hyvää omilla teoillaan, on kyse jo paljon vakavammasta asiasta. Se ei oikein inhimilliseltä enää tunnu, lähinnä julmalta.

 
Minä en halua pahaa kummallekaan miehelle. Rakastan molempia. Jos olisi pakko valita, valitsisin miehen, jonka kanssa minulla on lapset ja jonka kanssa olen naimisissa. Tämä toinen on tuonut sisältöä harmaaseen elämääni, miehelleni olen jokauan ollut rutiini. Elämän kuvioihini on tullut luksusta, jota niissä ei ole koskaan ennen ollut. Minusta on tullut naisena haluttu ja haluan itsekin. Nautin tästä. Rakastan silti myös aviomiestäni, en halua hänelle mitään pahaa, se on itsekkään syyn lisäksi syy, miksi yritän hoitaa kaiken salassa.
 
Pirre, olen ollut aika samassa tilanteessa mutta itse en ole koskaan uskonut enkä usko vieläkää että kahteen voi olla rakastunut samanaikaisesti!

Ei Pirre voi, ehkä sinä välität toisesta paljon ja toista rakastat mutta et voi sanoa että rakastat kumpastakin.

Taivaan tosi..

t.kokemusta on aiheesta
 
Voi itku teidän kanssa!! Tää on taas niin off-topic kun olla ja voi mutta kun alkaa nyppiä nää iänikuiset vittuilut yh:n elämästä.

-Olenpahan siis kolmen lapsen yh.
-Elätän ihan
itse omat lapseni, ilman että mieheni maksaa ensimmäistäkään latia.
-Panin minäkin vierasta liiton loppupuolella, niin teki ukkonikin.
-Elopaino on murto-osa tuosta mainitusta 150 kilosta.
-Ikävä kyllä, minulla ei ole edes alkoholi-ongelmaa.
-En kaipaa talouteeni miestä, minulla on kyllä vakituinen miesystävä, mutta hänellä ei ole osaa tai arpaa minun perheeseeni.

Voi teilläkin olla suppea katsomus. Asiani olivat aika hiton paljon huonommin kun olin aviossa.
 
Minusta tällaiset Pirret ovat hyviä olemassa: ukkomiehetkin pääsevät virkistäytymään ja panopuu on tyytyväinen, lasku menee aviomiehelle. Menestystä ÖPirrelle valitsemallaan tiellä.
 
Mulla on samanlainen tilanne. Olen 27 ja vähän aikaa sitten sattui kohdalle ihan mies, josta sitten tuli mun salarakas. Salarakkaani on miestäni 10 vuotta nuorempi ja tuntuu aivan sairaan hyvältä. Olen ihan koukussa ja tunnen taas eläväni! Pelottaa vaan mitä tulee tapahtumaan.
 
Kiitos, tietoisuus toisesta samassa tilanteessa helpottaa. Jos kaikki ymmärtäisivät, tilanne olisi hieno, rakastan todella molempia miehiä. Oikea mies tuo turvallisuuden ja jatkuvuudenm, toinen mies seksin sekä nuoreksi ja halutuksi tuntemisen ihanuuden. Minun toinen mieheni on vain minuun nähden vanha, toisaalta tunnen sen innostuksen, joka uudella miehelläni on minuun, häneen nähden nuoreen naiseen.
 
Pirre ja Aurinko! Nauttikaa, koska ihmisellä on vain yksi elämä! Älkää välittäkö näiden kateellisten tiukkapipomoralisiten tuomiosta. Useimman moralistin oman ""moraalin"" pohjana on todellisuudessa vain kiinnijäämisen pelko. Tilaisuus tekisi heistäkin varkaan.

Iloista ja lemmekästä kevättä!
 
Vaimoni selitteli pettämisiään samoilla itsepetollisilla kuvitelmilla ja nyt hän on saamassa monoa perseeseen. Puoli vuotta se ehti ""elää"", ja reilut puoli vuotta on ihmetellyt miten tässä pääsi näin käymään. Kohta on aikaa miettiä ihan rauhassa kun saa vapauden ja itsenäisyyden.
 
