O
omat rahat
Vieras
Kysyisin ihan uteliaisuudesta, kuinka moni täällä elää miehensä/vaimonsa tulojen varassa ja miksi? Aiheesta on ollut kaveripiirissä juttua ja mielipiteitä tuntuu olevan monia.
En mitenkään halua tässä tuomita ko. tapaa, mutta itselläni on ollut se käsitys, että tätä ei enää kauheasti "itsenäisten naisten aikana" tapahdu. Pieni gallup lähipiirissä kuitenkin osoitti, että monet naiset käyttävät myös miehen rahoja, ikäänkuin itsestäänselvyytenä. Tai että mies on automaattisesti enemmän vastuussa laskuista, lainoista yms. ja nainen shoppailee omat tulonsa.
Henkilökohtaisesti en voisi kuvitella työssäkäyvänä ihmisenä eleleväni jonkun muun kukkarolla, haluan tuntea olevani itsenäinen ja määrätä itse asioistasi, myös rahoista. Minusta olisi noloa pyytää rahaa toiselta ja tuntisin itseni aivan pikkulapseksi. Olen parisuhteessa ja kulut meillä menee tasan, joskus toisella enemmän rahaa kuin toisella ja sen mukaan käydään kaupassa yms. mutta yleensä siis rahavarammekin ovat aika tasan.
Asia on tietysti eri, jos toinen esim. opiskelee tai on työttömänä.