Toisesta topikista tuli mieleen taas: Huomioinkohan liikaa kummilastani?

["villis"]

Tai meneeköhän huomiointini jotenkin yli? Itsestäni ei siis tunnu mitenkään rasittavalta tai en todellakaan koe, että velvollisuuden tunteesta huomioisin kummilastani. Mutta mietin mitenköhän hänen äitinsä kokee tilanteen kun on melko yksipuolista yhteydenpitoa. Toki kummilapseni äiti (siskoni) usein kiittää avusta ja kertoo kuinka kummilapseni odottaa, että tulen käymään ja kyselee koska tulen kylään tai haen hänet taas johonkin reissuun tai luokseni. Toki on varmaankin ihan rahasta kiinni, etteivät vieraile luonani koska välimatka on pidempi.

Tyttö on 5 vuotias joten ei vielä itse osaa pitää yhteyttä. Lähetän sillointällöin kortteja ja paketteja huvikseen ja muistan tietysti synttärit, nimpparit ja joulun. Kutsun hänet meille usein yökylään (että yh äiti saisi omaa aikaa kun oikein muutakaan hoitopaikkaa ei ole), käymme usein esim. hoplopissa, lasten musiikkitapahtumissa, puuhamaassa, sea lifessa, lintsillä yms. Nyt esim. viime viikonloppuna kävin tytön kanssa kaupungilla ja hän sai valita kunnollisen talvihaalarin, hanskat ja pipn sekä pinnejä ja hiuspompuloita itselleen. Äitinsä kun on pitkällä sairauslomalla niin tiedän heillä olevan taloudellisesti todella tiukkaa ja siksi olen usein ostanut kalliimpia käyttövaatteita mitä ovat sattuneet tarvitsemaan koska minun budjetissani ei paljoa tunnu jos ostan hänelle silloin tällöin vaatteita ja uskon olevan paljon iloa hyvästä haalarista tai kengistä joilla on mukava ulkoilla.

Jotenkin vain välillä tulee olo, tarjoanko liikaa apuani. Kärsin lapsettomuudesta kun kummilapseni syntyi ja siksi hänestä kai tuli minulle erityisen tärkeä ja vietin paljon hänen kanssaan aikaa jo ihan hänen syntymästään asti. Oli ihanaa kierrellä lastenvaatekauppoja kun siihen oli jokin syy Nyt oma lapseni on vähän alle vuoden ikäinen mutta yhteydenpito kummilpaseeni on säilynyt ennallaan ja esim. viimeviikonloppuna mieheni jäi lapsemme kanssa kotiin kun lähdin kummilapseni kanssa shoppailemaan ja ravintolaan syömään.

Ikinä siskoni ei ole sanonut tai käyttäytynyt niin, että häntä ärsyttäisi "tiivis" yhteydenpitoni ja lahjojen tai vaatteiden ostaminen, päinvastoin. Itselle tulee vain välillä olo, että olenko jotenkin liian tunkeileva kun tarjoan jatkuvasti apua. Mutta tiedän, ettei heillä esim. olisi varaa ostaa kunnollista talvihaalaria ellei sitten kirpparilta sattuisi löytymään sopivaa.

 

[pakko vaan sanoa]

Olispa mullakin noin ihana sisko.

 

["noo"]

Eikös toi ole ihanaa? Jos et kerran itse koe, että se olisi liikaa. Tietysti, jos itsestäsi tuntuu liialta, niin sitten se on sitä.

 

["villis"]

Olen vain alkanut miettimään, että minusta saattaisi olla kiusallista jos joku ostaisi meidän lapselle noin paljon vaatteita yms. mutta ehkä tilanne vähän eri koska minä olen suht hyväpalkkaisesta työstä äitiyslomalla, mieheni käy töissä ja jakaa arjen kustannuksen kanssani. Lisäksi mieheni molemmat vanhemmat (ovat siis eronneet ja uusissa naimissa kumpikin) hoitaisvat lastemme enemmän kun raaskimme antaa hoitoon ja mieheni on lapsen kanssa kun käyn jumpassa ja ratsastamassa muutamana iltana viikossa. Eli hoitoapua on meillä saatavilla ihan eritavalla kun siskollani.

 

[Saraldo]

Mä kysyisin siskolta ihan suoraan. Sanoisin, että mä todella tykkään kummilapsestani ja haluan viettää hänen kanssaan aikaa, mutta jos susta tuntuu siltä, että vietän liikaa aikaa tai ostelen liikaa tavaroita, niin sanothan mulle. Sen lisäksi varmistaisin, ettei siskollasi ole sellainen olo, että ostelet tavaroita ja vaatteita ihan vaan näyttääksesi, että sulla on siihen varaa, koska näinhän asia ei ole. Kerro, että haluat ihan vilpittömästi auttaa, et halua brassailla omilla tuloillasi. Joskus pienituloiselle voi tulla kaikesta auttamisesta sellainen olo, että auttaakohan nuo ihan vaan siksi, että haluavat aiheuttaa mulle surkean olon kun mulla ei ole itse varaa ostaa noita kaikkia. Koska sellaisiakin ihmisiä on.