Niinpä Pirre nauti ja Aurinko myös.. Itse olen 33 ja minulla on kaksi.. Oma perhe ja mies joka 51... Molempia rakastan tavallaan... Siis molemmat minulle hyvin arvokkaita:)
 
Mietippä Pirre miltä tuntuisi, jos paljastuisi, että miehesi pitkien päivin takana olisi tuttu työpaikalta tai vanha opiskelukaveri? Seksi on niin mahtavaa, ettei mitään rajaa ja kyllä niistä pienistä tuloista aina piisaa rahaa pariin lounaaseen ja jälkiruokiin. Plaaplaaplaa ja kyllä vieras nainen tuo arkeen jaksamista.

Tuntisitko itsesi petetyksi, hyväksi käytetyksi ja pitäisitkö miestäsi häikäilemättömänä? Oletettavasti KYLLÄ.

Nämä on niitä asioita, joista on turha mennä sanomaan mitään ennen kuin ne kerran käy läpi.
 
Pirre on tylsä ihminen, ellei osaa rutiineistaan irrottautua. Ei sitä nuoruutta tai värikästä elämää kukaan sulle pysty tuomaan kun et itse sitä taida. Ja tylsän miehenkin mennyt valkkaamaan. Tylsää loppuelämää vaan!
 
Tietysti pitäisin. Eivät miehet osaa rakastaa sillä tavoin kuin naiset. Rakastan molempia miehiä ja pidän huolen siitä, ettei mieheni menetä mitään, hänellä on kotona aikaisempaa tyytyväisempi vaimo. Miesten asenne on jotenkin raaempi, siinä ei ole kysymys samalla tavalla aidosta rakastamisesta kuin minulla molempien miesten kohdalla.
 
Joku uhoili ettei tarvitse välittää moralisteista, ei tarvitsekaan. Mutta jokaisessa ajattelevassa ihmisessä on itsessään oma moralisti, joka jossain vaiheessa ilmestyy ajatuksiin. Sitä moralistia ei pääse pakoon, ei millään.

Monikin moraaliton yrittää peittää mielipahaansa kirjoittamalla, puhumalla ja uskottelemalla itselleen ja muille, mutta se oma moraalinvartija on armoton.

 
Nyt sinä Pirre vasta älynlahjasi paljastitkin. Pitäisit miestäsi petturina ja häikäilemättömänä, jos hän toimisi kuten sinä olet toiminut????? Sinä et pidä itseäsi petturina ja häikäilemättömänä!! Ei päätä eikä häntää.

Entäs jos sen seurauksena, että miehesi toimisi samoin kuin sinä, kotona olisi aikaisempaa tytyväisempi mies?
 
Pirre ja Pirren jutut on täyttä puppua .... Pirre kirjoittelee niin kummallisia ettei ne ole todellisuutta tästä elämästä vaan jonkun mielikuvitusköyhän ihmisen novelliharjoitelmia.

Saahan sen ylimääräisen aikansa näinkin kulumaan ;)
 
Ihmettelen vaan, että olet pirre pirteä, jos jaksat pitää rakastajaa. Kolmen lapsen äitinä, lapsetkin ovat pieniä ja vaativat oman osansa. Etpä taida keritä olemaan lastesi kanssa. Aikamoista järjestelyä se vaatikin ja kuntoa olla poissa kotoa. Vaiko haaveita vain..
 
Kiitos Luojalle kaikista näistä ""Pirreistä"" ja ""Kirreistä""! Ilman heidänlaisia kikkelinkipeitä naisia elämä olisi tylsää ja moni pano olisi jäänyt panematta.

Yhden panon hinta laadukkaan ammattihuoran kanssa on jotain € 150-250. Sillä rahalla saa Pirre monta hienoa illallista ja Pirreltä monta panoa!
 

Uusimmat

Yhteistyössä